"Se jokin Teuvossa on..."

Toivottavasti et kuitenkaan laula pakosta vaan sydämesi halusta.

Ja toivon, että samasta halusta voisit laulaa myös tätä minun virrekseni johdatettua virttä:

Virsi 307 (Silloin kun tämä tuli elämääni ensimmäisen kerran, sen numero oli 456.

Se oli helppo muistaa.

Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle, olen armoliitossa!
Minut kalliisti hän osti, minut nosti kadotuksen kuopasta.

Armon Henki johdattakoon, kiiruhtakoon matkamiestä lähtemään
maailmasta turmeluksen, ahdistuksen, kotihinsa pyrkimään.

Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli mailleni.
Pidä Jeesus itse perää, Herra, herää! Muuten hukkuu haahteni.

Auta, pakohon kun kerran, yli virran Baabelista riennämme, että kotimantereilla, kanteleilla soivat kiitosvirtemme.

Siellä riemun maassa taivaan alta vainan päästyä suo kiitetään.
Siell` ei aalto uhkaa laivaa, synnin vaivaa, siell ei tunne yksikään.

Siell` on kirkas lasiveri, pyhä veri, kiitosvirtenämme on.
Siellä aina Jumalalle, Karitsalle ylistys soi loputon.

Sydän hämmästyypi näissä ilohäissä, kunastettut riemastuu.
Yljän eteen ihmeissänsä ystävänsä kasvoillensa kumartuu.

Elsa Holmsten viim, 1735. Suom, Johan Wacklin 1736, uud. Wilhelmi Malmivaara 1893. Virsikirjaan 1938.

Tämä kun on seurannut elämääni 10 vuotiaasta lähtien, kun tätä Ylämaalla erään järven rannalla laulettiin.

Virren aikana sain kokea ensimmäisen Jumalan antaman näyn, kun taivaasta tuli alas kirkas valokiila, joka täytti koko sylini, ja antoi minulle tavattoman ihanan tunteen, kun katselin sitä
valonsädettä, joka sylistäni kohosi kapenevana kiilana kohti korkeuksia. Ei sitä kukaan muu nähnyt, enkä siitä kenellekään mitään puhunut. Ihmettelin vain, että mitähän tämäkin mahtoi
tarkoittaa, ja miksi se juuri minulle annettiin. En kokenut, että olisin siinä joutunut johonkin horrokseen tai hurmokseen. Sillä tuskin tuon ikäinen poika edes näitä sanoja ja niiden
merkitystä ymmärsikään.

Sitten sen soidessa Lappeenrannan kirkossa 8.11.1985 ilmestyi Kristus ja otti opetuslapsekseen. Sen tapahtuman voi lukea Kangasalan seurakunnan sivuilta:

http://kla.fi/keskustelu/index.php?topic=559.0

Eikä ilman vaikutusta sitä laulettu silloinkaan minulle, kun viimeisen kerran Ruukin seurakunnan ovet suljin. Se tapahtui maaliskuun viimeisellä viikolla 1992.

Silloin pidettiin kirkkovaltuuston kokousta seurakuntatalon ns. rippikoululuokassa. Kolmen vuoden yrityksen jälkeen oli kirkkoherra viimein suostunut ottamaan käsittelyyn vl-opin poistamisen seurakunnan omista ilmoituksista.

Enkä ennakkoon mitään tiennyt, miten erinomaisen hyvin hän oli tuon tilaisuuden pohjustanut omaksi voitokseen.

Jotakin aloin aavistella kun tuohon kokoukseen menin, kun saalin puolella oli suuri vl-lahkon joukko aloittamassa omaa seurailtaansa, vaikka heillä oli Ruukin seurakunnassa silloin kolme omaa jumalanhuonettaan.

Nyt kirkkoherra oli heidät sinne tukijoukoksi kutsunut, ja niin tuo rituaali alkoi, kun he tarjosivat kahvit kaikille kokoukseen tulleille.

Eikä kokous kauan kestänyt kun yksi ainoa puheenvuoro: "Ei tämän Teuvo Sunin näkyjen pohjalta voi ruveta seurakuntaa johtamaan."

Sai kaikkien kannatuksen, ja se kokous minun osalta päättyi kirkkoherran lausuntoon:

"Annetaan olla vielä tämä vuosi."

Ja siellä se on viimeiselle tuomiolle saakka. Minä kiitin vuosista, joita olin saanut tuon porton helmassa viettää, ja poistuin luokasta.

Ja sillä hetkellä, kun luokan oven suljin koin suuren ihmeen, kun saamalla hetkellä vllät aloittivat salin puolella laulaa tuota minun virttäni.

Hetken aikaa ihmetellen sitä ulko-ovella asennossa seisten kuuntelin, ja iloisin mielin astelin ulos lempeään kevätiltaan.

Niin kuin Jumala antoi Saatanalle käskyn lähettää enkelinsä Paavalia rusikoimaan, kun tämä alkoi julistaa Saatanan oppeja Jumalan oppeina.

Niin saman Jumalan käskystä oli nyt tuo Saatanan synagoga määrätty laulamaan minulle lähtölauluksi juuri tuota virttä.

Jos joku ihmeitä kaipaa, niin tuo virsi on niitä minun elämääni runsaasti tuonut

Olitko yöllä tykistöupseerin kanssa saman pullon ääressä, kun laulu ei enää luista?

Sortuiko ääni yöllä?