Somaleista ongelmia Yhdysvalloissakin

Vääräuskoinen1

Usein kuulee väitettävän, että USA:ssa asuvat somalit (ja muslimit yleensä) ovat hyvin integroituneita. Hallitsemattoman maahanmuuton kannattajat perustelevatkin näkemyksiään USA:n kokemuksilla, jossa kotouttaminen on kuulemma hoidettu suorastaan esimerkillisesti ja josta Suomen tulisi ottaa mallia.

(Sivuhuomiona sanottakoon, että USA:n ottaminen mamujen mallimaaksi on ironista, kun se on yleensä mokuttavien vihervasemmistolaisten mielestä kaiken pahan alku ja juuri.)

Mikä sitten on tilanne tuossa lännen ihmemaassa? Kaksoiskaupungit Minneapolis ja St. Paul ovat Pohjois-Amerikan suurin somalikeskittymä. Siellä asuu ainakin 100000 somalimuslimia.

Minneapolisin somalitaustaisista 65 % on työttöminä. Töitä saaneet somalit vaativat saada noudattaa sharia-lain määräyksiä työssään. Taksikuskeina työskentelevät somalit eivät halua kuljettaa opaskoiran kanssa liikkuvia sokeita. Ruokakauppojen kassalla työskentelevät somalit kieltäytyvät käsittelemästä sianlihaa ja muita haraam-tuotteita. Lisää asiasta kertoo FOX -kanavan uutiset: https://www.youtube.com/watch?v=3BVyKPYM2cw

"Yllättäen" myös terrorismiongelma on läsnä: http://www.video.theblaze.com/video/v66311983/erick-stakelbeck

Summa summarum - somaleilla ei ole mitään positiivista annettavaa Suomelle, joten Suomi ei menetä mitään, mutta voittaa paljon, jos se toteaa somalikokeilun epäonnistuneeksi ja palauttaa heidät takaisin oikeaan kotiinsa.

22

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iso-daniel

      Paska on paskaa vaikka sitä kuskaisi mihin maailman kolkkaan tahansa.

    • Turhaapainolastia
      • Yäks

        Onko kepu niin epätoivonen että on ottanut tuon ehdokkaaksi?
        Tämä mies ei pätkääkän tunnu suomalaisia ja suomea kunnioittavan. Vain ja ainoastaan oma mielipide on oikea ja muita ei edes kuunnella.


      • KansanHajottaminen
        Yäks kirjoitti:

        Onko kepu niin epätoivonen että on ottanut tuon ehdokkaaksi?
        Tämä mies ei pätkääkän tunnu suomalaisia ja suomea kunnioittavan. Vain ja ainoastaan oma mielipide on oikea ja muita ei edes kuunnella.

        Haluaisin kysyä tältä ja muilta Somalian maalaisilta: "Kunnioitatko suomalaisten kulttuuria ja heidän maataan yhtä paljon/enemmän/vähemmän kuin he sinun?" Veikkaanpa, että hemmo kieltäytyisi vastaamasta.

        Jos hän sanoisi, 'enemmän', se tuntuisi hänestä nöyristelyltä ja loukkaisi hänen itserakkauttaan. 'Vähemmän' olisi tunnustus, että suomalaisten ennakkoluulot hänestä ovat oikeutettuja. 'Yhtä paljon' veisi pohjaa hänen valituksiltaan siitä, että 'pakolaisia' ei kohdella meidän maassamme tarpeeksi silkkihansikkain ja siltä, että syy kaikkiin ongelmiin on suomalaisissa.

        Hän sanoo olevansa tilanteen mukaan joko muslimi tai afrikkalainen. Niinpä niin. Suomalaisuutta hän ei maininnut. Oma perhe on tärkeä, juu, ja sitä on paljon. Suomen isänmaallisuus ei merkitse hänelle mitään. Hän olisi heti aseissa suomalaisia vastaan, kunhan hänelle ja hänen perheelleen maksettaisiin siitä, eli tarjottaisiin tappamista työnä - työn ollessa hänen kolmas pääarvonsa. Ja tällaisia äänestää varmaan Suomessa moni tänne muuttanut. Tästä se alkaa.


      • Mopo_mies

        Muut afrikkalaiset eivät kyllä valitettavasti halua olla missään tekemisissä somaleiden kanssa saatikka että somaleita kutsuttaisiin afrikkalaisiksi. Somaleita kohdellaan muissa afrikan maissa vähän samaan tapaan kun mustalaisia meillä täällä Suomessa.


    • Kansankynttilä

      FOX on USAn Pravda. iso-Danielia lainaten FOX levittää paskaa joka on paskaa vaikka sitä kuskaisi mihin maailman kolkkaan tahansa.

      • No_mutta

        Mikä tuossa uutispätkässä oli paskaa? Sekö, ettei siinä esille tuodut tosiasiat sovi yhteen maailmankuvasi kanssa?


    • lääplääplääplääp
      • detroitissa_asunut

        Mihin perustat "tietosi"? Oletko ehkä asunut siellä tai jotain? Veikkaanpa, että et ole koskaan käynytkään Yhdysvalloissa.


    • Tästä-lähdetään

      Miksi joku edes kuvittelee, että somalien ongelmat tippuisi taivaasta? Se rotu nyt vaan on rakentunut siten, että se ei voi elää rauhanomaista ja älykästä elämää missään päin maailmaa kenenkään, ei edes itsensä kanssa. Koko somalian sekasortoinen tilanne syntyy SOMALEISTA. Ei eläimistä, Ilmastosta, puista tai pensaista vaan SOMALEISTA. Somali on somalin pahin vihollinen. Joskin myös kaikkien muiden pahin vihollinen.

    • Tässä.mietin

      Kertokaapa mitä hyvää somalit ovat saaneet maailmassa aikaiseksi? Itselle ei tule mitään mieleen. Ei kai mikään kansanryhmä voi olla ainoastaan paha, on heidän ollut jotain hyvääkin joskus tehtävä?

      • brysselin

        No sovittelijasomali Husu esti vihreää ählämiä hyökkäämästä Muutos2011:sta Jari Leinon kimppuun.


    • ruiskaaja

      Somput integroituvat raiskauksiin todella hyvin.

    • Aimboliivibul

      Ainut musta joka on sopeutunut USA:an on Obama, kaikki muut mustat juoksentelevat elätusmaksujaan pakoon saaden luodin selkäänsä.

      • suuri_saatana

      • NObama

    • sgagagtgagnga

      USA on siitä korni että siellä voi ostaa vapauden eli kovempikin konna pääsee vapaille takuuta vastaan

      • PyöveIi

        Takuut ovat kyllä isot, epäillyn teon mukaan määrätyt, eikä törkeimpiä päästetä mistään hinnasta.
        Tuomiot ovat ihan jotain muuta kuin päänsilittelysuomessa, sakoista teloitukseen. Siellä elinkautinen on oikea, eikä mikään lomavisiitti täysihoitoon kuten Suomessa.


      • pantti.vapaudelle

        Takuilla pääsee vapaaksi oikeudenkäyntiin saakka, ei ne tuomiota miksikään muuta.


    • Halla-ahon_äänestäjä

      MAMUTTAJIEN PÄÄLEHTI KERTOO, ETTÄ KUKKAHATUT UHKAAVAT RAHDATA HOMOJA SUOMEEN http://www.hs.fi/ulkomaat/a1428630793608 Venäjän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kiristyvä tilanne näkyy turvapaikanhaussa Suomeen ja hakijoiden määrän kasvun on syytä varautua.
      Näin todetaan Maahanmuuttoviraston perjantaina julkaisemassa teemaraportissa Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen nykytilanne Venäjällä. Raporttia varten on käyty läpi turvapaikanhakijoiden puhuttelupöytäkirjoja, joissa teema on noussut yhdeksi yleisimmin esiintyvistä turvapaikanhakuperusteista.

      Kännissä ollut Janajev kaappasi hetkeksi vallan Gorbatshovilta 1991 sattumalta samaan aikaan kun Aeroflot alkoi massiivisesti lenättää somaleita Mogadishusta Moskovaan. Somaleilla oli dollareita, koska he olivat diktaattori Siad Barren kätyreitä eikä maamiessomalilla taviksella ole dollareita kehitysmaissa, diktatuurin tukijoilla on. Niiden oli paettava. Aeroflot tyhjensi somalit dollareista

      ja Janajev heitti ne suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi ja kuikkahatut ja kukkahatut ottivat ne tänne sossuun. VENÄJÄLLÄ ON SIIS KOKEMUSTA SOMALIEN JA PIAN MYÖS HOMOJEN ULOSTAMISESTA SUOMEEN. Patriootti Kari Suomalainen paljasti juonen piirtämällä siitä ja MAMUTTAJIEN PÄÄLEHTI HESARI POTKI KARIN PELLOLLE, potki sinä Hesarin tilaus. Kari oli piirtänyt yli 7000 kuvaa Hesariin, kun hänet potkittiin ulos. Kari kertoo, miten Venäjä ulosti dollareista tyhjennetyt somalit Suomeen, HUOMATKAA KUVAN TEKSTI JOSSA ILMENEE ELIITTISOMALIEN VARAKKUUS (katsokaa myös RKP-läisen kuvaa ja kylttiä) http://tinypic.com/view.php?pic=dxxpnb&s=5#.VSeXcunyVgV

      • somaIi

        Kari lähti kyllä itse hesarin linjan takia.


    • fdfds

      Somalit ovat ongelma omassa kotimaassaankin. Tuntuu siltä, että tuota Afrikan sarven kansaa on kirottu vähäisellä älyllä, löyhällä työmoraalilla, kiihkouskovaisuudella ja ainaisella epäonnella.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      126
      11114
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      156
      10314
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      26
      8030
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      184
      6524
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      50
      5602
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5051
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      146
      4374
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      25
      4236
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      70
      4057
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      133
      3614
    Aihe