Lähiaikoina näin unen, jossa kerrottiin, että peto, kotkanmuotoinen lähti Yhdysvalloista/Yhdysvaltojen suunnasta. Mietin, oliko se merikotkan- vai korppikotkanmuotoinen. Kotkamuotoinen peto lähti kuitenkin lentämään ja lensi Pohjois-Norjan ylle pudottaen sinne ydinpommin, sieltä se jatkoi lentoaan Pohjois-Venäjälle ja pudotti myös sinne ydinpommin. Sitten näin kartan, jossa oli sijaintia ja kuvaa noista kohteista. Siinä joku mittasi välimatkaa sormien avulla kohteista toiseen. Yritin painaa mieleen sijainnit. Pohjois-Norjan pommituskohde ei ollut Suomen pään yläpuolella, vaan ennemminkin Suomesta luoteen suuntaan. Unessa kerrottiin myös, että tämän takia ei kannata mennä Pohjois-Suomeen asumaan.
No, sitten herättyäni minä ihmettelin, miksi kotkanmuotoinen peto pommittaisi ensin Norjan kohdetta ja sitten siirtyisi pommittamaan Venäjää. Minä etsin kartan esiin ja katsoin, mitkä kaupungit voisivat olla kyseessä. Eräs sanoi, että Tromssa Norjassa voisi olla sillä suunnalla. Katsoin kartasta, ja Tromssa unikuvan mukaan voisi sijoittua siihen kohteeseen. Sitten katsoin Venäjän puolta. Siinne voisi sijoittua Murmanski. Kävin wikipediasta lukemassa noista kaupungeista. Tromssa on Murmakskin ystävyyskaupunki, ja Murmanskissa on puolestaan tärkeitä ydinkäyttöisten alusten ja sukellusveneiden tukikohtia.
Sitten minä vielä unen näkemisen jälkeen mietin, että mitä tuo mietintä unessa oli, jossa ajattelin merikotkaa ja korppikotkaa. Korppikotka on petolinnuista suurin ja merikotka asustaa pääosin meren lähettyvillä.
Vanhoillislestadiolainen
Uni kotkamuotoisesta pedosta
3
132
Vastaukset
- alfa123om222
Pelottavia näkyjä ja unia raamatussa luvataan lopun aikoina. En osaa sanoa mikä niiden tarkoitus on, mutta voihan olla, että ne ovat kehotuksia parannukseen tai aikuismaiseen käytökseen. Pitää ottaa vastuuta ja olla aikuinen sekä ehkä pyhittäytyä.
Inhottavaa olisi tosiaan jos joku yksittäinen "seonnut" pommikoneen lentäjä aiheuttaisi maailmanlopun pommittamalla "vahingossa" jotakin kohdetta.
Lestadiolaisilla on suuri vastuu, koska mitään uutta herätysliikettä ei voi Suomeen tulla niin kauan kuin evlut kirkko ja lestadiolaiset ovat kuin paita ja peppu. He ovat pääasiallisin herätysliike Suomessa ja nyt kysynkin kuinka joku voisi liittyä heihin? Ovatko opit ajan tasalla? Opetetaanko valmistautumaan Ilmestyksiin, Pyhän Hengen vuodatukseen jne.
Itse luin apokryfisen teoksen Nicodeemuksen evankeliumi, jossa kuvattiin haudasta ylösnousseiden hämmennystä ja huonoja sanoja ja Jeesuksen palvontaa, jota he alkoivat harjoittaa kunnes "ylipappi" totesi tilanteen mahdottomaksi ja vaati tauhid periaatetta eli yksin Jehovan tunnustamista Jumalaksi. - uninäyt
Ymmärsin, että haluat enemmän tietoa. Voisit mennä seuroihin sen paikkakunnan Rauhanyhdistykselle, jossa asut tai voisit kuunnella aluksi seuroja myös netistä: www.nettiseurat.info. Helsinginrauhanyhdistys.fi ja Oulunrauhanyhdistys.fi -osoitteista tulee usein seuroja.
Meidän käsitys on se, että uskovaisille on jaettu erilaisia lahjoja, yksi lahja on profetoiminen.
Tuntuu, että tällä viimeisellä ajalla vielä kootaan ikään kuin viimeisiä valittuja Jumalan vilja-aittaan.
Muistuu mieleeni tapaus, jossa pappani oli nähnyt unen, jossa kerrottiin puinneista kolmessa talossa. Kaksi lähistöllä olevaa taloa ja papan koti. En mainitse näitä taloja ja ihmisten nimiä. Nimeän ne vaikka: A, B ja C. Papan talo olkoon B. Pappa siis näki unen, että puidaan. Ensin A:ssa, sitten mennään joko B:hen tai C:hen, ja se on sama kumpaan niistä mennään seuraavaksi. Kävi niin, että talosta A kuoli vanhempi mies. Sitten pappani käski isääni menemään puhuttelemaan talon C vanhaa miestä, joka ei ollut uskovainen. Pappani oli sanonut, että hänen asiansa on kunnossa, mutta talon C miehen asiat eivät. Isä meni puhuttelemaan, mutta ei kertonut tuosta unesta, ja siellä oli samaan aikaan naisnaapuri kylässä. Talon C mies ei tehnyt parannusta, vaan sanoi, että on asioista samaa mieltä kuin naisnaapurikin. Pappani taisi vielä tässä vaiheessa olla elossa. Mutta pappani kuoleman jälkeen isäni meni uudestaan taloon C puhuttelemaan ja kertoi tällä kertaa tuon unen. Mies teki parannuksen. Ei tainnut mennä pitkää aikaa sen jälkeen, kun noutajat saapuivat hänellekin.
Lopun aikoina on oleva sillä tavalla, että viisi viisasta on ja viisi tyhmää. Ja ihan loppuviimeinen aika on sen kaltainen vaikea aika, jollaista ei ennen ole ollut ja se on lyhennetty. Se on valittuin tähden lyhennetty. - alfa123om2222
"Lopun aikoina on oleva sillä tavalla, että viisi viisasta on ja viisi tyhmää."
olen miettinyt usein mitä tuo tarkoittaa. Ostaa öljyä lamppuihin. Tänään kuulin eräältä taholta selityksen, että lamput saattavat tarkoittaa silmiä. Ja kun kirjeessä Laodikean seurakunnalle käsketään ostamaan silmävoidetta niin kyse voi olla sama asia.
Köyhä, sokea ja alaston. Ja siis kaiketi usein yhden denaarin mies, ja tuota yhtä denaaria ei parane kätkeä vaan ennemmin viedä pankkiin jotta saisi korkoa. Kyllä minäkin olen tuollainen köyhä ja vaatteet heikot. En liene enempää kuin denaarin mies. Mutta olen jo ostanut Jehovan todistajilta tulessa puhdistettua kultaa. Silmävoidetta sain Abrahamilta kun Suomessa tapahtui Ilmestys 2003. Mutta valkeat vaatteet ovat vielä ostamatta.
Ja nyt olen vähän paremmassa tilassa. Yhä fyysisesti köyhä, mutta hengellisesti rikas. Eikä tarvitse päivääkään murehtia onko jäänyt Karitsan häiden oven ulkopuolelle. Tietää, että iloon on aihetta ja saa ikuista lohdutusta ja toivoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1347316Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142680Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2741333- 1001069
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729421711020Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih73971En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137950Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79804Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j15783Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18761