...kokoomukselaisilta kansanedustajaehdokkailta. Paikalla oli kymmenkunta ehdokasta, yksi oli vannoutunut pakkoruotsin kannattaja, koska Suomi on kaksikielinen maa, mutta sain hänenkin uskoa hiukan horjutettua kun hän väitti että jos Norjaan menee töihin niin on hyvä osata ruotsia, sanoin siihen että Norjassa ei puhuta ruotsia vaan norjaa ja että jos oppii norjan kielen niin voi siten keskustella norjaksi ruotsalaisten kanssa, hän vastasi että niinhän se on.
Kolme ehdokasta totesi että pakkoruotsikysymys ei ole tärkein asia mutta että pakko ei ole hyvä ja vapaaehtoinen ruotsi olisi parempi.
Kaksi ehdokasta sain käänettyä vapaaehtoisen ruotsin puolelle, he ensin olivat pakkoruotsin kannalla, mutta kun järkisyin perustelin pakkoruotsin opetusta haitallisena kaikille suomalaisille, sekä yksilöille että myös elinkeinoelämälle ja koko yhteiskunnalle , niin he sanoivat että sait ylipuhuttua heidät ja he muuttavat kantansa pakkoruotsista vapaaehtoisen ruotsin kannalle.
Kolme oli samaa mieltä että on aivan järjetöntä tämä pakkoruotsi ja että se haittaa suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa, esim.että Ruotsi saa kohtuuttoman kilpailuedun kun siellä saa vapaasti lukea suuria maailmankieliä ja Suomi on kahden pienen kielen loukussa, ensin on suomi ja sitten vielä pienempi kieli eli suomalaismurteellinen vanhahtava suomenruotsi. Yksi nuorempi naisehdokas oli valmis muuttamaan Suomen virallisesti yksikieliseksi maaksi eli suomenkieliseksi ja sanoi että vähemmistökielisten pitää opiskella Suomen pääkieli eli suomi.
Yksi ehdokas jäi kuulematta, aika loppui ja vaalikaravaani lähti seuraavalle paikkakunnalle
Eräs ehdokkaista kertoi että heillä on töissä 10 insinööriä ja kaikki ovat lukeneet pakkoruotsinsa, mutt vain yksi osaa jotenkuten ruotsia ja siinä yrityksessä kaikki kauppa Ruotsin kanssa käydään englanniksi. Toinen taas kertoi että oli lukenut virkamiesruotsinsa mutta ei osaa silti yhtään ruotsi, totesi että aivan ajanhukkaa ja kiusaamista koko virkamiesruotsi.
Tapasin sen paikkakunnan Kokoomusnuorten puheenjohtajan, ja hänen mielestään pakkoruotsista pitää luopua ja niin nopeasti kuin mahdollista.
Pari ehdokasta sanoi että täytyy päästä ehdottomasti eroon kiviriipasta eli Rkp:stä seuraavaa hallitusta koottaessa. He totesivat että Rkp ei ole hallituksessa muun takia kuin vain pitämässä kiinni pakkoruotsista.
Oli mielenkiintoisia keskusteluja ehdokkaiten kanssa.
Ps. Useat ehdokkaista olivat sitä mieltä että Jan Vapaavuori olisi ollut parempi puheenjohtaja kuin Stubb, mutta sen he sanoivat minulle hiljaisemmalla äänellä etteivät muut olisi kuulleet.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Samaa aion kysellä minäkin vaalikojuilla.
Olin pitäjän toritapahtumassa ja luokseni tuli viehättävä nainen ojentaen Vihreä Lanka nimisen lehden ja oman vaalimainoksensa kertoen ansioistaan puolueaktiivina. Kysyin hänen kantaansa "pakkoruotsiin". Hän ilmoitti kannattavansa sitä. Minä ojensin lehden ja vaalipropsyyrin takaisin hänelle ilmoittaen, etten niitä tarvitse. Huomasin, että hän alkoi ajatella.
Kannattaa alkaa asiasta myös keskustelemaan. Monilla ehdokkailla ja jopa päättäjillä on yllättävän heikot tiedot kieliasioista! Ja vaikka ehdokkaan kanta ei muuttuisikaan, niin on aina hauskaa kuunnella ja tyrmätä umpitolloja svekoargumentteja.
Toimit aivan oikein ja esimerkillisellä tavalla! Kannattaa vaikutta suoraan ehdokkaisiin. kansalaispalaute jää heille pysyvästi mieleen.
Toivottavasti Stubbb saa kenkää ja tilalle tulee Suomimyönteinen ja suomalaismielinen uusi puheenjohtaja jonka avulla pakkosuomenruotsista päästään lopullisesti eroon.
"För min del kunde hela staten sluta upprätthålla tvåspråkigheten, vilket skulle spara enormt med pengar (behöver inte t.ex. trycka all material på två språk). Tvåspråkiga förstår och kan sköta sina ärenden på finska och fortsätta tala svenska med andra svenskspråkiga alldeles som förut.
Minun puolestani voisi koko valtio lopettaa kaksikielisyyden ylläpidon, se säästäisi valtavasti rahaa (ei tarvitse esim. painaa kaikkea materiaalia kahdella kielellä). Kaksikieliset ymmärtävät suomea ja voivat hoitamaan asiansa suomeksi ja jatkaa ruotsin puhumista muiden ruotsinkielisten kanssa ihan kuten ennenkin."
Mistä tuo lainaus on? SvenskaYLE:n kommentoinnista vai? Aika kuvaavaa!
Vain ruotsinkieliselle puolelle saa ruotsiksi kommentoida totuuden järjettömästä kielisysteemistämme.
Jotain on mätää Suomenmassa...
Onkohan joku fiksukin suru kommentoinut kielipelleilyämme?
Vai ruotsia osaava suomalainen?
Niin tai näin, pitkälti realismia.