Kuin kananemo siipiensä alle...
Jeesus puhui (ennustuksessaan Jerusalemin tulevasta tuhosta) – näin:
”...Jerusalem Jerusalem, sinä joka tapat profeetat, ja kivität ne jotka on lähetetty sinun luoksesi, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet... Katso teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.” Luuk 13:34
Kerran sattui, että maatalon pihassa syttyi tulipalo. Pihapiirin rakennukset muodostivat suljetun sisäpihan, ja koska ruoho oli rutikuivaa, palo eteni nopeasti. Tuulen puuskat rakennusten välistä kiihdyttivät liekkejä. Piha-alueella tepasteli tavan mukaan kanoja. Oli myös pieniä keltaisia tipuja. Kun tuli eteni, savu täytti ilman kanat joutuivat paniikkiin. Kissat ja koirat olivat jo aikaa sitten loikkineet pakosalle, mutta kanat kaakattivat kuin etsien jotakin apua. Pienet tiput säntäilivät ristiin, rastiin ja piipersivät hätääntyneinä. Kun niiden emokana kuuli poikastensa äänen, se kutsui niitä, ja tutun äänen kuullessaan ne juoksivat suoraan emonsa luokse. Tämä levitti siipensä ja sinne poikaset vavisten takertuivat.
Tuli saavutti kuitenkin jokaisen paikan. Kanaemo ei osannut valita mitään suuntaa, mihin lähteä; kaikkialla oli vain korventavaa kuumuutta ja savua. Tuli tarttui tietenkin kanaemon höyheniin, savu tainnutti sen, se tukehtui ja kuoli. Kytemään se siihen jäi.
Lopuksi väki oli sai palon hallintaan. Kun muutamia kyteviä pesäkkeitä tutkittiin, joku potkaisi mustaa savuavaa möykkyä. Mikä se oli? Se alta lähti viipottamaan joukko keltaisia tipuja. Ne piipittivät kimeällä äänellä, juosten sinne tänne sekopäisinä. Eläviä pieniä tipuja? Tulipalon perästä, savun keskeltä? Kuinka se oli mahdollista. Musta möykky oli niiden emokana. Se oli varmasti kuollut, ei elon merkkiäkään... Mutta sen poikaset olivat säästyneet emon siipien alla, suojassa. Emo oli antanut henkensä poikastensa edestä. Vaaran uhatessa sen puolustusvaisto oli herännyt.
On tilanteita, että joku antaa henkensä alttiiksi toisten edestä. Näin tapahtuu, jos on rakkautta, välittämistä, empaattisuutta, jaloutta, rohkeutta. Auttaja itse voi menehtyä. Mutta rakkaus ei kuitenkaan sitä laskelmoi. Kanaemolla oli toki eläinkunnan vaistoa, mutta myös sitä välittämistä, jota eläinkunnan taholla nähdään. Poikasia suojellaan, puolustetaan. Jopa oman hengen menetyksen uhalla.
Tätä Herramme Jeesus tarkoitti. Hän olisi tahtonut (ja aina tahtoo) puolustaa ihmisiä pahan uhatessa. Mutta enimmäkseen Hänet torjutaan, Häntä ei noteerata, ei kelpuuteta. Ihminen viestittää, että pärjää kyllä omillaan! Valinta on vapaa. Mutta onnelliset ne, jotka eivät halveksi Jeesuksen, Jumalan suojaa ja turvaa. Viisautta on ymmärtää omien voimien rajallisuus, vahvimpienkin valtiaiden katoavaisuus. Viisautta on, että antaa sielunsa ja elämänsä Parhaimpaan turvaan.
Lähde: http://hopedoor-fin.vuodatus.net/sivut/kuin-kanaemo
Jeesus puhui (ennustuksessaan Jerusalemin tulevasta tuhosta) – näin:
”...Jerusalem Jerusalem, sinä joka tapat profeetat, ja kivität ne jotka on lähetetty sinun luoksesi, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet... Katso teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.” Luuk 13:34
Kerran sattui, että maatalon pihassa syttyi tulipalo. Pihapiirin rakennukset muodostivat suljetun sisäpihan, ja koska ruoho oli rutikuivaa, palo eteni nopeasti. Tuulen puuskat rakennusten välistä kiihdyttivät liekkejä. Piha-alueella tepasteli tavan mukaan kanoja. Oli myös pieniä keltaisia tipuja. Kun tuli eteni, savu täytti ilman kanat joutuivat paniikkiin. Kissat ja koirat olivat jo aikaa sitten loikkineet pakosalle, mutta kanat kaakattivat kuin etsien jotakin apua. Pienet tiput säntäilivät ristiin, rastiin ja piipersivät hätääntyneinä. Kun niiden emokana kuuli poikastensa äänen, se kutsui niitä, ja tutun äänen kuullessaan ne juoksivat suoraan emonsa luokse. Tämä levitti siipensä ja sinne poikaset vavisten takertuivat.
Tuli saavutti kuitenkin jokaisen paikan. Kanaemo ei osannut valita mitään suuntaa, mihin lähteä; kaikkialla oli vain korventavaa kuumuutta ja savua. Tuli tarttui tietenkin kanaemon höyheniin, savu tainnutti sen, se tukehtui ja kuoli. Kytemään se siihen jäi.
Lopuksi väki oli sai palon hallintaan. Kun muutamia kyteviä pesäkkeitä tutkittiin, joku potkaisi mustaa savuavaa möykkyä. Mikä se oli? Se alta lähti viipottamaan joukko keltaisia tipuja. Ne piipittivät kimeällä äänellä, juosten sinne tänne sekopäisinä. Eläviä pieniä tipuja? Tulipalon perästä, savun keskeltä? Kuinka se oli mahdollista. Musta möykky oli niiden emokana. Se oli varmasti kuollut, ei elon merkkiäkään... Mutta sen poikaset olivat säästyneet emon siipien alla, suojassa. Emo oli antanut henkensä poikastensa edestä. Vaaran uhatessa sen puolustusvaisto oli herännyt.
On tilanteita, että joku antaa henkensä alttiiksi toisten edestä. Näin tapahtuu, jos on rakkautta, välittämistä, empaattisuutta, jaloutta, rohkeutta. Auttaja itse voi menehtyä. Mutta rakkaus ei kuitenkaan sitä laskelmoi. Kanaemolla oli toki eläinkunnan vaistoa, mutta myös sitä välittämistä, jota eläinkunnan taholla nähdään. Poikasia suojellaan, puolustetaan. Jopa oman hengen menetyksen uhalla.
Tätä Herramme Jeesus tarkoitti. Hän olisi tahtonut (ja aina tahtoo) puolustaa ihmisiä pahan uhatessa. Mutta enimmäkseen Hänet torjutaan, Häntä ei noteerata, ei kelpuuteta. Ihminen viestittää, että pärjää kyllä omillaan! Valinta on vapaa. Mutta onnelliset ne, jotka eivät halveksi Jeesuksen, Jumalan suojaa ja turvaa. Viisautta on ymmärtää omien voimien rajallisuus, vahvimpienkin valtiaiden katoavaisuus. Viisautta on, että antaa sielunsa ja elämänsä Parhaimpaan turvaan.
Lähde: http://hopedoor-fin.vuodatus.net/sivut/kuin-kanaemo
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hieno kertomus! Kiitos!
Pääsiäisviikolla Jeesus varmaan tahtoisi, että katselisimme Häntä, uskomme alkajaa ja täyttäjää? Onkohan aikaa?
Joo, joskus jotain muuta kuin ainaista riitelyä täällä! Aloitus puhuttaa!
Eivä ne kuunnelleet Jeesuksen sanoja, eivät? Mutta profetia täyttyi.
Ei Jeesus saanut heitä kuulemaan varoitusta, ei tahtoa parannukseen. Eikä ole aika parempi nytkään
Ei ole aika parempi, vaan aika on paha!
Ef.5:
10 ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
11 Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
12 Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;
13 mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.
14 Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"
15 Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat,
16 ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.
17 Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.
18 Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,
19 puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,
20 kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
21 Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.
Se joka ihmettelee, etteivät varoitukset ja kehotukset parannukseen saa sijaa tässä ajassa, sen äly avartuu kovasti, kun lukee mitä Jeesuksen aikana tapahtui! Hän olisi tosiaan tahtonut armahtaa, suojata omaa kansaansa, niinkuin kanaemo kätkee poikasensa vaaran hetkellä siipiensä alle.
Mutta ei! He antoivat pahuudelle ja vihalle täyden vallan. Murhasivat oman Kuninkaansa.
- Ristiinnaulitse!
Ja sitten tuli Jumalan tuomio. Vuonna 70 jKr - roomalaiset valtasivat Jerusalemin, ja ns. Bar Kochban kapinan 132-135 - yhteydessä Jerusalem hävitettiin.
Ei kiveä kiven päälle jäänyt, niinkuin Jeesus ennusti, Luuk 19:41-44