Vasemmistolaisen koulutuspolitiikan tavoitteena on kasvattaa osaavia, ajattelevia kansalaisia, jotka tuntevat oikeutensa ja velvollisuutensa. Varhaiskasvatus rakentaa sosiaalisten taitojen pohjan, peruskoulu valmistaa oppimaan ja opettaa ajattelemaan, toinen aste yleissivistää ja antaa perusvalmiudet työelämään, korkeakouluissa kasvaa asiantuntijoita. Oppiminen ei lopu tai rajoitu tähän koulutuspolkuun tai instituutioihin. Ihminen oppii koko ikänsä ja hyvä koulutus antaa siihen eväät.
Ajattelun ja aktiivisen kansalaisuuden kannalta on keskeistä, että jokainen osaa lukea eri viestinnän välineitä ja ymmärtää pinnallisen sisällön lisäksi viestin motiiveja ja syvämerkityksiä. Kriittinen ajattelu ja uudet lukutaidot pitää ottaa keskeiseksi koko koulutuspolun läpileikkaavaksi tavoitteeksi. Kontrollijärjestelmien luomisesta ja opettajavetoisesta työskentelystä on kouluissa siirryttävä luottamusta rakentavaan kulttuuriin ja vertaisuuteen perustuvaan oppimiseen.
Koulutuksen on oltava kaikkien saatavilla. Uusi yliopistolaki, tulosajattelun leviäminen koulu- ja tiedemaailmaan, koulujen pisteyttäminen ja leikkaukset ovat asettaneet suomalaisen koulutuksen tasa-arvoisuuden vaaraan. Vasemmisto tavoittelee uutta yliopistolakia, joka perustuu tieteen ja taiteen vapauden, demokratian ja sivistyksen arvoille nykyisen markkinalogiikan ja yhtiöhierarkian sijaan.
Suomalaista menestystarinaa, yhtenäistä peruskoulua, on korjattava sen omista vahvuuksista lähtien. Ruotsin mallin mukainen yksityistäminen on torjuttava kalliina ja oppimistulokset romuttavana.
Peruskoulun on kasvatettava tasa-arvoon ja moninaisuuteen. Oppimateriaaleja, opetusta ja koulujen käytäntöjä on kehitettävä siten, että ne purkavat kaavamaisia sukupuolirooleja ja tukevat kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta. Koulujen seksuaalikasvatuksen on tuettava seksuaalista itsemääräämisoikeutta sekä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta.
Vuonna 2010 voimaan tullut yliopistolaki ja uusi ammattikorkeakoululaki ovat saattaneet korkeakoulut myllerrykseen. Tieteen ja opetuksen rahoitus on yhä tiiviimmin riippuvainen markkinoiden lainalaisuuksista. Tieteenalan julkinen rahoitus ei saa riippua tuotantotavoitteista tai teollisuuden sen hetkisistä kansallisista kärjistä.
.
Löydä oma ehdokkaasi täältä:
http://vaalit.vasemmisto.fi/
.
Ajattelun ja aktiivisen kansalaisuuden kannalta on keskeistä, että jokainen osaa lukea eri viestinnän välineitä ja ymmärtää pinnallisen sisällön lisäksi viestin motiiveja ja syvämerkityksiä. Kriittinen ajattelu ja uudet lukutaidot pitää ottaa keskeiseksi koko koulutuspolun läpileikkaavaksi tavoitteeksi. Kontrollijärjestelmien luomisesta ja opettajavetoisesta työskentelystä on kouluissa siirryttävä luottamusta rakentavaan kulttuuriin ja vertaisuuteen perustuvaan oppimiseen.
Koulutuksen on oltava kaikkien saatavilla. Uusi yliopistolaki, tulosajattelun leviäminen koulu- ja tiedemaailmaan, koulujen pisteyttäminen ja leikkaukset ovat asettaneet suomalaisen koulutuksen tasa-arvoisuuden vaaraan. Vasemmisto tavoittelee uutta yliopistolakia, joka perustuu tieteen ja taiteen vapauden, demokratian ja sivistyksen arvoille nykyisen markkinalogiikan ja yhtiöhierarkian sijaan.
Suomalaista menestystarinaa, yhtenäistä peruskoulua, on korjattava sen omista vahvuuksista lähtien. Ruotsin mallin mukainen yksityistäminen on torjuttava kalliina ja oppimistulokset romuttavana.
Peruskoulun on kasvatettava tasa-arvoon ja moninaisuuteen. Oppimateriaaleja, opetusta ja koulujen käytäntöjä on kehitettävä siten, että ne purkavat kaavamaisia sukupuolirooleja ja tukevat kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta. Koulujen seksuaalikasvatuksen on tuettava seksuaalista itsemääräämisoikeutta sekä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta.
Vuonna 2010 voimaan tullut yliopistolaki ja uusi ammattikorkeakoululaki ovat saattaneet korkeakoulut myllerrykseen. Tieteen ja opetuksen rahoitus on yhä tiiviimmin riippuvainen markkinoiden lainalaisuuksista. Tieteenalan julkinen rahoitus ei saa riippua tuotantotavoitteista tai teollisuuden sen hetkisistä kansallisista kärjistä.
.
Löydä oma ehdokkaasi täältä:
http://vaalit.vasemmisto.fi/
.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Vasemmistolaiset lukee ja opiskelee. Persut vaan raapii persettään ja piereskelee.
Siinä on se suuri ero.
sanoo koulutettu kukanpolttaja
sanoo persettään raapiva ja piereskelevä jakui-persu
Sivistys ja vasemmistolaisuus. Erottamattomat.
Persut on uusnatsirasisteja.
ÄÄNESTÄ SIIS VASEMMISTON EHDOKASTA ... ja kaikilla on parempi huominen
Tehokkaamman ja kansanvaltaisemman hallinnon rakentamiseksi Vasemmisto ehdottaa:
Valtionhallinnon henkilöstön mekaaninen vähentäminen on lopetettava ja panostettava tuloksellisuuteen.
Valtaa ei saa keskittää pääministerille keskushallintoa yhdistämällä.
Päällekkäisestä ja vastuiltaan epäselvästä hallinnosta on luovuttava. Ylikunnallisesti järjestettävät palvelut on hallinnoitava demokraattisten vaalien kautta.
.
Viime vuosina toteutettu talouspolitiikka ei ole lisännyt työllisyyttä tai talouskasvua. Hyvinvointivaltion jälleenrakentaminen edellyttääkin talouspolitiikan suunnanmuutosta. Tulevina vuosina tarvitaan mittavia satsauksia tuotantorakenteen uudistamiseen. Tarvitaan myös työllisyyttä tukevia investointeja ja ostovoimaa parantavaa sekä tuloeroja pienentävää työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa. Veroparatiisitaloudet sekä valtioiden kilpailu palkkojen, eläkkeiden, palveluiden ja muun hyvinvointivaltion alasajolla on lopetettava kotimaiset verovuodot tukkimalla ja Euroopan-laajuisilla sopimuksilla.
Tärkeimmät haasteet vaativat talouden suhdanteista riippumattomia ratkaisuja. Vasemmiston punavihreys on kestävä kokonaisuus, jossa samanaikaisesti ajetaan monia toisiaan tukevia asioita – ihmisoikeuksia ja ympäristöarvoja vahvistava politiikka on lopulta kaikkien hyvinvoinnin, turvallisuuden, työllisyyden ja talouden kannalta parasta.
http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/vasemmistoliiton-eduskuntavaaliohjelma-2015/
.
Palveluiden työntekijät, homekoulujen korjaajat ja rautateiden rakentajat käyttävät saamiaan rahoja edelleen ja työllistävät muita. Investointi tuottaa itseään enemmän taloudellista toimintaa ja jopa vähentää julkisen talouden velka-astetta. Tämä kerroinvaikutus on nyt Suomessa korkea, koska maassa on paljon työttömyyttä ja muita käyttämättömiä voimavaroja ja pelkoa korkeasta inflaatiosta ei ole.
Suomen tulee kaikin voimin edistää elvytystä myös EU:n mitassa. Se parantaa samalla kotimaisen elvytyksen tuloksellisuutta. Jos muut maat jatkavat leikkauspolitiikkaa, valuu suomalaisen elvytyksen hyödyistä suurempi osa ulkomaille. Julkista taloutta koskevat sopimukset on neuvoteltava uudelleen.
.
http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/vasemmistoliiton-eduskuntavaaliohjelma-2015/
.
Täältä löydät kaikki parhaat ja sinunkin etujasi ajavat ehdokkaat:
.
http://vaalit.vasemmisto.fi/#
.
Tulin juuri äänestämästä ja ennakkoääneni meni vasurille, tottakai.
Porvareille ei duunarien kannata sitä ainoaa ääntään koskaan antaa.
Kyllähä nuo ajattelevat ihmistä.
Toki liikaa jos otetaan velaksi, niin ei mee hyvään.
Mutta.....tuottojahan niistä pitäisi tulla, jos luo jotain uutta esim.
Ei aina pelätä sitä........
Ei vain leikkauspolitiikkaa ainoastaan.
Leikkauksiakin toki tarvitaan vai mitä vassut?=
Täältä minäkin löysin oman ehdokkaani.
.
http://vaalit.vasemmisto.fi/#
.
Työttömien, köyhien sekä pien- ja keskituloisten kannattaa ehdottomasti äänestää vasemmistoehdokasta!
.
Täältä löydät kaikki parhaat ja sinunkin etujasi ajavat ehdokkaat:
http://vaalit.vasemmisto.fi/#
.
Vasemmiston eväin parempaan huomiseen:
- Vähennetään työttömyyttä paremmalla talouspolitiikalla
- Pienennetään tulo- ja varallisuuseroja sekä tukitaan verovuodot
- Veroparatiisitaloudesta aitoon kansainvälisyyteen
- Ympäristö-, ilmasto- ja energiapolitiikasta kestävää
- Inhimillistetään työelämä
- Monimutkaisesta sosiaaliturvasta riittävään perustuloon
- Terveyserot pienemmiksi tasa-arvoisilla ja laadukkailla palveluilla
- Sivistystä yhteisellä koulutuksella
- Taide ja kulttuuri ovat perusoikeuksia
- Kaikille mahdollisuus mielekkääseen liikuntaan
- Liikennepolitiikalla parempi ympäristö ja arki
- Kohtuullistetaan asumisen hintaa
- Vastakkainasettelusta rauhan rakentamiseen
- Demokratiaa vahvistetaan paremmalla hallinnolla
ÄÄNESTÄ VASEMMISTON EHDOKASTA ... ja kaikilla on parempi huominen
Globaalin rauhan rakentamiseksi ja Suomen turvallisuuden varmistamiseksi Vasemmisto esittää:
Asevelvollisuutta tulee kehittää nykyajan tarpeiden mukaan valinnanvapautta ja tasa-arvoa lisäten Vasemmiston valmiusvelvollisuusmallilla, ei siirtyä kohti palkka-armeijaa.
Siviilipalveluksen kestoa on lyhennettävä ja julkisen sekä kolmannen sektorin toimijoita kannustettava hakeutumaan siviilipalveluspaikoiksi. Totaalikieltäytyjien rangaistuksista on luovuttava.
Puolustusmäärärahoille ei pidä luoda kasvuautomaattia. Määrärahat on mitoitettava todellisen tarpeen mukaan ja muu yhteiskunta huomioon ottaen.
Suomen on osallistuttava YK-johtoiseen rauhanturvaamiseen. Kaikissa operaatioissa on oltava YK:n mandaatti. Suomi ei saa ajautua minkään konfliktin tai sisällissodan osapuoleksi.
Suomen ei tule hakea eikä valmistella Nato-jäsenyyttä eikä kehittää Nato-suhteita sellaiseksi, että ne käytännössä kytkevät Suomen osaksi Nato-järjestelmiä.
Suomen ei tule käydä asekauppaa maiden kanssa, jotka ovat sodassa, konfliktin uhkaamia tai rikkovat ihmisoikeuksia. Suomen on toimittava EU:ssa asekaupan rajoittamisen puolesta ja tuettava YK:n toimia asekaupan rajoittamiseksi. Asekaupan valvonnan tulee olla avointa.
Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja toimittava tunnustamisen puolesta kansainvälisesti.
http://vaalit.vasemmisto.fi/
Mamunpelkääjien yhdistys Persut, tekevät näköjään kaikkensa että voisivat taas jäädä oppositioon räksyttämään. Se ja loanheitto kun on paljon helpompaa kuin vastuunotto.
Suomi on kansainvälisessä vertailussa kilpailukykyinen maa. Suomalaiset yritykset ovat kilpailukykyisiä kuitenkin vain jos ne valmistavat tuotteita ja palveluita, joille on kysyntää. Suomi ei voi kilpailla halpatuotannolla nousevien talouksien kanssa. Meidän on parannettava vahvuuksiamme ja mahdollistettava uusien kasvualojen ja -yritysten mukana uusi, kestävä kasvu.
Hyvän kierre ei synny itsestään, vaan valtion on oltava mukana synnyttämässä työpaikkoja. Eurooppalainen talouskriisi on osoittanut oikeiston ratkaisujen vain pahentavan tilannetta. Julkisen sektorin leikkaukset ovat heikentäneet myös yksityisen sektorin tilannetta kysynnän vähentyessä.
Työttömiä on todellisuudessa melkein puoli miljoonaa ja lisää tulee julkisten menojen leikkausten myötä. Leikkausten sijaan tarvitaan lähivuosina vuosittain useiden miljardien julkisia lisäpanostuksia ekologisesti kestävän tuotannon edistämiseen ja hyvinvointipalvelujen sekä perusturvan rakennemuutokseen. Julkiset investoinnit kertautuvat yksityisten investointien kasvuna.
Täältä löytyy ehdokkaat, jotka pitävät työntekijöidenkin puolta:
http://vaalit.vasemmisto.fi/
Tässä tulee sellaisia tosiasioita verotuksesta, että PetosjytkyKokoomusKepujen veroparatiisikoplaa, vedetään alta kölin, että heilahtaa:
http://blogit.kansanuutiset.fi/vaalisuora/verotuksella-tyota-ja-tasa-arvoa/
Hyvä Saramo, Vasemmisto ansaitsee roiman vaalivoiton. Upeaa työtä Suomen työväestön, tavallisen kansan puolustamiseksi. Valtionasioitten hoito, pitää perustaa faktoille, eikä suursijoittaja-pörssikeinottelijoitten huuhaa-heitoille. Järkeviä näkemyksiä, joista on hyvä alkaa pummieliitin kampeampinen pois vallasta. Äänet Vasemmistolle !
Täältä löydät kaikki parhaat ja sinunkin etujasi ajavat ehdokkaat:
.
http://vaalit.vasemmisto.fi/#
.
Parasta kansalle. VAS
Äänestä vasemmiston ehdokasta ja Suomi pelastuu.
Äänestä suvaitsevampi ja parempi Suomi.
Äänestä työllistävää ja vastuuntuntoista köyhienkin puolustajaa.
Äänestä siis Vasemmistoliiton ehdokasta.
http://vaalit.vasemmisto.fi/
Vasurit ovat edelleen oikeassa tässäkin asiassa.
Yliopisto on vasurien alakoulu.
Alakoulu on persujen yliopisto.
Ovatko siis vasurit elitistejä?
"Työttömien, köyhien sekä pien- ja keskituloisten kannattaa ehdottomasti äänestää vasemmistoehdokasta!
Täältä löydät kaikki parhaat ja sinunkin etujasi ajavat ehdokkaat:
http://vaalit.vasemmisto.fi/#"
Siis tämä on juuri se mitä pienituloisen ei pidä tehdä. Änestämällä Vasureita, äänestät musulmaani-yhteiskunnan puolesta. Muslimit ovt sinun kilpailijoita arvoisa pienituloinen. He ovat Vasemmiston mielestä kunniakansalaisia, he menevät ohitsesi niin sosku-kuin asuntojonoissakin!
Toisekseen Vasemmisto haluaa ilmaista opiskelua vain siksi, että saavat ulotettua sen koko maailmalle>>>kunnollisen suomalaisen maksettavaksi, kuten nykyisin.
Lisää somaleja rikastuttamaan pk-seutua ja tarjoamaan yllätysmunaa muulloikin kuin pääsiäisenä. Kenen etu tämä on?
Ei ainakaan minun.
Aikamoinen vallankumous. Persaukisesta duunarista (arvostan heitä) kaiken sivistyksen omistavaksi puolueeksi. Miten se on mahdollista? Muilleko ei jää sivistyksen häivääkään.
Persut suorastaan rakastaa nyt niitäkin somalian poikia, jotka assan nurkilla notkuu päivin-öin. Ja haluavat niitä lisää, siis AINAKIN saman verran kuin ennen ...
Näin Soini lupasi jo natsihallituksen miljonäärikerhossa...
Oletteko persut nyt tyytyväisiä?
Vasemmisto on edelleen se ainoa puolue, joka puolustaa tavallisen duunarin mahdollisuutta elää omalla palkallaan. Siis yhdestä työstä saatavalla palkalla.
Sen yhdenkin saaminen kun ei ole irtisanomisintoisten ja osinkokiimaisten yhtiöiden omistajien takia helppoa.
Koska vasemmisto jäi oppositioon niin duunarien asioiden ajo on nyt oleellisesti vaikeampaa, mutta esim. tulonjaon epäkohdista pitää vaan edelleen pitää ääntä. Hiljenemällä asiat vaan pahenevat.
SSS-natsihallituksen leikkaukset tulevat varmasti otettavaksi pääsääntöisesti duunarien selkänahasta, koska yhtään heitä edustavaa puoluetta ei ole (tulevassa) hallituksessa.
Persut "työväenpuolueena" on jo nyt paljastanut todellisen porvariluonteensa pelkkänä kapitalistien puudelina ja duunarien pettäjänä.
Vasemmistoliitto pitää työntekijän puolta!
http://www.ts.fi/uutiset/talous/772625/Vasemmistoliitto irtisanoo ja leikkaa lehtien tukia
Kuka uskoo homojen siivellä ratsastavaa puoluetta??
Parasta mitä vasemmistoliittolaisille on tapahtunut koulutuksessa on tasokurssien poistuminen. Nyt hekin pääsevät lahjakkaiden kanssa samaan opintoryhmään.
SSS-natsihallitus ei ehtinyt edes aloittaa, kun Soini jo luisteli selkä kyyryssä vastuusta.
Tällä kertaa ei kelvannut vaativa valtiovarainministerin paikka, vaan Soini luikkii EU:n kokouksiin nuokkumaan pois tulevia krapuloitaan.
Arhimäki kertoo asian niin kuin se on:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201505270170300_uu.shtml
Arhinmäeltä hyvä analyysi persujen selkärangattomasta toiminnasta. Olmipuolueen puheenjohtaja Soini lähti heti karkuun kun se todellinen vaikea vastuunpaikka tuli eteen. Pelle on pelle, jopa hallituksessa ollessaan.
Leikkaukset kohdistuu nyt porvarihallituksen tahdosta opiskelijoihin, ja ihan syystä. Koska porvarit pyrkivätkin siihen, että vain varakkailla olisi mahdollisuus opiskella. Tyhmää kansaa kun on helpompi orjuuttaa.
Luottamus hallitukseen rapautuu päivä päivältä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015060319800816_uu.shtml
On joo....
https://www.suomenuutiset.fi/paavo-arhinmaki-sammui-avustajansa-kanssa-samaan-lajaan/
https://www.youtube.com/watch?v=0sIhDTi4in8
Herätkää duunarit. Persuilun tulos on ... duunarit ulos ... ja rikkaille omistajille valtuudet ja valta sanoa irti teidänkin ansaitut korvauksenne. Häpeä persu ...
hankkikaa aivot vasemmistoliiton hallinnolla suomi olisi kreikan tilanteessa parissa vuodessa -.-
No nythän Suomi on jo samassa tilanteessa, jatkuvien porvarihallitusten toimesta.
Kreikkakin nousee kohta porvarien aiheuttamasta suosta, kun lopettavat rikkaiden hyysäämisen, osaavan hallituksen toimesta.
kusipäitä sieltä tulee
Persuilu tuottaa todellakin vajaita yksilöitä, ja monella saralla.