Timo Soini: Hämeenlinna, Forssa ja Korso

YLE: n Ykkösaamu antoi hyvän avauspotkun kiertuepäivälle. Leukaperät rasvattiin heti aamusta.

Hämeenlinnassa satoi vesiräntää, väkeä oli silti kymmenmäärin. Forssan raveissa pöhinää riitti. Lyötiin monta äänestyspäätöstä kiinni. Hämeessä on kova taisto kolmesta paikasta.

Korso oli tänään menestys, satoja ihmisiä vaalitoimistolla ja markkinakadulla. Minulla oli hauskaa. Erityisesti minua riemastutti varttunut rouva, joka ilmottautui kannattajakseni. Kysyin hänen kantaansa menneeseen vaalikauteen. Rouva vastasi: ” Ensimmäiset kaksi vuotta ne haukkui Soinia ja loput kaksi eivät tehneet mitään.” Koko telttakatos repesi nauruun.

Huomenna käyn Helsingin Sanomissa. Iltapäivän pyhitän edemenneen hyvän ystäväni Seppo Sonkerin saattamiseen haudan lepoon. Seppo oli aatteemme aateloitsema. Rauhallinen, oikeudenmukainen ja luotettava. Jäämme kaipaamaan Espoon osaston pyyteetöntä puheenjohtajaa.

Elämä on arvoitus ja tomun on tyytyminen totuuteen. Palmusunnuntain Messu latasi akkua.

xxx

Keskusta esittää loukkaantunutta vahakabinettivertauksestani. Tosikot ovat tylsiä ihmisiä. Minä pitäisin suurena kunniana päästä Madame Tussauds- vertaukseen. No can do.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskusta esittää loukkaantunutta vahakabinettivertauksestani. Tosikot ovat tylsiä ihmisiä. Minä pitäisin suurena kunniana päästä Madame Tussauds- vertaukseen. No can do.

Äänestä

Pystyyn nostettu sika ynisee. Kun huomaa menneensä rajan yli, reaktiona on "vitsi-vitsi, eikai kukaan nyt luullut, että minä tosissani".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SoeninTimppa kirjoitti:

YLE: n Ykkösaamu antoi hyvän avauspotkun kiertuepäivälle. Leukaperät rasvattiin heti aamusta.

Hämeenlinnassa satoi vesiräntää, väkeä oli silti kymmenmäärin. Forssan raveissa pöhinää riitti. Lyötiin monta äänestyspäätöstä kiinni. Hämeessä on kova taisto kolmesta paikasta.

Korso oli tänään menestys, satoja ihmisiä vaalitoimistolla ja markkinakadulla. Minulla oli hauskaa. Erityisesti minua riemastutti varttunut rouva, joka ilmottautui kannattajakseni. Kysyin hänen kantaansa menneeseen vaalikauteen. Rouva vastasi: ” Ensimmäiset kaksi vuotta ne haukkui Soinia ja loput kaksi eivät tehneet mitään.” Koko telttakatos repesi nauruun.

Huomenna käyn Helsingin Sanomissa. Iltapäivän pyhitän edemenneen hyvän ystäväni Seppo Sonkerin saattamiseen haudan lepoon. Seppo oli aatteemme aateloitsema. Rauhallinen, oikeudenmukainen ja luotettava. Jäämme kaipaamaan Espoon osaston pyyteetöntä puheenjohtajaa.

Elämä on arvoitus ja tomun on tyytyminen totuuteen. Palmusunnuntain Messu latasi akkua.

xxx

Keskusta esittää loukkaantunutta vahakabinettivertauksestani. Tosikot ovat tylsiä ihmisiä. Minä pitäisin suurena kunniana päästä Madame Tussauds- vertaukseen. No can do.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu