Hyvin monet uskonnolliset, niin tällä palstalla kun muuallakin, ovat jankuttaneet tätä samaa asiaa niin kauan kun olen vaivautunut seuraamaan keskustelua jota ateismista ja sitä ympäröivistä aiheista käydään. Mistään uudesta ilmiöstä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole uskovat kun jankuttavat jatkuvasti samoista asioista, alkuperäisiä ajatuksia kun näillä ei näytä olevan.
Tämä uskovien yleinen tarve toistaa itseään, aivan joka ikisessä asiassa, saattaa kuitenkin tehdä havainnollistamisen hieman vaikeaksi, mahdotonta kun on sanoa mitä jankutuksen kohteena olevaa aihetta tarkoitan.
Toisaalta, mihinkä sitä tarvitsisikaan alkuperäistä ajattelua, jos kerran on jo oikeassa.
Miksi tämän asian ymmärtämiseen meni näin kauan..... en osaa sanoa, ehkäpä tämän ajatuksen jatkuva toistaminen ja sen pohtiminen, osaltaan tälläkin palstalla kirjoittavien uskonnollisten henkilöiden toimesta, on saanut minut vihdoin ja viimein vakuuttuneeksi siitä, että uskonnollisten henkilöiden esitys jumalan olemassaolon välttämättömyydestä moraalin olemassaolon suhteen on tosi.
Tämä ymmärrys toi mukanaan ennen kokemattoman rauhan tunteen, jota on hyvin vaikea kuvailla. Ehkä sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi harmoniaksi.
Joudun siis kiittämään palstan uskonnollisia kirjoittajia mittaamattoman arvokkaasta työstä jota olette tehneet pyyteettömästi, joskin tietämättänne, minun valaistukseni eteen.
Ei niin että olisitte edelleenkään oikeassa sen osalta että mitään jumalia olisi olemassa, mutta olette onnistuneet vakuuttaneet minut moraalin olemassa olemattomuudesta. Kiitos.
Ette nimittäin osaa kuvitellakaan kuinka monia ongelmia tämä tajunnan laajentuminen ratkaisee.
Esim: Naapurini puudelin kimeä räksytys ei ole häirinnyt keskittymistäni ollenkaan, sen jälkeen kun seivästin sen hiilihankoon.
Toisaalta lähistöllä sijaitseva vanhain/ hoivakoti on edelleenkin varsin ongelmallinen, sen pilatessa modernia kaupunkikuvaa ja vaikka seniori autoilijoiden aiheuttamat liikenne ruuhkat ovat edelleenkin huonon kaupunki suunnittelun johdosta uskomattoman rasittavia... niin eikä tilannetta helpota myöskään toistuvat hälytysajoneuvojen ulvonnat ja vilkkuvat valot.
Nämä ongelmat eivät ole kovin pitkä aikaisia, ne kun saadaan kerralla kuntoon.
Ja ongelmien korjaamisesta puheen ollen, en ehdi valitettavasti jupisemaan enempiä, tilaamani erä lamppuöljyä kun on saapunut paikalliseen erä liikkeeseen.
Ahhh tämä vuonna juhannus tulee ajoissa.
Ps: Mikäli öljyä riittää, lähistön päiväkodista saa loppuhuipennuksen. Prinssi nakkeja... tiedättehän.
A-O: Ikuisesti kiitollinen suomi24 ateismi palstan uskoville.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiitos palautteesta, mutta en oikein jaksa lukea aprillijuttuja ja varsinkin kun ne tylsiä ja pitkäpiimäisiä. Pääasia että olet kiitollinen.
Hyvä, että olet kiitollinen. Opettele vielä kirjoittamaan. Sydämellinen kirjoitetaan yhdellä m-kirjaimella. En jaksanut enempää lukea aloitustasi
Yhteenveto: aloittaja on "oivaltanut" että moraali on lähtöisin Jumalasta. Siispä koska hän tekstistä päätellen on ateisti, hän voi tätä nykyä täysin moraalista piittaamatta hoitaa päiväjärjestyksestä monta häiritsevää pikkuasiaa parhaaksi näkemällään tavalla. ironia
''Yhteenveto: aloittaja on "oivaltanut" että moraali on lähtöisin Jumalasta.''
Ei lähtöisin jumalasta, vaan olematon.
''Ei niin että olisitte edelleenkään oikeassa sen osalta että mitään jumalia olisi olemassa, mutta olette onnistuneet vakuuttaneet minut moraalin olemassa olemattomuudesta. Kiitos.''
Täällä hihut, eivät taida tuollaiseen mennä kun eivät itsekään ole kovin varmoja asiastaan.
Mikä sen tekee epävarmaksi sinun mielestäsi