Voittostudio TV-peli vaihtoi pelin sääntöjä ja hinta kaksinkertaistui.
Ensin tekstiviesti maksaa lähes 2 euroa ja sitten jokainen soitto finaalilinjalle 2 euroa lisää.
Salainen pelilinjan puhelinnumero tullaan kertomaan kavereille, sukulaisille ja ehkä myös täällä keskustelupalstalla. Siten kaikki pääsee finaalilinjalle, joka on samanlainen kuin aiemmin esikarsintalinja eli 2 helppoa kysymystä ja oikeaan aikaan nappia painanut voittaa.
Katsoja on hetken erittäin tyytyväinen omista taidoistaan kun on saanut tekstiviestitehtävästä salaisen finaalipelilinjan numeron. Hän hakkaa kymmeniä kertoja puheluja ja menettää rahansa koska siellä aina sanotaan että olit lähellä kärkeä, voit yrittää uudelleen.
Juontaja valehtelee että vain harvat ja valitut pääsevät finaalilinjalle. Korhonen on ensimmäisen huijauksen oikea vastaus, mutta älkää lähettäkö tekstiviestiä vaan lopettakaa koko peliohjelman seuraaminen tähän.
Tulee tylsiä lähetyksiä joissa ei ole ihmisten hassuja vääriä vastauksia. Tuntitolkulla juontajan jaaritusta. Viimeisen pelipäivän lopussa yksi tyyppi tulee lähetykseen kertomaan ruututehtävään vastauksen ja voittaa koko potin. Voittaja ET OLE SINÄ vaan joku hessu Kuopiosta.
http://voittostudio.com/index.php?page=rules
Sivulla EI OLE uusia sääntöjä nyt kun uusi formaatti on ollut tunnin voimassa!

Vastaukset 6
Vanhimmat
sama juttu oli aikoinaan, silloin toki pottina saattoi olla 24 tuhatta, ja kierros kesti kuukauden ja kuukauden nopein soittaja oli voittaja...
Ei taida ihan onnistua tuollainen kuukauden nopeimman valitseminen oikein
Taitaa olla formaatin loppu lähellä jos tällaisella systeemillä yritetään kerätä rahaa tai saada ihmiset innostumaan pelaamaan. Kaiken huippu on tämä uusi systeemi. Ensin tekstiviesti jonka jälkeen jäädään odottamaan jotta pääsisi lähetykseen saakka kertomaan vastauksen viikon päästä. Aika typerää. Kuka jaksaa edes enää vaivautua kun kysymyksetkin on noin naurettavia ja kuka viitsii kuunnella/katsella jotain juontajan monologia monta tuntia jonka aiheena on sama jaaritus. Mitähän seuraavaksi? Peli jossa kysytään viikon ensimmäistä päivää ja tätä ihmetellään sitten kuukausi.
Idea oli olemassa jo vuonna 2010
https://www.youtube.com/watch?v=G6qKEfA2-pQ
Tosin tuolloin he julkaisi vääriä vastauksia ruudussa, jolloin jotkut käytti ominaisuutta lähettämällä hauskoja viestejä studioon
Tuo Televisa oli MTV Oy:n tuottama ja Voittostudio on Londur Oy:n.
Voittostudio vaikuttaa mielestäni enemmän huijaukselta, koska aikoinaan Voittopotti-ohjelmassa näytettiin vielä kärkikolmikko ruudussa.
Tuollaiset tyhmien ihmisten rahastusohjelmat pitäisi kieltää kokonaan. Verojen kierron tai laittomuuksien takia lähetyskin tulee jostakin Unkarista.
Uudet säännöt tulivat vähän aikaa sitten nettiin. Kahden erilaisen pelin säännöt on peräkkäin ja huonosti eritelty,
Sääntöjen lukeminen on ruututehtäviä vaikeampaa, löydä 1 eroavaisuus:
Mikäli ensimmäisen kysymyksen jälkeen pelaaja on sillä hetkellä finaalilinjan paras pelaaja tai jaetulla ykkössijalla, hänelle esitetään toinen linjatehtävä.
Mikäli ensimmäisen kysymyksen jälkeen pelaaja on sillä hetkellä kilpailulinjan paras pelaaja tai jaetulla ykkössijalla, hänelle esitetään toinen linjatehtävä.
Seuraavaa kohtaa ei olla päivitetty:
"Osallistumalla peliin eli soittamalla kilpailulinjalle pelaaja hyväksyy seuraavat ehdot:
Pelaaja on ymmärtänyt ja hyväksyy pelin ja suoran tv-lähetyksen säännöt."
Aika kova vaatimus niille soittajille jotka aina antoi vääriä vastauksia.
Yksinkertaistetaan vähän: Pelin sääntö = Me viedään sun rahat.