He tulivat yhtenä aaltona. Ensimmäinen tiimi saapui jo ennen kello yhtätoista. Ovikello soi, en mennyt avaamaan. Katsoin keittiön ikkunasta; viisi esikoulu- ja ala-aste-ikäistä lasta. Poistuivat nopeasti. Toinen ryhmä tuli ööbauttia viisi minuuttia myöhemmin, vähän vanhempia, ehkä ala-asteen viimeisiltä luokilta. Taas soi ovikello, en avannut.
Heidän lähdettyään ruuvasin ovikellon kuvun irti. Kolmannen porukan saapuessa siinä suunnilleen viisi minuuttia myöhemmin ei ovikello enää soinut. Nyt oli mukana jopa mulattilapsi, jonka paikka olisi luontaisemmin Tiernapojat-näytelmässä kuin virpomisporukassa. Mutisivat keskenään pettyneen näköisinä kun lähtivät.
Taas kului Baltia-rallaa viisi minuuttia ja tuli uusi ryhmä. Nyt alkoi riittää. Avasin oven ja totesin maltillisella, rauhallisella äänellä ja hymyillen: "Painukaa helvettiin, kakarat!" Poistuivat heti.
Alunperin virpojille oli tapana antaa palkaksi kananmunia, silloin kun virpomisperinne oli voimissaan Karjalan kannaksella. Ja sekin meni niin, että palkka haettiin vasta viikon päästä virpomisesta. Ensi vuonna aion avata oven jokaiselle virpojatiimille. Totean kaikille, että tulkaa hakemaan palkkanne viikon päästä. Kun he tulevat, annan heille kananmunia. Tietenkin keitettyjä, etteivät pääse heittelemään asuntoani raaoilla kananmunilla.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyi helvetti oot ilkee.
Ja ylpeä siitä.
Tuolaisten ihmisten takia eivät käy kuin tutuilla osa enään,itsekin kaipasin noita värikäitä oksia maljakkoon.
Hae itse oksia luonnosta. Muista kuitenkin, että tarvitsen pajupuun oksan katkaisemiseen maanomistajan luvan! Onko muuten lapsilla lupa hankittuna? Jos ei, kyse on rikoksesta!
Aloittaja on oikein "valtakunnan sankari" Kun uskalsi toivottaa lapsukaiset pötkimään helevettiin, ansaitsee varmaankin oikein sankarin medaljongin rintaansa, ainakin omasta mielestään! Kaikkea se tuo limppukin elättää ! ei voi muuta sanoa !
Late Lapista. SSSS Ry!
Painu nyt pelle sinäkin helvettiin. Mitä sinä kaikkien vihaama ja halveksima paskaläjä täällä roikut?
Laita lappu oveen: "Älä tule virpomaan." Tms. Ei tarvitse sitten lapsille äristä.
MULATTI??!! Kannattaa pestä portaat ja ovikello kunnolla. Ettei tule ebolaa ja AIDSia.
Täälläkin kävi rimputtajia aaltoilemalla, no, oli tukittuovikello tunemalla pyyhe väliin, ei kuulunut soitelua.
Tuli huomattua että laumoissa oli monta, monta romani kersaa, noita rikollisista loisista pahimpia.
Pedofiili olet