Ennustus, joka tulee toteutumaan 100% varmuudella

Onecoinia suomessa markkinoivat tulevat vastaamaan tekemisistään oikeuden edessä tismalleen samalla tavalla kuin aikanaan esim. Wgi:n tapauksessa. Tämä on kyseisten henkilöiden kannalta vakava asia.

Myös rikollisella toiminnalla saatu hyöty tuomitaan maksettavaksi valtiolle ja siihen vielä sakot päälle.

Tämä asia kannattaisi nyt Onecoinista kohkaavien huomioida.

En tällä halua lannistaa ketään, mutta esim. nuorilla kavereilla, joilla on tulevaisuus edessään, ei tuomio näytä hyvältä rekistereissä.

Liittymishetkellä tätä ei välttämättä tule miettineeksi, kun ajattelee hommaa vain "jännittävänä pelinä" ja mahdollisuutena ansaita. Valitettavasti asia on kuitenkin niin, että suurempi mahdollisuus on saada merkintä rikosrekisteriin.

Varmuus tästä asiasta perustuu siihen, että esim. juuri Wgi:n ja Onecoinin systeemeissä on paljon yhtäläisyyksiä, pyramidirakenteen kulissi vain on hieman erilainen.

Kannattaa siis hieman miettiä, mihin sotkeentuu, kaikella ystävyydellä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pieni lisäys edelliseen:

Älkää toki arvoisat Onecoin-miehet ottako henkilökohtaisesti edellistä viestiä. Ymmärrän toki, että että se kirpaisee, kun kovasti uskoo asiaansa ja haluaisi, että hommat onnistuvat. Todennäköisyydet nyt vain ovat edellä kuvatun skenaarion toteutumisen puolella..

Äänestä

Paljonko lyöt vetoa asiasta ? Kerro nyt vielä sit mihin päivämäärään mennessä tämä tapahtuu.
Nimittäin 100 % tieto on aika tarkkaa tietoa.

Laita summa tuohon osoitteeseen [email protected]

Äänestä
  • Kuka hullu teidän kans löisi vetoa, kun teidän rahat on jotain helvetin mielikuvitus-onecoineja :D

    Äänestä

  • 100% varmuus perustuu siihen, että viranomaiset noudattavat lakia toimissaan ja proseduurit ovat aina samat, kun määrätynlainen tunnusmerkistö täyttyy - ei tulkintaan/mutu-tuntumaan perustuvaa.

    Ymmärrän kyllä, että osalla onecoin-janttereista alkaa jo puntti tutista, ei siinä mitään - on syytäkin tutista. Laiva nimittäin vuotaa jo monesta kohdasta taitaa olla jo vähän kallellaan..

    Toki tutkinta vie aina aikansa ja ponzi-pyramidi saa toki hetken vielä jatkaa toimintaansa samaan aikaan, kun yhä useampi alkaa epäröidä, liittymistahti hiipuu ja jo mukana olevat alkavat epäröidä rekrytoimista siinä pelossa, että mahdolliset lisätulot vain lisäävät määrättävien korvauksien summaa.

    Tästä seuraa vääjäämättä romahdus, siitä ei tarvitse lyödä edes vetoa.

    Äänestä

Tässä eräs esimerkki kaikkien aikojen HÖLMÖIMMÄSTÄ väittämästä:

"Maajohtajan vastauksen mukaan Onecoin-kolikkoja voi vielä tämän vuoden aikana käyttää tietyissä mukana olevissa nettikaupoissa, sekä tämän jälkeen myös muissa nettikaupoissa."

Voisiko joku "Onecoin-asiantuntija" (heh) selvittää, mitähän tuo lause tarkoittaa käytännössä...?

Äänestä
  • Hmmm....Kovin on hiljaista arvoisat OneCoin-miehet. Veikö kissa kielen vai alkaako todellisuus alkuhuuman jälkeen valaistua? Tuleeko olo, että on aivopesty?

    Nolottaa tietysti, kyllähän sen nyt ymmärtää. Pitikö TAAS kerran uskoa hölmöläisen tavoin noihin hölmöihin lupauksiin, venyviin aikatauluihin, muuttuviin päivämääriin ja muihin epämääräisyyksiin...?

    Takaraivossa pienet hälytyskellot kilkattivat, mutta et välittänyt niistä, mitä jos pyramidi kuitenkin jaksaisi potkia eteenpäin vaikka vuoden tai kaksi. Tai edes muutamia kuukausia...

    Jos muutaman tonnin saisi keplotettua ulos - saisi edes osan kultakaupan ja wincapitan tappioista kuitattua. Hmmm - - - toisaalta, joku muu pyramidin alapäässä joutuu maksumieheksi mutta mitä sitten???!!! Nyt on minun vuoro, edes hetken nauttia menestyksestä (?)

    Tämmöistä tämä on ollut... (huokaus) - tulee mieleen se kotikylän yksi tyttö, joka taisi käydä kaikki oman pitäjän sällit läpi aikanaan - olenko minä nyt samaan liemeen joutunut. Työkaveritkin salaa selän takana haukkuu VM-horat....ksi. (huokaus sentään)...

    Äänestä

  • mikä sua onecoinissa kiinnostaa? Ei sulle kukaan mitään kerro

    Äänestä

  • Kyllä se kiinnostaa, miksi ihmiset lähtevät (eivät tietenkään kaikki - vain pieni promillen osa väestöstä) mukaan ilmiselvään pyramidipeliin, jonka elinkaari ja tuhon lähtölaskenta alkoi samasta hetkestä, kun ensimmäinen hölmöläinen liittyi mukaan.

    Ei kukaan hiukankaan järkevä ihminen ole mukana tuollaisessa pelleilyssä. Kyllä bisnestä voi tehdä ja rakentaa, jos on mukana realiteetteja (kuten joissain VM-hommissa sentään on) on mutta tässä tapauksessa on niin surullisen läpinäkyvää tuon homman juoni...

    Hölmöiltä vain rahat pois - se on homman tarkoitus, valitettavasti Mutta kun hetken päästä (siis ihan pian tosiaan) nuolette haavojanne jossain pirtin nurkassa, älkää sitten kitiskö ettei kukaan varoittanut. Älkääkä parkuko siellä huoltsikan nurkkapöydässä, että "ei toi VM ole mun juttu - ei se toimi" - kun onecoinilla ei ole liiketoiminnan kanssa mitään tekemistä.

    Että kannattaa painaa tämä kalloon - jos siellä on jotain liikehdintää aivojen paikalla varatussa tilassa.

    Äänestä

  • Nyt Wincapitan tapauksessa on hovi langettanut roimasti korotuksia korvaussummiin, noudattaa samaa kaavaa kuin Wgi:ssä.

    Kannattaisi ehkä miettiä, ennen kuin alkaa SOHLAAMAAN virtuaali-valuutta-pyramideissa, voipi olla, että tulee KALLIIKSI.

    Tai mistäs sitä tietää, jospa siitä tuleekin oikea valuutta ja nyt pyramidissa kekkuloijat saavat pitää koulutuspaketeista saamansa pyramiditulot...? Voihan se olla...

    Sen nyt sitten näkee tulevaisuudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KaikellaYstävyydellä kirjoitti:

Onecoinia suomessa markkinoivat tulevat vastaamaan tekemisistään oikeuden edessä tismalleen samalla tavalla kuin aikanaan esim. Wgi:n tapauksessa. Tämä on kyseisten henkilöiden kannalta vakava asia.

Myös rikollisella toiminnalla saatu hyöty tuomitaan maksettavaksi valtiolle ja siihen vielä sakot päälle.

Tämä asia kannattaisi nyt Onecoinista kohkaavien huomioida.

En tällä halua lannistaa ketään, mutta esim. nuorilla kavereilla, joilla on tulevaisuus edessään, ei tuomio näytä hyvältä rekistereissä.

Liittymishetkellä tätä ei välttämättä tule miettineeksi, kun ajattelee hommaa vain "jännittävänä pelinä" ja mahdollisuutena ansaita. Valitettavasti asia on kuitenkin niin, että suurempi mahdollisuus on saada merkintä rikosrekisteriin.

Varmuus tästä asiasta perustuu siihen, että esim. juuri Wgi:n ja Onecoinin systeemeissä on paljon yhtäläisyyksiä, pyramidirakenteen kulissi vain on hieman erilainen.

Kannattaa siis hieman miettiä, mihin sotkeentuu, kaikella ystävyydellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu