Pysäköinti muualle kuin sallitulle paikalle

Ihme_pelleilyä

Sain otsikon mukaisella syyllä sakon, koska jätin auton tarkoituksella aivan ensimmäisen parkkiruudun vasenpaan reunaan ja aivan kiinni viivaan, jolloin peili jäi alueen ulkopuolelle. Sakossa ei ollut tarkemmin eritelty syytä, mutta oletan syynä olleen peilin, koska auto oli ruudun sisällä siten, että vasemmanpuoleisten renkaiden vasen reuna hipoi reunaviivaa, ainoastaan peili ylitti viivan noin 10 senttimetrillä.

Kyseisellä parkkialueella ruudut ovat erittäin kapeita, joten ajattelin antaa muille tilaa parkkeerata autonsa ruutuun, varsinkin kun parin ruudun päässä on pilari, eikä kaikki osaa pysäköidä autoansa lähelle sitä, kun ruutuun pysäköidessä täytyy tehdä 90 asteen käännös, joka vie tilaa. Mikäli haluaisi pysäköidä kyseiseen ruutuun niin, ettei se jää sen aivan vasempaan reunaan, täytyy ruutuun ajaa vinossa ja suoristaa auto vasta ihan lopussa.

Näissä muissa mainitsemissani ruuduissa ei ollut vielä autoa, mutta koska ajattelin helpottaa muiden pysäköintiä sain "yksityisoikeudellisen valvontamaksun". Kiusanteoksi ja vittuiluksi minä tällaisen toiminnan luen, ei tätä millään järkisyyllä voi selittää. Varmaan jatkossa ei kannata ajatella muita kuin itseään ja pysäköidä keskelle ruutua, vaikka se estäisikin muiden pysäköinnin tai jopa pääsyn autoon.

ETTÄ SEMMOISIA TUNAREITA ON MEILLÄ "LAINVARTIJOINA"!

14

770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juu_ei

      Ei ne oo lainvartijoita. Ne on rahastajia.

      Mikä tahansa syy kelpaa. Esim. se että olet pysäköinyt.

      • ei_makseta

        Kuten tälläkin palstalla on paljon kirjoitettu ja opastettu näitä "yksityisoikeudellisia valvontamaksuja" ei pidä maksaa.
        Reklamaatio kehiin tyyliin en ole sopimuskumppani en ole ko. paikkaan pysäköinyt en ole ko. autoa kuljettanut jne.
        Pientä vääntöä varmaan vaatii mutta ei tarvitse "rahastajille" maksaa.


      • Ihme_pelleilyä

        "Mikä tahansa syy kelpaa."

        Mielestäni mikään valvontamaksussa olevista seitsemästä vaihtoehdoista ei sovi tapaukseen jossa auton pysäköi kahteen ruutuun. Tähän asti olen pyrkinyt pysäköimään auton niin, että se on oikein pysäköity ja haittaa muiden pysäköintiä mahdollisimman vähän. Koska se ei valvontayritykselle sovi, ajattelin kokeilla pysäköidä seuraavalla kerralla kahteen ruutuun, siitä ei ilmeisesti edes sakoteta, vai onko joku saanut kyseisestä syystä valvontamaksua. Oikeastaan en edes enään ihmettele miksi autot on yksityisillä parkkialueilla "kuin tulvan tuomia", jos valvonta on tuollaista ihmeellistä pilkunnussintaa vailla mitään järjenhiventäkään.


      • Anonyymi
        Ihme_pelleilyä kirjoitti:

        "Mikä tahansa syy kelpaa."

        Mielestäni mikään valvontamaksussa olevista seitsemästä vaihtoehdoista ei sovi tapaukseen jossa auton pysäköi kahteen ruutuun. Tähän asti olen pyrkinyt pysäköimään auton niin, että se on oikein pysäköity ja haittaa muiden pysäköintiä mahdollisimman vähän. Koska se ei valvontayritykselle sovi, ajattelin kokeilla pysäköidä seuraavalla kerralla kahteen ruutuun, siitä ei ilmeisesti edes sakoteta, vai onko joku saanut kyseisestä syystä valvontamaksua. Oikeastaan en edes enään ihmettele miksi autot on yksityisillä parkkialueilla "kuin tulvan tuomia", jos valvonta on tuollaista ihmeellistä pilkunnussintaa vailla mitään järjenhiventäkään.

        Ainoa tapa välttyä näiltä laskutuksilta on ehtokyltin nähdessään ajaa seuraavalle parkkipaikalle. Operaatio toistetaan kunnes löytyy alue, jossa ei ole epämääräisiä ehtoja sisäänajossa.

        Liikuista tiedotetaan palautekanavan kautta myös liikkeitä, joissa oli tarkoitus käydä. "Jätin tulematta ostoksille liikkeeseenne valitsemanne pysäköinninvalvontakäytännön vuoksi."


    • ruutuun.sopiva

      Pysäköinnistä yleensäkään tule sakkoa.

      • näin_näenkö

        Poudalla yleensäkään sada.


    • jhgkkjghj

      Tässä ei ole kyse kuin kunnallisen lapusta tälläistä sakotusta on joillakin kunnilla.

    • INTERNET-EI-UNOHDA

      JOKAMIEHEN OIKEUDET PYSÄKÖINTIIN

    • INTERNET-EI-UNOHDA

      SAAT PYSÄKÖIDÄ VAIKKA POIKITTAIN EI TARVITSE MAKSAA, VARAAT SAMALLA 2PAIKKAA.

    • Upotapyrograatti

      Niin niin mutta; Minun mielestä Keskinen saa pitää kauppaansa auki milloin haluaa, ei siinä mitään virkapässeja tarvita tavaamaan!

    • Anonyymi

      Tämä on eräänlaista valkoista mafiaa.

    • Anonyymi

      Onnea ja menestystä käräjille. Rahaa menee mutta menköön!

    • Anonyymi

      Parkki-osmot on vähän tommosia. Ei ne muutakaan pysty tekeen.

    • Anonyymi

      Nykyisessä laissa näin:

      37 §
      Pysäyttämistä ja pysäköimistä koskevat kiellot

      Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä.

      Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä:

      1) jalkakäytävällä, suojatiellä, pyörätiellä, pyörätien jatkeella eikä viiden metrin matkalla ennen suojatietä, risteävää pyörätietä tai risteävää pyörätien jatketta;
      2) risteyksessä eikä viittä metriä lähempänä risteävän ajoradan lähintä reunaa tai sen ajateltua jatkoa ajoradalla;
      3) niin lähellä rautatien tai raitiovaunun kiskoja, että siitä on haittaa kiskoliikenteelle;
      4) siten, että liikennemerkki tai liikennevaloihin kuuluva opastin peittyy;
      5) alikäytävässä eikä tunnelissa;
      6) mäenharjalla tai näkyvyydeltään rajoitetussa kaarteessa taikka sellaisen läheisyydessä;
      7) siellä, missä ajorata ennen risteystä on sulkuviivoin tai ryhmitysmerkein jaettu eri ajokaistoihin, eikä niin lähelle tällaista sulkuviivaa tai merkkiä, että ajo asianomaiselle ajokaistalle vaikeutuu;
      8) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta;
      9) sulkuviivan kohdalle, jos ajoneuvon ja sulkuviivan väliin jää vähemmän kuin kolme metriä eikä ajoneuvon ja sulkuviivan välissä ole katkoviivaa;
      10) liikenneympyrässä;
      11) pyöräkaistalla tai linja-autokaistalla;
      12) moottoritiellä tai moottoriliikennetiellä muualle kuin liikennemerkillä osoitetulle pysäköintipaikalle, palvelualueelle tai levähdysalueelle taikka liikennemerkillä merkitylle linja-auton pysäkille matkustajan ottamista tai jättämistä varten.

      Pysäyttäminen on kuitenkin sallittua pakollisen liikenne-esteen, väistämisvelvollisuuden noudattamisen tai hätätilanteen vuoksi.

      Polkupyörän tai mopon saa pysäyttää tai pysäköidä jalkakäytävälle ja pyörätielle. Muunkin ajoneuvon saa erityistä varovaisuutta noudattaen pysäyttää lyhyeksi ajaksi jalkakäytävälle tai pyörätielle ajoneuvoon nousemista, siitä poistumista, sen kuormaamista tai kuorman purkamista varten, jos läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä eikä pyörätiellä kulkemista. Kuljettajan on tällöin pysyteltävä ajoneuvonsa läheisyydessä ja tarvittaessa siirrettävä ajoneuvo paikkaan, jossa se ei häiritse muuta liikennettä.

      38 §
      Pysäköimistä koskevat kiellot

      Edellä 37 §:ssä säädetyn lisäksi ajoneuvoa ei saa pysäköidä:

      1) kolmeakymmentä metriä lähempänä rautatien tasoristeystä;
      2) kiinteistölle johtavan tien kohdalla tai muutenkaan siten, että ajoneuvoliikenne kiinteistölle tai sieltä pois oleellisesti vaikeutuu;
      3) ajoradan reunan suuntaisesti pysäköidyn muun ajoneuvon kuin kaksipyöräisen polkupyörän tai mopon rinnalla;
      4) siten, että pääsy toiseen ajoneuvoon tai sen kuljettaminen pois paikalta estyy;
      5) taajaman ulkopuolella ajoradalla, jos tie on liikennemerkillä osoitettu etuajo-oikeutetuksi;
      6) siten, että ajoneuvo on osittain liikenteenohjauslaitteella osoitetun pysäköintipaikan ulkopuolella;
      7) pysäköintialueella muulla kuin liikenteenohjauslaitteella osoitetulla paikalla;
      8) pelastuslain (379/2011) 11 §:ssä säädetyllä liikennemerkillä merkityllä pelastustiellä;
      9) tien eri osia toisistaan erottavalla alueella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe