Hesari kehotti pilkkaamaan virolaisia!!??

http://yle.fi/uutiset/hs_etsii_pilkkanimea_virolaisille__viron_presidentti_poyristyi/7910442

Hesarin kuukausiliite yritti oudolla tavalla olla hauska kehottamalla lukijoita keksimään pilkkanimityksiä ainoasta veljeskansastamme! Presidentti Ilves aiheellisesti piti touhua pöyristyttävänä.

Päätoimittaja, svekonilkki Kaius Niemi pyytele anteeksi Facebookissa. Sietääkin!

Kuvitelkaapa samaa ruotsalaisten suhteen! Kyllä varmasti löytyisi paljon herkullisia pilkkanimityksiä. Mutta ei IKINÄ svekomedia sellaiseen ryhtyisi. Käyvät sitten raukat pienemmän kimppuun.
1358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ja Hesarin svekolukijat tietysti haukkuivat veljeskansaamme ryssiksi! Kuvaa hyvin HS:n jäljellä olevaa lukijakuntaa.

Virolaiset ovat kärsineet venäläisistä ja kamppailleet heitä vastaan olemassaolostaan viime aikoihin asti. Ja kehdataan haukkua sitten ryssiksi?!

Virolaiset sentään uskaltavat olla nuoleksimatta venäläisvähemmistöään, vaikka heitä on suhteessa paljon enemmän kuin Suomessa suruja.
Verratkaapa Suomeen! Viro puolustaa pääväestönsä kielivapautta ja muitakin oikeuksia paljon paremmin kuin Suomi. Puhumattakaan valtamediastamme.

Äänestä

.

Luonnollisesti pyydämme veljeskansaltamme hs-svekojen puolesta anteeksi koska svekotyperykset ei siihenkään tietenkään pysty ilman säätiörahoitusta

.

Äänestä

Mitä helkkaria?
Kaikkea sontaa sitä saakin lukea. Hesari on kuin seiska.

Äänestä

Taustalla on nordistinen ylimielisyys Baltiaa kohtaan: "Suomi ei saa leimautua Baltian maaksi, siksi pakkoruotsi, koska pohjoismaisuus" Kaikki liittyy kaikkeen, myös tämä pilkka oli osa nordistien asennevammaa meitä baltteja kohtaan. Baltian maat ovat paljon innovatiivisempia kuin pohjoismaat, jotka menossa alaspäin. HS on pakkoruotsittajien ja nordistien kuihtuva lipunkantaja!

Äänestä
  • Suomi on pohjoisbalttilainen maa ja suomalaiset pohjoisbaltteja. Tämä on tieteellinen fakta. Suomi ei ole Skandinaviaa eikä suomalaiset skandeja. Ei muuten "surutkaan" etnisesti!

    Ja nämä faktat ovat LIIKAA maamme svekoille, jotka haluaisivat niin kovasti olla skandeja. Kuvaa hyvin heikäläisten valheellisuutta ja raukkamaisuutta. Oman taustansa halveksunta on surkeinta, mitä ihminen voi harrastaa...

    Äänestä

  • Aivanoikein kirjoitti:

    Suomi on pohjoisbalttilainen maa ja suomalaiset pohjoisbaltteja. Tämä on tieteellinen fakta. Suomi ei ole Skandinaviaa eikä suomalaiset skandeja. Ei muuten "surutkaan" etnisesti!

    Fennojen Savossa ehkä, lännessä ainakin kulttuuri eroaa Virosta ja Venäjästä kuin yö päivästä.

    Äänestä

  • Aivanoikein kirjoitti:

    Suomi on pohjoisbalttilainen maa ja suomalaiset pohjoisbaltteja. Tämä on tieteellinen fakta. Suomi ei ole Skandinaviaa eikä suomalaiset skandeja. Ei muuten "surutkaan" etnisesti!

    Ja nämä faktat ovat LIIKAA maamme svekoille, jotka haluaisivat niin kovasti olla skandeja. Kuvaa hyvin heikäläisten valheellisuutta ja raukkamaisuutta. Oman taustansa halveksunta on surkeinta, mitä ihminen voi harrastaa...

    Höpöhöpö. Me ollaan Uralista poispotkittu mongoolijenghi. Noi

    Äänestä

  • Ohköma kirjoitti:

    Höpöhöpö. Me ollaan Uralista poispotkittu mongoolijenghi. Noi

    Ketkä me, montako sivupersoonaa sinulla hullulla oikein on.

    Äänestä

Helsingin Sanomat ei salaa asenteitaan. Juuri äskettäin siellä oli kirjoitus, jonka mukaan suomalaiset ovat hyvinkoulutettuja idiootteja. Ja idiootteina toimittajat tuntuvat lukijoitaan pitävän. Kaius Niemen on turha valittaa, että lehden pyytämistä haukkumanimistä monet olivat mauttomia - kyllä koko haukkumasanakilpailun järjestäminen oli hyvän maun vastaista. Seiska, Hymy tai muut sensaatiolehdet eivät olisi alentuneet moiseen.

Kilpa oli nyt vain yksi kömmähdys, mutta on aihetta kysyä, mitä lehti aikoo tehdä parantaakseen luotettavuuttaan.YYA-aikana lehden uskottavuus oli alamaissa, kun asioista ei haluttu/uskallettu/osattu kertoa, mutta nykyisin vikana on ennen kaikkea osaamattomuus ja jäljelle jääneen toimittajakunnan vajavainen ammatillinen taso.

Äänestä

Tämäkin on ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten syytä, jotenkin.

Äänestä

Ryssäugrien käsitys sananvapaudesta on varsin aasialainen.

Äänestä

Voivoi;säälittekö eestiläisiä, jotka tulevat tänne sosiaalipummeiksi, myyvät naisiaan ja rikostelevat?
Hansarosvot kiinni ja Siperiaan so. Tallinnaan back!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

raukkamaista kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/hs_etsii_pilkkanimea_virolaisille__viron_presidentti_poyristyi/7910442

Hesarin kuukausiliite yritti oudolla tavalla olla hauska kehottamalla lukijoita keksimään pilkkanimityksiä ainoasta veljeskansastamme! Presidentti Ilves aiheellisesti piti touhua pöyristyttävänä.

Päätoimittaja, svekonilkki Kaius Niemi pyytele anteeksi Facebookissa. Sietääkin!

Kuvitelkaapa samaa ruotsalaisten suhteen! Kyllä varmasti löytyisi paljon herkullisia pilkkanimityksiä. Mutta ei IKINÄ svekomedia sellaiseen ryhtyisi. Käyvät sitten raukat pienemmän kimppuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu