Tiedän, että täällä ei kirjoittele kuin sekopää loiset. Mutta keskustellaan silti asiasta joka on hyvin yleinen. Moni nuori mies haaveilee sankaruudesta ja siitä kuinka hän rohkeana viilettää taistelukentällä. Toki sitä tekee vanhemmatkin miehet koska tämän hetkiset sukupolvet eivät ole sotaa kokeneet. Mutta kuinka moni tajuaa taistelun todellisuudesta yhtään mitään.
Eli kertokaapa kuinka kuvittelette pärjäävänne räjähdysten keskellä?
Eli kertokaapa kuinka kuvittelette pärjäävänne räjähdysten keskellä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
En usko, että kukaan voi tietää kuinka pärjää tositilanteessa ennen kuin on siinä ollut.
Sodassa pauhuvat tykkien ja heittimien ammusten räjähdysten jyly, maa vapisee paine aaltojen iskeytyessä kohti kohdettaan.
Pää on sekaisin metelistä ja stressistä.
Suurin osa sotilaista paskovat housuihinsa ja vapisevat kuin haavan lehdet kevyessä iltatuulessa
Hollywood ja toimintapelit ovat kyllä hämärtäneet totuutta ja ehkä jopa tarkoituksella.
Helpompi usuttaa nuoret miehet kuolemaan kun heille on kerrottu sankaritarinoita ja vääristelty totuuksia. Myös veteraanien ylikunnioittamisella saadaan nuoret uskomaan että sotaan kannattaa lähteä. Toisen maailmansodan sankaritarinoista innostuneena saatiin Vietnaminsotaan huomattava määrä vapaaehtoisia, mutta totuus olikin sitten ihan muuta ja pitkään sodan jälkeen Vietnamin veteraaneja hyljeksittiin, osaltaan tähän kyllä vaikutti hippiaate joka oli tuolloin muodissa.
Veteraanejamme ei voi ylikunnioittaa nulikka
Juuri tuota tarkoitin. En kylläkään tarkoittanut ainoastaan Suomen veteraaneja. Kunnioitus ja kiitos heille, mutta liika on aina liikaa. Eipä Suomessa ole sodista juurikaan pyritty tekemään mitään yltiöisänmaallisia sankaritarinoita, kuten WW2 voittaja valtioilla on ollut tapana. Tietysti koska ei kuuluttu voittajiin... Ja talvisodanihme on lähinnä saanut alkunsa ulkomaiden uutisoinnista, Suomalaiset itse kun ovat aina olleet niin vaatimattomia.
En tiedä mistä kaivat tuon liikaa kunnioitusta jutun. Veteraanit ovat vasta parin viime vuosikymmenen aikana saanut edes sen mitä ovat ansainneet. Ja jos nyt vielä hengissä olevat saavat hieman hehkutusta, niin tuskin se ainakaan sinulta on pois.
Jahas. taas löytyi yksi:) Minäpäs kerron sulle. Seuraavassa sodassa ei ole taistelukenttiä eikä rajalinjoja, joita puolustetaan, siis ainakin minä puolustaisin. Kyllä siellä varmasto pamahtelee ja paukkuu, mutta sotaa käydään eri tyylillä , kuin toisessa maailmansodassa. Sota tulee olemaan paljon monimuotoisempaa ja perustuu tietotekniikkaan, ei siihen mitä yökiikaritähtäimen lävitse näkyy. Minua ei pelota:)
Kannattaa ehkä katsella ympärille kuinka sotaa on viime vuosina käyty. Täysin perinteisesti mennään yhäkin. Tykistö pehmittää ja miehet ottaa haltuun...
Itse kokisin sen sellaiseksi että sodan alkupäivinä kun on saapunut omaan
joukko-osastoon niin tilanne voi olla
sekava.Ryhmänjohtajat ovat poissa,
kavereiden kanssa ei tiedetä missä
mennään,odottelua ja tunne että kaikilla
on asiat hakusessa,sitten pitkän odotuksen
jälkeen osastomme saa lähtökäskyn ja
ehkä muutamien päivien päästä sodan
syttymisen jälkeen saamme kosketuksen
viholliseen.Taisteluista en osaa sanoa
mutta se on varmas että alussa kokonais
kuva on sekava ja toivon että ryhmien
johtajat osaavat kannustaa ja olla läsnä
alusta saakka koska ei ole mitään niin
stressaavaa kuin huono joukkueen
johtaminen
Jos sotaan oikeasti joudutaan, niin kyllä hyvin nopeasti tulet huomaamaan, että on olemassa paljon suurempaakin stressin aiheuttajaa, kuin huono johtajuus.
Ei voi tietää ennen kuin jytisee..prk!