perussuomalaisia, mutta nyt olen päättänyt, että en kannata vieläkään.
Oikein Hyvää Juhannusta.
Oikein Hyvää Juhannusta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hãã hyvä :D
En äänestä minäkään.
Liikaa on perussuomalaisissa vähäpoikia.
Hienoa Irmeli ja terveisiä sinne Varpaisjärvelle.
En äänestä minäkään perussuomalaisia.
Ovat moraalisia valehtelijoita, porukassa liikaa entisiä ja nykyisiä rikollisia ja viha ulkolaisia kohtaan on käsittämätön.
Itse vaikuttavat sellaisilta, että jos toimiston ovesta sisään tulisivat niin en töihin ottaisi.
Ja kun asun Uudellamaalla niin Soini on vastenmiellisin porukasta.
Ylimielinen ja niin oikeassa oleva, vastuuta pakeneva kaveri.
Minä äänestän. Demaria.
Minä kuulin, että raha kierrossa kasvaa korkoa.
Seisoin kerran Kaivopuiston rannassa ja oli mahdottoman kova tuuli merellä, heitin satasen tuuleen ja arvelin, että korkoa kasvaa kun tuulessa lentää.
No satanen ei ole tullut takaisin.
Ai miksi kerron tämän ?
No katsohan, ääni perussuomalaisille on kuin heittäisi satasen tuleen.
Ainoa asia mistä on rahasta hyötyä on kun voi käyttää hiekotukseen.
Ajelin Norjaan rekkaa ja kun välillä oli liukkaita paikkoja talavella ja toiset laittoi ketjuja, minä en heittelin kolikoita pyörän alle ja matka jatkui.
kiito perussuomalaisten kun lupaavat jotta kolikot ei kansalta lopu kjeh kjeh
Kepu, SDP, RKP ja KD on ainuut puolueet joita voi äänestää.