Liikenneonnettomuuksia tuomitaan usein väärin.

Sattui silmään oheinen lainaus. En tiennyt minäkään asiaa ihan tarkkaan ottaen. Mutta olin siis oikeassa, silti minut tuomittiin.

Tapaus sattui n. 10v sitten. Olin pysähtynyt autollani suojatien eteen, koska havaitsin pyöräilijän. Pyöräilijä taas pelästyi ja sekosi ajolinjassaan, ja törmäsi autooni. onneksi ei henkilövahinkoja, mutta autoni vaurioitui ja pyörä romuttui.

Poliisi syyllisti heti minut. Haastoin pyöräilijän oikeuteen, koska mielestäni en voinut olla syyllinen. Autoni ollut pysähtyneenä suojatien eteen luokkaa 5s, ennen kuin rysähti.

Oikeudessa syyttäjä ja tuomari samoin syyllistivät minut vähääkään epäröimättä. Pyöräilijä oli vielä tuonut oikeuteen väärennetyn todistajan. Sain suuret sakot ja tietysti myös maksoin kaikki kulut.
Siis poliisi, syyttäjä, tuomari, ym. asiaa käsitelleet viranomaiset eivät myöskään tunne tätä liikennesääntöä.
Tietysti epäilen että oli vaan kiva tehdä minusta syyllinen. Ei ollut kovin suuri uskoni suomen oikeusjärjestelmään ennen tätä tapausta, vielä pienempi tuomion jälkeen. Ja nyt sitten ei tuota uskoa taida löytyä enää laisinkaan.

Koska asiasta on jo kulunut paljon aikaa. Eikä minulla ole mahdollisuutta, ottaa sitä enää uudelleen käsiteltäväksi. Niin lukekoon nyt kansa asian tässä kirjoitettuna.

Uskon kyllä ns. Karman lakiin enemmän kuin suomen sellaiseen. Eli siis, poliisi, syyttäjä, tuomari, väärä todistaja jne. Kun vesikauhuinen koira teitä puree, tai päänne sekoaa punkin puremasta, niin muistakaa että rangaistus saattaa tulla suoraan minulta.

LAINAUS
"Liikenne
Pyöräteillä on yksi sääntö, jota ei yleensä tunneta – tai jos tunnetaan, sitä vihataan.
Tällä viikolla vihmoo räntää ja lunta, mutta kevät etenee silti. Eräs merkki siitä on pyöräilykeskustelun kuumeneminen. Yksi sääntö on merkillisen huonosti tunnettu.

Liikenneturvan tekemän kyselyn mukaan yli 70 prosenttia ei tiedä, mitkä ovat väistämissäännöt suojatiellä, jolla on pyörätien jatke. Valtaosa pyöräilijöistä painaa siten suojatien yli jopa henkensä kaupalla vastoin liikennesääntöjä.

– Autojen on väistettävä jalankulkijaa, joka on suojatiellä tai astumassa sille, kun taas pyöräilijä, joka tulee suojatielle, on autoon nähden väistämisvelvollinen, liikenteen turvallisuusvirasto Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonenhttp://www.iltasanomat.fi/haku/?search-term=Jussi Pohjonen selvittää."
465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täällä Pohjois-Satakunnan pääkaupungissa Kankoonpeessä on pari tuollaista paikkaa, jossa pyörätien jatke on keskellä korttelia, ja kankoonpeeläiset myös pyöräilevät surutta kadun yli, sivuilleen katsomatta. Paikkakuntalaiset osaavat noita varoa, mutta pari-kolme vuotta sitten sattui vieraspaikkakuntalainen paikalle ja pyöräilijä kuoli. Paikallislehdessä seuraavana päivänä olleessa jutussa poliisi selkeästi sanoi, ettei kuljettajaa epäillä mistään.

Äänestä
  • No eihän se autoilijan vika voikaan olla mikäli joku idiootti ajaa fillarilla suoraan alle. Sellaista lakia ei olekaan joka vapauttaisi risteysalueella ketään omavastuusta, eikä mikään sääntö käske ajamaan alle. Mutta eihän sitä tajuta täällä vitun punaniskatollojen maassa. Ja jostain syystä fillaristeissa on näitä itsarikandeja tosi paljon koska he luulevat omaavansa yliluonnolliset kyvyt risteysajossa. Tosin, on niitä samanlaisia ääliöitä autoilijoissakin.

    Äänestä

Hienoa toimintaa junttikylässä! Älykääpiöt suunnitellu tuonkin, kunnan mulkku virkanilkki? Sama homma jos akat myy persettä, niin syyllistetään ostavat äijät!

Äänestä

Siitä hyvä lähteä, että olitko liilennesääntöjen mukaan väistämisvelvollinen. Ei pyöräilijänkään eteen saa kääntyä ja jos on esim. Kolmio ennen suojatietä, niin taas väistät. Se on selvää, ettei pyöräilijä saa päin ajaa, joten onnettomuudelta toi kuulostaa. Sakot ym. Korvaukset kyllä kannattaa kyseenalaistaa jos et todellakaan ollut liikkeessä ja homma pihvi sillä, että olit todella paikallasi ja pyöräilijä ajoi päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huvittavaa kirjoitti:

Sattui silmään oheinen lainaus. En tiennyt minäkään asiaa ihan tarkkaan ottaen. Mutta olin siis oikeassa, silti minut tuomittiin.

Tapaus sattui n. 10v sitten. Olin pysähtynyt autollani suojatien eteen, koska havaitsin pyöräilijän. Pyöräilijä taas pelästyi ja sekosi ajolinjassaan, ja törmäsi autooni. onneksi ei henkilövahinkoja, mutta autoni vaurioitui ja pyörä romuttui.

Poliisi syyllisti heti minut. Haastoin pyöräilijän oikeuteen, koska mielestäni en voinut olla syyllinen. Autoni ollut pysähtyneenä suojatien eteen luokkaa 5s, ennen kuin rysähti.

Oikeudessa syyttäjä ja tuomari samoin syyllistivät minut vähääkään epäröimättä. Pyöräilijä oli vielä tuonut oikeuteen väärennetyn todistajan. Sain suuret sakot ja tietysti myös maksoin kaikki kulut.
Siis poliisi, syyttäjä, tuomari, ym. asiaa käsitelleet viranomaiset eivät myöskään tunne tätä liikennesääntöä.
Tietysti epäilen että oli vaan kiva tehdä minusta syyllinen. Ei ollut kovin suuri uskoni suomen oikeusjärjestelmään ennen tätä tapausta, vielä pienempi tuomion jälkeen. Ja nyt sitten ei tuota uskoa taida löytyä enää laisinkaan.

Koska asiasta on jo kulunut paljon aikaa. Eikä minulla ole mahdollisuutta, ottaa sitä enää uudelleen käsiteltäväksi. Niin lukekoon nyt kansa asian tässä kirjoitettuna.

Uskon kyllä ns. Karman lakiin enemmän kuin suomen sellaiseen. Eli siis, poliisi, syyttäjä, tuomari, väärä todistaja jne. Kun vesikauhuinen koira teitä puree, tai päänne sekoaa punkin puremasta, niin muistakaa että rangaistus saattaa tulla suoraan minulta.

LAINAUS
"Liikenne
Pyöräteillä on yksi sääntö, jota ei yleensä tunneta – tai jos tunnetaan, sitä vihataan.
Tällä viikolla vihmoo räntää ja lunta, mutta kevät etenee silti. Eräs merkki siitä on pyöräilykeskustelun kuumeneminen. Yksi sääntö on merkillisen huonosti tunnettu.

Liikenneturvan tekemän kyselyn mukaan yli 70 prosenttia ei tiedä, mitkä ovat väistämissäännöt suojatiellä, jolla on pyörätien jatke. Valtaosa pyöräilijöistä painaa siten suojatien yli jopa henkensä kaupalla vastoin liikennesääntöjä.

– Autojen on väistettävä jalankulkijaa, joka on suojatiellä tai astumassa sille, kun taas pyöräilijä, joka tulee suojatielle, on autoon nähden väistämisvelvollinen, liikenteen turvallisuusvirasto Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonenhttp://www.iltasanomat.fi/haku/?search-term=Jussi Pohjonen selvittää."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu