Kasvot ja proteesit?

Olisin kysynyt muiden kokemuksista koskien proteesien vaikutusta kasvojen muotoon.

Olen itse proteesien käyttäjä, eli on kokoproteesit molemmin puolin, ja iältäni olen nelissäkymmenissä nyt. Proteesit sain seitsemisen vuotta sitten kerralla ns. immediattina eli heti suoraan suuhun. Proteesit uusittiin reilun vuoden kuluttua ja edellisen kerran pari vuotta sitten.

Nyt tuntuu että kasvoni ja varsinkin suun alue on silmin nähden muuttunut. Suun seutu on jotenkin vetäytynyt sisään huomattavan paljon ja myös madaltunut. Leukojen madaltumista huomioitiin jo näitä uusimpia proteeseja tehdessä, mutta silti se näkyy edelleen. Leuan kärki ja poskipäät tulevat entistä enemmän "eteen ja esiin" kun suun alue vetäytyy taakse.

Muutoksia kokoproteesien kanssa tulee, sen olen ymmärtänyt, mutta onko tämä normaalia näin nopeasti? Lähinnä hirvittää se mitä seuraavan kymmenen vuoden aikana tapahtuu kun nyt jo on tapahtunut näin paljon. Kasvojeni alaosasta näkee nyt jo sellaisia "hampaattoman mummon piirteitä" eli sillä tavoin proteesini näkyvät jo päälle päin.

Voiko tähän muuttumiseen jotenkin vaikuttaa? Tai sen nopeuteen? Vai onko tämä vain hyväksyttävä kokoproteesien sivuvaikutuksena?
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Proteesihampaiden muodolla ja asettelulla (esim. ulkonevuus) voidaan jonkin verran vaikuttaa kasvonpiirteisiin, esim. ylähuulen muotoon. Proteesihampaita ei kuitenkaan voida asetella täysin poikkeavaan asemaan entisten luonnonhampaisiin nähden eli hammaskaaren ja suun muoto vaikuttaa suuresti. Ilmeisesti proteesien korkeus ei ole myöskään kohdallasi riittävä. Jos ylähampaat eivät yhtään näy huulen alta tai suu "painuu liian kiinni" tulee sellainen hampaaton/noita-akka-look.
Käy erikoishammasteknikolla näyttämässä, ehkä pohjaus auttaisi.
Luun resorptioon eli surkastumiseen voi vaikuttaa vain käyttämällä sopivia proteeseja. Huonosti istuvat proteesit voivat nopeuttaa resorptiota paljonkin.
Suurin resorptio yleensä tapahtuu muutaman ensimmäisen hampaattoman vuoden aikana ja sitten jonkin verran tasaantuu, mutta jatkuu kuitenkin. Alaleukaan kannattaisi asettaa pari implanttia proteesin kiinnitystä varten, nyt kun se vielä onnistuu - suosittelen, elämänlaatu kasvaa huomattavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minttu_R kirjoitti:

Olisin kysynyt muiden kokemuksista koskien proteesien vaikutusta kasvojen muotoon.

Olen itse proteesien käyttäjä, eli on kokoproteesit molemmin puolin, ja iältäni olen nelissäkymmenissä nyt. Proteesit sain seitsemisen vuotta sitten kerralla ns. immediattina eli heti suoraan suuhun. Proteesit uusittiin reilun vuoden kuluttua ja edellisen kerran pari vuotta sitten.

Nyt tuntuu että kasvoni ja varsinkin suun alue on silmin nähden muuttunut. Suun seutu on jotenkin vetäytynyt sisään huomattavan paljon ja myös madaltunut. Leukojen madaltumista huomioitiin jo näitä uusimpia proteeseja tehdessä, mutta silti se näkyy edelleen. Leuan kärki ja poskipäät tulevat entistä enemmän "eteen ja esiin" kun suun alue vetäytyy taakse.

Muutoksia kokoproteesien kanssa tulee, sen olen ymmärtänyt, mutta onko tämä normaalia näin nopeasti? Lähinnä hirvittää se mitä seuraavan kymmenen vuoden aikana tapahtuu kun nyt jo on tapahtunut näin paljon. Kasvojeni alaosasta näkee nyt jo sellaisia "hampaattoman mummon piirteitä" eli sillä tavoin proteesini näkyvät jo päälle päin.

Voiko tähän muuttumiseen jotenkin vaikuttaa? Tai sen nopeuteen? Vai onko tämä vain hyväksyttävä kokoproteesien sivuvaikutuksena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu