Yhtenä kauniina päivänä

http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=386841

CIA kertoi Venäjän iskukyvystä: se saa isot joukot mobilisoitua joissakin tunneissa. Suomen rajalle tulee koko ajan lisää iskuvoimaa.

Venäjän uusi sotilasdoktriini voisi olla yllätyksellisyys: nopea isku antaa sellaisen etulyöntiaseman, että puolustajan kyky vastata yhdessä taistelumoraalin kanssa voi romahtaa.

Aikaisemmin oletin, että Suomen miehitys ottaisi aikansa, koska myös Venäjän kansa olisi saatava hankkeen taakse. Krimin operaation yhteydessä kuitenkin Venäjä onnistui oikeuttamaan valtauksen jälkikäteen voimakkaalla propagandakampanjalla. Putinin messiaaniseen kykyyn uskotaan niin hyvin, ettei hänen uskota tekevän virhearviointia Suomen suhteen.

Miksi sitten Suomeen? Neuvostoliiton vanhoja rajoja palautettaessa Suomi voisi olla avainasemassa, koska Balttian puolustus ilman Suomea olisi Natolle erittäin vaikeaa. Suomi voisi näin olla hyvinkin seuraavana vuorossa - ja mahdollisesti aika pian, koska köyhtyvän Venäjän johtaja tarvitsee nyt ooppiumia ja sirkushuveja kansalle, joka joutuu kärsimään huonosta taloudenpidosta.

Uskokaa tai älkää, sama se, koska aika vähän tässä tehtävissä.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joko olisi aika natokiimasten lopettaa uho?

Äänestä
  • Poika rukka, tästähän se vasta on alkamassa.

    Äänestä

  • ei-oo-ees-alkanu kirjoitti:

    Poika rukka, tästähän se vasta on alkamassa.

    Jatkat paskomista housuun, natokima-apina!

    Äänestä

  • housuun kirjoitti:

    Jatkat paskomista housuun, natokima-apina!

    Kas ryssän kusisikiö täälläkin puolustamsaa veljeskansaansa. Ilman muuta Nato Mistä näitä kommareita oikein sikiää.

    Äänestä

Onkos tämä kyky miehitykseen ja isojen joukkojen mobilisoituminen "joissakin tunneissa" nyt sitten ilmestynyt aivan tyhjästä ?
Käsittääkseni tällaista ei aiemmin ole pidetty realistisena. On käsittääkseni arvioitu, että ensin eletään jonkinlaista kriisiä, sitten siirrellään joukkoja ja valmistellaan hyökkäystä siihen malliin, että Suomessa kyllä ymmärretään alkaa valmistelut tuleman varalle. Onko nuo kriisit ja siirtelyt nyt sitten "muutaman tunnin juttuja". Kai se sotilastiedustelu pystyy yhä arvioimaan näitä asioita.
Jos tiedustelun mukaan Venäjällä on valmius yllätykselliseen miehityshyökkäykseen, niin meidän on reagoitava asiaan välittömästi.
Puolustusliikehdintä on aloitettava kaikilla tasoilla ilman viivyttelyä !

Äänestä

Tämä nopea mobilisaatio on CIA:n arvio:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015033019444573_ul.shtml

Mitään kriisiä ei tarvita ennen sotaa. Yllätysmomentti on paljon tehokkaampaa, tosin se kriisi täytyy sitten hoitaa jälkeenpäin, valehtelemalla ja muulla hybridisodalla, tarkoituksena saada jälkikäteen oikeutus operaatiolle ja kansan hyväksyntä.

Mitään sellaista tietoa ei ole tullut, että Venäjä suunnittelisi nopeaa yllätyshyökkäystä mihinkään. Sitä nyt tässä vaan spekuloidaan ja asiantuntijatkin tuntuvat olevan sitä mieltä, että sellainen olisi periaatteessa mahdollista ja Venäjän voimavaroilla toteutettvissa.

Toin asian esiin, koska onhan tämä hyvä tietää, vaikkei asialle voisi mitään tehdäkkään. Tai ehkä sille voi, en tiedä.

Äänestä

Itseasiassa Venäjän joukkojen keskittäminen Suomen itärajan tuntumaan ja jatkuvat harjoitukset eivät lupaa hyvää.

Suomi on nykyään niin keskittynyt infransa kannalta, että muutama hyvin suunnattu isku saa maan polvilleen hyvinkin nopeasti - toista oli toisen maailman sodan aikaan, jolloin Suomi oli lähinnä agraari-yhteisö.

Varsinkin nyky-teineille olisi mahdotonta hyväksyä ettei some toimisi enää - mihin sitten valittaisi omista kärsimyksistään - ei niinku ihkuu kun joutuu ihan itse lämmittää pulju kun ei oo sähköö.

Äänestä

Pannaan tähän vielä yksi tutkijan arvio:

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/salonius-pasternak-29990

Eli Suomi ja Venäjä voivat joutua myös erilliskonfliktiin, jossa Nato, eikä oikeastaan EU:kaan ole erityisesti mukana, paitsi tietenkin Suomen EU-jäsenyyden kautta. Venäjä voi mm haluta paremman turvan Pietarille (tekaistu syy) ja estää Itämeren motittamisen ja Venäjän saartamisen (myöskin tekaistu motiivi). Lisäksi epäilys Suomen liittymisestä Natoon voi yksinään jo riittää (myöskin tekaistu syy, mutta helppo myydä omalle väestölle).

Suomi voi tehdä sopimuksen Venäjän kanssa, jossa määriteltäisiin "tietyt turvatakuut". Historia on tosin osoittanut, että näillä paereilla yleensä pyyhitään intiimialueita, silloin sotillaaliset intressit niin vaativat. Toisaalta Suomen mahdollisuudet tehdä kahdenvälisiä sopimuksia EU:n sisällä ovat rajoitetummat.

Asekätkentä ja - logistiikka, varmistaa, että jokainen täyspäinen( ei siis koske tiltuja) suomalainen saa itselleen tuliaseen tilanteen niin vaatiessa. Paha uni.

Äänestä
  • Yksi tärkeä huomio on NordStream-kaasuputken sijainti Suomen aluevesillä. Tämä voi tulevaisuudessa johtaa Venäjän vaatimuksiin alueluovutuksista kaasun toimittamisen turvaamiseksi. Ja jos Venäjä ei saa alueluovutuksia hyvällä niin se ottaa ne väkisin ja aseellinen konflikti Venäjän kanssa on mahdollinen.

    Kiitos Lipponen ja Suomen hallitus.

    Äänestä

Pitäisikö aloittaa uusi keskustelu: miten toimitaan, jos pahin skenaario toteutuu?

Äänestä
  • Siis jos avoin aseellinen konflikti syntyy ?
    Sitä voi itse kukin pohtia aivan vapaasti, mutta suunnitelmat konkreettisita toimista on tietysti aina olleet olemassa, ja niiden mukaan mennään.

    Äänestä

  • Suunnitelmia varmaan on, mutta miten ne pätevät kun konkretia iskee vasten kasvoja.

    Suomi on nykyään hyvin erilainen yhteiskunta kuin toisen maailman sodan aikaa ja mitään talvisodan ihmettä tuskin tapahtuu. Antaisin Suomelle viikon aikaa täysimittaisen hyökkäyksen alla ja sen jälkeen olemmekin syvässä kyykyssä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kolehmainen kirjoitti:

http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=386841

CIA kertoi Venäjän iskukyvystä: se saa isot joukot mobilisoitua joissakin tunneissa. Suomen rajalle tulee koko ajan lisää iskuvoimaa.

Venäjän uusi sotilasdoktriini voisi olla yllätyksellisyys: nopea isku antaa sellaisen etulyöntiaseman, että puolustajan kyky vastata yhdessä taistelumoraalin kanssa voi romahtaa.

Aikaisemmin oletin, että Suomen miehitys ottaisi aikansa, koska myös Venäjän kansa olisi saatava hankkeen taakse. Krimin operaation yhteydessä kuitenkin Venäjä onnistui oikeuttamaan valtauksen jälkikäteen voimakkaalla propagandakampanjalla. Putinin messiaaniseen kykyyn uskotaan niin hyvin, ettei hänen uskota tekevän virhearviointia Suomen suhteen.

Miksi sitten Suomeen? Neuvostoliiton vanhoja rajoja palautettaessa Suomi voisi olla avainasemassa, koska Balttian puolustus ilman Suomea olisi Natolle erittäin vaikeaa. Suomi voisi näin olla hyvinkin seuraavana vuorossa - ja mahdollisesti aika pian, koska köyhtyvän Venäjän johtaja tarvitsee nyt ooppiumia ja sirkushuveja kansalle, joka joutuu kärsimään huonosta taloudenpidosta.

Uskokaa tai älkää, sama se, koska aika vähän tässä tehtävissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu