http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181175-tiesitko-etta-eduskunta-paatti-leikata-lapsilisia
Ketsokaa ja miettikää ehdokastanne uudelleen.
Ketsokaa ja miettikää ehdokastanne uudelleen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
lapsilisien leikkaus oli kokoomuksen tahto, jota muut hallituspuolueet joutuivat noudattamaan. muutenhan hallitus olisi hajonnut jo tuossa vaiheessa.
Tuo ei pidä paikkaansa. Lapsilisien leikkamisesta ei oltu kovin innostuneita, ja viiden puolueen kesken yritettiin miettiä sitä korvaavia toimia (Vasemmistliittohan oli jo lähdössä pois hallituksesta). Viimeiseksi vaihtoehdoksi esitettiin tullivoiman tukien pienentämistä, mikä olisi käynyt niin Kokoomukselle kuin SDP:llekin, mutta se ei käynyt Vihreille. Koska periaatteessa kaikilla viidellä hallitukseen jäävillä puolueilla oli veto-oikeus, niin Vihreiden kielteinen kanta riitti tuon vaihtoehdon torppaamiseen. Mikä tahansa noista viidestä puolueesta olisi voinut samalla tavalla estä myös lapsilisien leikkaamiseen, mutta siihen ei ollut valmiutta sen paremmin SDP:lla kuin Vihreilläkään. Tuon pääöksen jälkeen SDP:n ministerit ja kansanedustajat saivat niin paljon pyyhkeitä omalta kenttäväeltään, että he ovat sittemmin yrittäneet koko ajan panna tämän asian puhtaasti Kokoomuksen operaatioksi. Siitä tuo yllä oleva kirjoitustakin on hyvänä esimerkkinä.
Kokoomus halusi leikata enemmän
Nii 300 miljoonaa
lapsilisät pois,on sulaa hulluutta maksaa lisukkeita suuri- ja ökypalkkaisille.
ko.sakki on todella röyhkeitä ja ahneita,mutta tarve on nolla.