"OVATKO VIHREÄT USKONLAHKO?"

"Kevään roima tietokirja on Mikko Paunion kirjoittama Vihreä valhe. Sosiaali- ja terveysministeriön korkeasti oppinut virkamies kertoo, millaiseen ideologiaan vihreä liike tukeutuu meillä ja muualla. Tiesittehän, että ympäristöliikkeen profeetat eivät ammenna katsomuksensa perusteita tieteistä, vaan henkimaailmasta? Aatteellinen kantaisä oli itävaltalainen katolinen mystikko Rudolph Steiner, joka uskoi uudestisyntymiseen, horoskooppeihin, homeopatiaan, maagiseen magnetismiin ja primitivismiin. Paunion mukaan Steiner-koulun ylioppilas Pekka Haavisto on oikeasti uskotellut olevansa maan päälle uudelleen syntynyt J.K.Paasikivi. Siksi hän oli mielestään myös presidenttiainesta. Steiner-koulun kasvatteja on myös Oras Tynkkynen, jonka gradu käsitteli ”lihavien representaatiota tv-sarjoissa”. Nämä syventävät opinnot pätevöittivät hänet Matti Vanhasen kakkoshallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428370472907.html
758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ovat, saarnaavatkin alituiseen ilmastosta. Kaikki linkittyy ilmastoasiaan heidän
mielestä. Syömiset, juomiset, liikkuminen, maaahamuutto, mielenterveys, kallis ruoka,
nuorten pahoinvointi, vanhusten kärsimykset jne.

Äänestä

Vihreät on vihervasemmistoanarkistiterroristi järjestö. Puolue on hengen vaarallinen suomalaisille.

Äänestä

Enpä ota kantaa siihen, ovatko Vihreät uskonlahko ja jos niin, ovatko vaarallinenkin lahko. Siitä olen itse aika vakuuttunut, että on huomattavasti vaarattomampaa uskoa keskivertoa Vihreää poliitikkoa, kuin kansankiihottaja Pauniota.

HS-arvio Paunion kirjasta:

"Tekstin täydellisen mustavalkoisuuden ja demagogisuuden takia ajallisesti tuoreempi yhtymäkohta löytyisi kuitenkin marxismi-leninismistä. Paunion kirjassa härski politikointi, silkka viha ja ainakin filosofisesti katsoen käsitteellinen sekaannus yhdistyy runsaaseen faktamateriaaliin, moniin teräviin havaintoihin ja epäilemättä perusteltuihin väitteisiin. Ristiriitaisuuksista osa mennee hätäilyn ja liiallisen innostuksen tiliin - ilman hehkuvaa intoahan kukaan ei tällaista kirjaa teekään."

Lisää: http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353055093403

Äänestä

Saksa antoi pakit ydinvoimalle – nyt käryää hiili

Saksan energiapolitiikkaa on pidetty edistyksellisenä, koska se pyrkii hyödyntämään enenevässä määrin uusiutuvia energiamuotoja, kuten tuulta ja aurinkoa. Totuus on kuitenkin toisenlainen.

Ydinvoimatuotannon vähennyttyä maa luottaa entistä enemmän päästöjä tuottavaan hiilivoimaan, jonka osuus energiantuotannosta oli viime vuonna 45 prosenttia. Osuus oli korkein sitten vuoden 2007.

Käytännöllinen vaihtoehto hiilelle olisi kaasu, mutta nykyisillä hinnoilla sähköntuotanto kaasuvoimaloilla tuottaa tappiota.

Tämän myötä Saksan vuoden 2020 ilmastotavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta, vaikka myös uusiutuvan energian osuus nousi viime vuonna ennätykseen eli neljännekseen.

– Huolimatta uusiutuvan energian massiivisesta kasvusta, eivät vuodelle 2020 asetetut tavoitteet energian tuotantorakenteesta ja ilmastonsuojelusta ole enää realistisia, kommentoi McKinseyn johtaja Thomas Vahlenkamp.

Samaan aikaan kuluttajien energialasku on paisunut. Saksalaiset maksavat nyt sähköstään enemmän kuin missään muussa maassa Euroopassa Tanskaa lukuun ottamatta.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Poliitikot yrittävät usein huiputtaa meitä. Energialaskumme nousevat ja nousevat puhtaan energian rahoittamiseksi: samaan aikaan saastutamme edelleen ilmaa vanhoilla hiilivoimaloilla, sanoo markkinointijohtaja Claudia Fabringer.

Nykyinen energiapolitiikka juontaa vuosituhannen vaihteeseen. Tällöin liittokansleri Gerhard Schröderin sosiaalidemokraatit ja hallituksessa istuneet vihreät asettivat tavoitteeksi uusiutuvan energian lisäämisen niin, että ydinvoimasta voitaisiin luopua vuoteen 2020 mennessä.

– Uusiutuvan energian osuus on nousussa ja on nyt lähes 30 prosenttia, mutta jäljelle jäävä 70 prosenttia on entistä likaisempaa, arvioi energiajätti E.ON:n tiedottaja Carsten Thomsen-Bendixen viime kuussa.

Äänestä

Kyllä se niin on. Vihreät ovat kummallinen lahko tai kultti, jossa toisinajattelijoita ei sallita ja vainotaan. Vihreitä kuvaa hyvin sana vihernatsi. Hitler oli myös vihreä ja vihreiden aatemaailman kehittäjä Pentti Linkola avoimesti esittää erilaisia yli-ihmis -houreita.
Luonnonsuojelu on heillä vain väline rahaan ja valtaan.

Äänestä
  • Tuulimyllyjä vastaan tässä nyt on pyörittävä. Vihreät siivet aiheuttavat päänsärkyä tyynellä ilmalla. Pitää etsiä pistorasia tyylimyllyn sähkötöpseliä varten, jotta siivet pyörivät ja sähkö pysyy halpana.

    Äänestä

Kaikki eri puolueethan on vain oman uskonsa lahkoja. Ei kaikille hyväksi Totuuden / Laillisen, kaikille Luvallisen Oikeuden mukaisesti, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti eläviä, toimivia ja vaikuttavia. Jota on vain ja ainoastaan, kaikille hyväksi Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa, Totuuteen perustuvien ja mukaisten, opetusten ja ohjeiden mukainen ja perustuva. = Sitä; ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan kaikille Laillista / Luvallista Oikeutta. Joka ei ole kenellekään pahaksi. Lain / Laillisuuden täyttymystä, = Krist. Rakkaus, mukaista.

Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


fgdgdgastgawretawer kirjoitti:

"Kevään roima tietokirja on Mikko Paunion kirjoittama Vihreä valhe. Sosiaali- ja terveysministeriön korkeasti oppinut virkamies kertoo, millaiseen ideologiaan vihreä liike tukeutuu meillä ja muualla. Tiesittehän, että ympäristöliikkeen profeetat eivät ammenna katsomuksensa perusteita tieteistä, vaan henkimaailmasta? Aatteellinen kantaisä oli itävaltalainen katolinen mystikko Rudolph Steiner, joka uskoi uudestisyntymiseen, horoskooppeihin, homeopatiaan, maagiseen magnetismiin ja primitivismiin. Paunion mukaan Steiner-koulun ylioppilas Pekka Haavisto on oikeasti uskotellut olevansa maan päälle uudelleen syntynyt J.K.Paasikivi. Siksi hän oli mielestään myös presidenttiainesta. Steiner-koulun kasvatteja on myös Oras Tynkkynen, jonka gradu käsitteli ”lihavien representaatiota tv-sarjoissa”. Nämä syventävät opinnot pätevöittivät hänet Matti Vanhasen kakkoshallituksen ilmastopoliittiseksi asiantuntijaksi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428370472907.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu