Näitä456546

Totuudessa443

Varokaa.
Varoituksia uuskarismaattisista ilmiöistä

huhtikuu 21, 2013 Tekijä Hannu

Johdanto

Vuosien varrella olen törmännyt kristillisellä kentällä merkillisiin asioihin, jotka ovat vaivanneet mieltäni. Olen pohtinut niitä ja kirjoittanut niistä eri artikkeleissa ja koonnut tälle sivulle tärkeimpiä havaintojani. Aivan kuin vahvistuksena olen jälkeenpäin huomannut, että hyvin monet muutkin ovat samoja aiheita tutkineet ja perehtyneet niihin vielä perusteellisemmin. Näitä muiden tekemiä havaintoja olen myöhemmin lisännyt ja linkittänyt artikkeleihini ja koonnut myös tälle sivulle.

En pidä itseäni minään harhaoppien metsästäjänä, joka ampuu alas kaiken mikä liikkuu – kirjoitan vain niistä asioista, jotka koen tärkeiksi ja joista voin olla varma. En myöskään koe tarvetta olla oikeassa ja osoittaa muiden olevan väärässä. Sen sijaan puolustan Raamatun mukaista kristillisyyttä ja vastustan sellaista, mitä ei sieltä löydy.

Olen saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat hädissään törmättyään seurakunnassa tai kristillisessä mediassa mielestään arveluttavaan opetukseen. Olen joutunut perehtymään asioihin myös tämän takia. Olenkin koonnut tälle sivulle sellaisia keskeisimpiä nimiä ja asioita, jotka tavalla tai toisella koskettavat suomalaisia kristittyjä joko kirjojen, muun kristillisen median tai puhujavierailujen kautta. Sivun alaosassa tulevat käsitellyksi TV7, Alfa-kurssi ja Healing Room.

Suositeltavia nettikirjoja, jotka varoittavat eksytyksistä

Voitelu vai harha? – Myöhäissateen perintö (Charles S. Graves)
Toronton eksytys – Toronto-ilmiö Raamatun valossa (Jürgen Römer)
Kundalini-varoitus – ovatko väärät henget valtaamassa seurakuntaa? (Andrew Strom)
Erottautumisen aika (Ray Yungen)
Uskon nollaus (Roger Oakland)
”Ihana” petos (Warren Smith)
Jumala sisällämme? (Markus O. Niemi)

Henkilöitä ja yhteisöjä, joihin on syytä suhtautua varoen

Perustan arviot omiin havaintoihini, edellä mainittuihin nettikirjoihin ja Paavo Hiltusen kirjaan Toronto-ilmiö läpivalaisussa sekä useisiin muihin lähteisiin.

Willian M. Branham

Keskeinen hahmo Myöhäissadeliikkeen (Latter Rain) syntymisessä. Tunnettu epäraamatullisesta opistaan ja oudoista kohtaamisistaan henkimaailman kanssa.

Bob Jones

Branhamin tapaan myös Jonesille ovat tunnusmerkillisiä yliluonnolliset okkulttiset kohtaamiset ja muut mystiset kokemukset. Hänestä on luonnollista portaalit, transsitilat yms. New Age -tyyppiset ilmiöt. Pastori Bill Randles kirjoittaa: ”Vaatisi kokonaisen kirjan luetella tämän yhden miehen harhat.” Kansas Cityn profeettaliikkeen ”pääprofeetta”.

Mike Bickle, Rick Joyner, Paul Cain, John Paul Jackson

Tunnetuimmat Kansas Cityn profeettaliikkeen jäsenet. Kyseinen liike tunnetaan epäraamatullisesta opistaan ja kummallisista ”Pyhän Hengen” manifestaatioista. Liike oli merkittävä tekijä Toronton ”herätyksen” levittämisessä.

Yksi tekijä yhdistää tällä sivulla mainittuja henkilöitä: he sanovat outoja manifestaatioita Pyhän Hengen työksi. On täysin varmaa, että ne eivät ole ainakaan Pyhästä Hengestä lähtöisin. Esimerkiksi Paul Cainin vierailuihin liittyi sähköilmiöitä niissä paikoissa, missä hän liikkui. Sähkölaitteet menivät siellä epäkuntoon ja palohälyttimet alkoivat toimia. Aiheuttaako Pyhä Henki tällaista kaaosta? Ei varmasti. Rukouspalvelussa tyypillistä on rukoiltavan voimakas sätkiminen kuin sähköiskun saaneena ja jopa kieriminen ympäri lattiaa. Moni on kertonut joutuneensa aivan kuin naulituksi maahan eikä siitä tilasta ole päässyt pois vaikka olisi halunnut. Tekeekö Pyhä Henki sellaista? Ei tee.

Lue lisää artikkelistani Ovatko väärät henget valtaamassa seurakuntaa?

John Wimber

Viinitarhaliikkeen (Vineyard) perustaja. Wimberin tausta on kveekareissa (quakers, vapisijat), jotka ovat kristillisiä mystikoita korostaen ”sisäistä valoa” auktoriteettina ja vähättelevät Raamatun merkitystä. Kummalliset ja epäraamatulliset ilmiöt Wimberin seurakunnassa sai alulle vieraileva puhuja, hippievankelista Lonnie Frisbee, vuonna 1980. Nämä ilmiöt (manifestaatiot) tulivat myöhemmin laajemmin tutuksi Toronton ”herätyksen” myötä. Kun Kansas Cityn profeettaliikkeen väärät opetukset tulivat v. 1990 laajemmalti julkisiksi, Wimber tarjosi profeettaliikkeelle suojan Viinitarhaliikkeen alla. Wimberin mukaan Jumala on sanansa yläpuolella, eli manifestaatioille ei tarvitse hakea oikeutusta Raamatusta. Hän on myös sanonut, että ”kaikki mikä on Raamatussa, on totta, mutta ei kaikki totuus ole Raamatussa”. Wimber myöntää, että heidän kokouksissaan on ollut demonisia ilmiöitä, mutta silti niitä on alettu pitämään Pyhän Hengen työnä. Muiden vastaavien julistajien tavoin Wimberinkin opetuksesta puuttuu synnistä puhuminen ja ristin evankeliumi.

Lonnie Frisbee

Tämä Jeesus-hippiliikkeen jäsen harrasti nuoruudessaan okkultismia ja mystiikkaa ja käytti huumeita. Hän painottaa saaneensa uudestisyntymis- ja Jeesus-kokemuksia, mutta mistään ei käy ilmi, että hän olisi tehnyt todella parannusta entisestä syntisestä elämäntavastaan, p

1

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkökulmaa

      Nykykristityt etsivät uusia "kokemuksia"
      Kun näitä ilmiöitä alkaa laajemmin rantautua suomeenkin,veikkaan että suuri osa nykykristityistämme ottavat ne halukkaasti vastaan.
      Uskoville kun ei enään riitä Jeesus Kristus.Heidän pitää saada jotakin muuta,kunhan se antaa kokemuksen.
      Suuri vaikutus myös uskoviin on ollut pitkään jatkunut ehdollistaminen.elikä aivopesu.
      Kaikkea täytyisi suvaita,mitään ei saa arvostella.
      Tälläiset demoniset opit ja ilmiöt ovat lopunaikoihin kuuluvia,joita tapahtuu lisääntyväsä määrin.
      Hyppelyä,tanssimista,nauruherätystä,itkuherätystä,kaikkea saastaa ja paljon muuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe