Kristityt ja sapatti

Tutki hieman jo vanhoja kirjoituksia,, äläkä kelaa vanhaa virttä uudelleen.
http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk19.html

RAAMATULLINEN LEPOPÄIVÄ

"Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon...Ja hän keskusteli syna­goo­gassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia usko­maan" (Ap.­t.18:1, 4).

Lepopäiväkysymys on yksi vaikea opillinen kiistan aihe ns. kristikunnassa ja asiasta on monenlaisia mielipiteitä. On niitä, jotka pakanakristillisyydenkin keskellä haluavat viettää sapattia Jumalan antamana alkuperäisenä lepopäivänä. Toiset taas ovat sitä mieltä, että Kristuksen ylösnousemuksen muistoksi uuden liiton kristikunnan tulee viettää viikon ensimmäistä päivää, sunnuntaita, lepopäivänä, sapatin asemesta. Joidenkin tulkinnan mukaan kristityn lepopäivällä ei ole väliä, vaan mikä tahansa päivä käy uuden liiton uskovalle lepopäiväksi, jos haluaa sellaista yleensä vietää. Jotkut taasen ajattele­vat, että sapatti kuuluu juutalaisille, mutta pakanakristityille kuuluu sunnuntai. Jotta asia selvenisi, käymme tutkimaan asiaa Raamatun kokonaisvaltaisen ilmoituk­sen ja historian yhtäpitä­vän todistuk­sen valossa.

Viikon ensimmäinen päivä

"Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa" (Mark.16:1-2).

"Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka" (Ap.t.20:7).

"Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille. Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan, viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin; ja jos asia on sen arvoinen, että minunkin on lähtemi­nen, niin saavat he lähteä minun kanssani" (1.Kor.16:1-4).

Kristikunta viettää perinteisesti viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemuk­sen muistopäivänä, jota se UT:n kirjoitusten mukaan onkin. Tässä on kuitenkin otettava huomioon kaksi seikkaa. Ensinnäkin, Raamattu ei missään kohdassa käske tai kehoita meitä viettämään viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä sapatin sijaan. Tällainen viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä pyhittävä käytäntö ei siis perustu Jumalan Sanaan, vaan on ihmisoppi ja itsevalittu jumalanpalvelus (Kol.2:22-23).

Toiseksi on huomattava, että aivan tarkkaan ottaen sunnuntai ei ole sama kuin viikon ensimmäinen päivä. Viikon ensimmäinen päivä alkaa lauantai-iltana ja päättyy sunnuntai-iltana, mutta sunnuntai alkaa ja loppuu noin kuusi tuntia myöhemmin puolenyön aikaan, roomalaisen käytännön mukaan. Myöhemmin tarkastelemme sitä, että Messias mitä ilmeisimmin nousi kuolleista viikon ensimmäisen päivän alkaessa lauantai-iltana, oltuaan haudassa kolme päivää ja kolme yötä. Tämän perusteella on ilmeisesti niin, että sunnuntaita tarkalleen ottaen ei voida viettää Kristuksen ylösnousemuspäivänä, koska se tapahtui lauantai-iltana, viikon ensimmäisen päivän alkaessa.

Alkuseurakunnan päivinä viikon ensimmäistä päivää, erityisesti sen iltaa, vietettiin uskovien kokoontumispäivänä ja leivänmurtopäivänä. Paavalin matkakertomus osoittaa, että uskovat kokoontuivat Trooaassa viikon ensimmäisen päivän iltana eli lauantai-iltana murtamaan leipää eli ehtoollista viettämään (Jos he olisivat kokoontuneet sunnuntai-iltana, niinkuin monet ovat virheellisesti ymmärtäneet, olisi leivän murtaminen silloin jäänyt maanantain eli viikon toisen päivän puolelle, koska Paavali puhui yli puolenyön ja vasta sitten mursi leipää uskovien kanssa; katso: Ap.t.20:7-11). Siihen, että juuri tuo ilta oli sopiva leivän­murtoilta, on ainakin kaksi taustatekijää. Ensinnäkin, perinteisesti sapatin päättyessä ja viikon ensimmäisen päivän alkaessa (kun kolme keskivahvaa tähteä on tullut näkyviin taivaalle), lauantai-iltana, juutalaiset viettävät sapatin päättämissere­monian, Havda­lan (Havdala merkitsee erottamista; sapatti ja viikon ensimmäinen arkipäivä erotetaan tällä sere­monialla), rukouksineen joko kotona tai synagoogassa kokoontuneena. Toisekseen, viikon ensim­mäisen päivän ilta on mitä ilmeisimmin Messiaan ylösnousemuksen hetki ja siksi oli sopivaa viettää tätä iltaa uskovien kokoontu­miseen ja leivänmurtoon.

Viikon ensimmäinen päivä oli myöskin yhteinen keräyspäivä Jerusalemin pyhiä varten (Room.15:25-27). Kukin laittoi silloin kotonaan jotakin talteen, menestymisensä mukaan, sitä varten, että uskovien lähetystö voisi viedä pakanauskovien rakkaudenlahjan Jerusalemin köyhyydessä eläville pyhille.

Mistä sunnuntai on peräisin?

"Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi" (Dan.7:25).

Sunnuntain historia alkaa itse asiassa jo Baabelin valtakunnan ja Baabelin tornin ajoilta. Raamattu kertoo meille, kuinka maailman ensimmäinen valtias, Nimrod, rakensi Baabelin (1.Moos.10:8-12). Sinearin lakeudelle rakennettiin myös Baabelin torni, maailman ensimmäisen väärän jumalanpalvelusjärjestelmän keskuspaikka, jota johti Nimrodin puoliso Semiramus (1.Moos.11:1-9). Semiramus kehitti uskonnollisen järjestelmän, Baabelin uskonnon, jonka symbolina oli Semiramus-äiti Tammus-lapsi käsivarsillaan. Historiallisten tietojen mukaan Semiramus korotti itsensä taivaan kuningat­tareksi, jonka kautta tuli pelastus ja elämä. Uskontoon kuului puhdistus synneistä veden vihmonnan kautta (lapsikasteopin alku). Kuoleman jälkeen seurasi puhdistus synneistä tulessa (kiirastuliopin alku). Baabelin uskontoon kuului myös taivaan kuningattaren ja hänen poikansa Tammuksen palvonta mm. aurinkoa kumartamalla, koska auringosta tuli Tammuksen symboli (tarkastelemme asiaa vielä tarkemmin myöhemmin).

Tämä Baabelin uskonto levisi ympäri maapallon eri kulttuureihin ja kansoihin. Nimet vaitelivat eri kulttuureissa, mutta äiti-lapsi asetelma ja auringon palvonta pysyi samana. Iisebelin aikana Baabelin uskonto turmeli Israelin kansaa Baalin ja Astarten palvontana ja Jahve vihastui kansaansa, jossa taivaankuningataroppi ja Tammuksen palvonta sekä auringon kumartaminen olivat saaneet aikaan luopumuksen Jahvesta, Israelin Jumalasta (1.Kun.1­6:29-34; Jer.7:17-20; 44:15-30; Hes.8:14-18).

Ilmestyskirjassa on varoitus Tyatiiran seurakunnalle, että se sietää Iisebeliä, väärää profeettaa, joka turmelee monien uskon (Ilm.2:18-29). Varoitus ei ollut turha, sillä Baabelin uskonnon luopumus tuli myös uuden liiton Jumalan seurakuntaan. Jeshuan kuoleman, ylösnousemuksen, taivaaseenastumisen ja Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen seurakunta oli puhdas ja noudatti kaikessa Jumalan Sanaa ja Tooran käskyjä, apostolien valvoessa seurakuntia. Apostolien kuoltua laittomuuden salaisuus pääsi vaikuttamaan ja tekemään työtään (2.Tes.2:1-12). Hajaannus, oppiriidat, luopumus ja harhaopit alkoivat vaikuttaa uskovien keskuudessa. Ratkaisevimmat tapahtumat olivat 300-luvulla, kun keisari Konstantinus Suuri tuli valtaan. Hän nosti kristinuskon suosituim­muusasemaan, tehden siitä tasavertaisen uskonnon muiden pakanauskontojen kanssa, joita oli Rooman valtakunnassa. Myöhemmin kristinuskosta tuli Rooman imperiumin valtionuskonto ja alkoi katolisen kirkon historia.

Pakanalliset roomalaiset, jotka olivat tottuneet harjoittamaan Baabelista alkanutta uskontoa, joka oli heidän keskuudessaan mm. Mitras-kultin nimellä ja Saturnaalia-juhlana, palvoivat aurinkoa, kuuta, muita planeettoja ja epäjumalia. Jotta pakanalliset roomalaiset saataisiin omaksumaan uusi voimallinen "kristinusko", tehtiin kompromisse­jä raamatulli­sen kristinuskon ja Rooman pakanuuden uskontojen välillä. Tuolloin sai alkunsa roomalaiskatolinen uskonto, joka on sekoitus raamatullista kristinuskoa ja Baabelin tornista alkanutta kulttia. Semiramus-Tammus asetelman tilalle tehtiin neitsyt-Maria-Jeesus-lapsi asetelma. Maria korotettiin taivaan kuningattareksi, jonka kautta tulee pelastus ja elämä sekä vastaus rukouksiin. Alettiin viettää juhlapäiviä Marialle ja palvomaan pyhimysten kuvia. Tammuksen syntymäpäivästä keskitalvella, joulukuun 25. päivänä, tehtiin Kristuksen syntymäjuhla. Raamatullisen juutalaisen pääsiäisen sijaan Nikean kirkollisko­kouksessa 325 jKr. otettiin roomalainen pääsiäinen, Konstantinuksen johdolla. Näin Rooman pedon sarvi teki työtään Danielin profetian mukaisesti.

Kun tämä Rooman pedon sarvi muutteli aikoja ja Jumalan Tooran käskyjä, ei luonnolli­sesti Jumalan antama lepopäivä, sapatti, saanut olla rauhassa. Viikon seitsemäntenä päivänä ollut lepopäivä, sapatti, siirrettiin viikon ensimmäiselle päivälle, sunnuntaille eli aringon päivälle, koska roomalaiset olivat tottuneet palvomaan aurinkoa Mitras-kultissaan ja viettämään auringon päivää. Kehityksen kulun historiasta kertoo osuvasti Kööpenhami­nan yliopiston kirkkohistorian professorin Fredrik Nilsenin kirjoittama Kristillisen kirkon historia I, jonka suomeksi on toimittanut ja täydentänyt Jaakko Gummerus (painettu Otavan kirjapainossa 1913):

"Toisen vuosisadan kuluessa tuli kristittyjen tavaksi kutsua kokouspäivää Herran päiväksi. Kun uskon puolustajat pakanoille aiotuissa kirjoissaan joitakin kertoja käyttivät nimitystä 'auringon, Helioksen päivä', koettivat he kaikin tavoin vältää väärinkäsitystä. Niinpä Tertullianus sanoo, että kristityt pyhittävät auringon päivän ilolla aivan toisesta syystä, kuin auringon palvelijat, ja Justianus marttyyri selittää tämän päivän nimen viittaamalla maailman luomisen alussa tapahtuneeseen pimeyden karkoittamiseen ja Kristuksen nousemiseen haudasta. Vasta Konstantinuksen aikana krist

Sapatin pyhittämisen siunaus pakanauskoville

"Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuute­ni on lähellä ja minun vanhurskauteni lähestyy. Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa. Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: 'Herra erottaa minut peräti kansastansa', älköön kuohittu sanoko: 'Minä olen kuiva puu'. Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi" (Jes.56:1-7).

Jesajan kirjassa on ihanat lupaukset ja siunaukset niille pakanauskoville, jotka rakkaudesta Herraan haluvat vapaaehtoisesti pyhittää sapatin, alkuperäisen raamatulli­sen lepopäivän, aina kun se on mahdollista. Sapatin pyhittämisestä, niinkuin muidenkin Herran käskyjen noudattamisesta, tulee suuri palkka jokaiselle pakanauskovallekin Herran Jeshuan tulemuksessa (1.Joh.5:3; Ps.19:8-12; Mat.5:17-19; Luuk.19:11-28). Suokoon hyvä Jumala rakkauden Herraan meille kaikille myös sapatin viettämisessä.

Onko päivällä väliä?

"Heikkouskoista hoivatkaa (hepr. UT: Ottakaa vastaan heikko uskossa), rupeamatta väittelemään mielipiteistä...Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden..." (Room.14:1, 5-6).

Yllä oleva Roomalaiskirjeen teksti on se kaikkein tavallisin kohta, jonka perusteella vedotaan siihen, että ei ole niin väliä, minkä päivän pitää lepopäivänä. Jotkut jopa haluavat kumota ko. kohdan perusteella sapatin. Nyt kun tutkitaan em. tekstiä, on kuitenkin ensinnäkin huomattava se, että vaikka haluttaisiinkin teksti ymmärtää lepopäi­vää koskevaksi, ei Paavali siinä millään tavalla kumoa tai tee tyhjäksi sapattia. Asia voidaan tämän näkökannan mukaan ja hepreankielisen UT:en tekstin mukaan ymmärtää niin, että jos juuri uskoontulleilla on erilaisia mielipiteitä lepopäivästä, ne eivät saa vaikuttaa siihen, etteikö juuri uskoontullut voitaisi ottaa vastaan uskovien yhteyteen ilman mitään oppiriitoja tai väittelyjä, sillä ajan oloon Jumala osoittaa kullekin Sanansa kautta oikean asianlaidan, jos vain haluamme ottaa vastaan (Fil.3:15-16).

Yllä oleva Roomalaiskirjeen teksti voidaan kuitenkin ymmärtää myös toisella tavalla, sillä tarkkaan ottaen siinä ei ole mainittu sanaa lepopäivä tai sapatti. Meillä ei ole myöskään mitään oikeutta lisätä taikka vähentää mitään kirjoituksiin, sillä se tuo kadotustuomion yllemme (5.Moos.4:1-2; Ilm.22:18-19). Saman tuomion tuo myös Kirjoitusten kieroon vääntäminen, kuten Pietari erityisesti toteaa Paavalin kirjoituksista, jotka ovat monille vaikeita ymmärtää (2.Piet.3:15-16). Tämä huomioonottaen voimme vain todeta, että Paavali puhuu Roomalaiskirjeessään vain päivien valitsemisesta yleensä, mutta ei mainitsee sanaa sapatti tai lepopäivä.

Mitä tämä sitten saattaisi tarkoittaa? Juutalaisuudessa on moniakin päiviä, joita he pitävät muita päiviä parempina. Tarkastellessamme Karitsan häitä jo totesimme, että koska Jumala ns. luomiskertomuksen yhteydessä kolmantena päivänä sanoi kaksi kertaa: "se oli hyvä", ovat juutalaiset vuosituhansien ajan pitäneet viikon kolmatta päivää parempana kuin viikon muut päivät ja siksi normaalisti, jos mahdollista, juutalaiset häät pidetään viikon kolmantena päivänä, jotta avioliitto onnistuisi mahdollisimman hyvin (Joh.2:1-2). Toinen "hyvä päivä" on lag ba'omer, kolmaskymmenes kolmas päivä seitsemän viikon ns. omer-laskennassa, pääsiäisviikolla olevasta esikoislyhteen heilutuk­sen päivästä viikkojuhlaan eli helluntaihin, koska menneen historian aikana juuri sinä päivänä taukosi juutalaisia kohdannut vitsaus (3.Moos.23:15-16).

Monia muitakin perinteeseen kuuluvia päiviä on olemassa, mutta tämäntapaisia traditioita ajatellen sopii hyvin Paavalin sana, että yksi pitää yhden päivän parempana toista ja kukin saa olla omassa mielessään varma, sillä tämänkaltaisilla asioilla ja päivillä ei ole merkitystä uskonelämämme kannalta. Sapatin kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, sillä se pysyy voimassa Jumalan järjestyksen mukaan, jokaisen viikon seitsemäntenä päivänä, kaikille ihmisille ja työeläimille.

Kumosiko Paavali sapatin?

"Ja kun Paavali seuralaisineen oli purjehtinut Pafosta, tulivat he Pamfylian Pergeen; siellä Johannes erosi heistä ja palasi Jerusalemiin. Mutta he vaelsivat Pergestä eteen­päin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan; ja he menivät synagoogaan sapatinpäivänä ja istuutuivat" (Ap.t.13:13-14).

"Ja he matkustivat Amfipolin ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, jossa oli juutalaisten synagooga. Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa..." (Ap.t.17:1-2).

"Sen jälkeen Paavali lähti Ateenasta ja meni Korinttoon...Ja hän keskusteli syna­goo­gassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia usko­maan" (Ap.t.18:1, 4).

"Ja sapatinpäivänä me (Paavali seuralaisineen) menimme kaupungin portin ulkopuo­lelle (Filippissä Makedoniassa), joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuuduimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille" (Ap.t.16:13).

"Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan" (Luuk.23:55-56).

Olemme jo aiemmin todenneet, että Paavali uskoi itse kaiken, mitä on kirjoitettuna Mooseksen Toorassa ja profeetoissa (Ap.t.24:14; 26:22). Hän juutalaisena noudatti Mooseksen Tooraa, ympärileikkausta ja israelilaisille säädettyjä tapoja (Ap.t.21:18-25; 25:8; 28:17). Vaikka pakanain apostoli opetti, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Jeshuaan, ilman Tooran (lain) tekoja, se ei apostolin mukaan kumoa millään tavalla Tooraa, vaan vahvistaa sen (Room.3:31). Koska Paavali kaikessa puolusti Tooraa ja sen käskyjen arvovaltaa, ei ole millään mahdollista, että hän olisi kumonnut sapattikäskyn. Pakanain apostoli ei olisi voinut kumota sapattikäskyä senkään perusteella, koska Jeshua ei sitä kumonnut, muutoinhan hän olisi toiminut Mestarinsa käskyjä vastaan ja sitä ei Paavali koskaan halunnut tehdä.

Paavalin matkakertomus Apostolien teoissa osoittaa selvästi, että pakanain apostoli noudatti tapansa mukaan sapatinviettoa, mennen juutalaisen tavan mukaan sapatinpäivi­nä synagoogaan kuuntelemaan Tooran ja muiden kirjoitusten lukua ja myös itse osallistu­maan synagogajumalanpalvelukseen. Tilaisuuden tullen hän astui esille sapattiju­malanpalveluksissa ja selitti kirjoituksista sekä juutalaisille että kreikkalaisil­le (pa­kanasyntyisille) kuulijoilleen, että Jeshua oli Messias. Apostolien tekojen kertomus osoittaa selkeästi sen, että Paavali noudatti sapatin­viettoa, joka oli normaali käytäntö alkuseura­kunnan uskovilla. (Sunnuntai tuli vasta myöhemmin lepopäiväksi kristikuntaan).

Kumosiko Jeshua sapatin?

"Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut (hepr. UT: חלל chilel = häväistä pyhä, rikkoa sapatti, rikkoa sapatin pyhyyttä), vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi" (Joh.5:18).

"Niin tapahtui eräänä sapattina, että hän kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetus­lap­sensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät. Silloin muutamat fariseuksis­ta sanoivat: 'Miksi teette, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?' Mutta Jeesus vastasi heille ja sanoi: ’Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä, kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, otti näkyleivät ja söi ja antoi seuralaisil­leenkin, vaikkei niitä ollut lupa syödä muiden kuin ainoastaan pappien?' Ja hän sanoi heille: 'Ihmisen Poika on sapatin Herra'." (Luuk.6:1-5).

Monet ajattelevat pakanakristillisessä maailmassa, että Jeshua kumosi sapatin. Tämä ei tietenkään voi pitää paikkaansa, sillä Hän ei tullut kumoamaan Tooraa, jonka käskyt, sapattikäsky mukaan lukien, ovat voimassa niin kauan kuin taivaat ja maa pysyvät (Mat.5:17-19). Jeshua itse vietti sapattia lepopäivänä ja jumalanpalveluspäivänä ja meni tapansa mukaan sapatinpäivinä synagoogiin, jossa hän luki ja selitti kirjoituksia ja myös paransi sairaita (Luuk.4:15-16; 6:6-11; 13:10-17).

Johanneksen evankeliumin viidennen luvun jakeessa kahdeksantoista, suomalaisen käännöksen mukaan, väitetään, että Jeshua kumosi sapatin. Tämä on kuitenkin alku­tekstien valossa käännösvirhe, sillä alkutekstin mukaan Jeshua ei kumonnut sapattia, vaan Hänen vastustajiensa mielestä rikkoi sapatin pyhyyttä. Todellisuudessa Jeshua ei koskaan rikkonut sapatin pyhyyttä, mutta Hänen vastustajansa ajattelivat niin ja syytivät siitä Häntä. Monet fariseukset olivat nimittäin tehneet Jumalan alkuperäisistä käskyistä pikkumaisia tulkintoja ja raskaita taakkoja ihmisille. Kun Jumala esim. kielsi kyntämisen sapatinpäivänä, näiden tulkinnan mukaan ei saanut vetää edes kengän syrjällä viivaa maahan, koska se oli muka kyntövako ja rikkoi sapattikäskyn (2.Moos.34:21).

Jumala ei alunperin antanut sapattikäskyä ihmistä orjuuttaakseen, vaan levoksi ja ihmisen parhaaksi, niin että ihmisen hyvinvointi työn ja rasituksen maailmassa olisi paras mahdollinen. Kun esim. Jumala antoi israelilaisille määräyksen olla sytyttämättä tulta sapattina, sen tarkoitus oli antaa perheenemännillekin, joiden tehtäviin kuului ruuan valmistus tulella, mahdollisuus lepopäi­vään (2.Moos.­35:1-3; 12:8; Jes.44:15). Nykyään­kin Israelissa per­heenemännät valmistavat sapattiateriat valmiiksi viikolla tai viimeis­tään sapatin aattona, jotta he voivat myös levähtää sapatinpäi­vänä taloustöistään, joissa he ovat koko ajan kiinni.

Jeshua ei koskaan kumonnut sapattia eikä rikkonut sen pyhyyttä, mutta hänellä oli alituinen riita monien fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa (huom! ei kaikkien) sapatin vieton sisällöstä ja alkuperäisestä tarkoituksesta, koska Jeshua halusi palauttaa sapatin­vietonkin merkityksen alkuperäiseen vapauteen ja lepoon eikä ihmistulkintojen orjuuteen. Hyvin usein Jeshualla oli riitaa esim. siitä, oliko luvallista parantaa sapattina ihmisiä ja Jeshuan mukaan se oli täysin Kirjoitusten mukaista, koska hengen pelastaminen sapattina oli luvallista ja sairaiden parantaminen kuului tämän tulkinnan piiriin.

Toinen tällainen riita koski tähkäpäiden katkomista ja hiertämistä sapatinpäivänä viljapellolla. Jeshuan aikaan oli useita koulukuntia rabbiineissa, jotka tulkitsivat kukin omalla tavallaan sapatin sisälltöä esim. tähkäpäiden hiertämisen suhteen. Juutalaisen teologin, professori Pinhas Lapiden, kirjan "Hän saarnasi heidän synagoogissaan" mukaan esim. rabbi Jehuda edusti samaa kantaa kuin Jeshuakin:

"Rabbi Jehuda on todennut: 'Hedelmien hienontaminen käsin syötäväksi on sallittua (sapattina), mutta työkalulla hienontaminen on kiellettyä’ (b Sabb 128a). On enem­män kuin todennäköistä, että Jeesus, joka viimeksi mainitun rabbi Jehudan tapaan oli galilealainen, edusti vapaamielistä kantaa pitäen jyvien hieromista ja syömistä nälän tyydyttämiseksi sapattina sallittuna...Tarkastellessamme nyt asiaa taaksepäin voimme todeta, että Talmudin käytännössä, joka tuolloin vielä vaihteli kirjallista muotoa hakies­saan, Jeesuksen tulkinta on päässyt voitolle. Näin se, mikä vielä hänen elinaikanaan oli kiistanalaista, on tähän mennessä jo kauan sitten muuttunut elämänohjeeksi erityisesti siksi, että Tooran tulkinnat ovat muistuttaneet usein Nasaretilaisen elämänohjeita" (lainaukset sivuilta 65 ja 66).
http://www.kolumbus.fi/gematria/apsrk19.html