Tilanne on tällä hetkellä se, että ns ruotsinkielisiin lukioihin on enemmän aloituspaikkoja, kuin hakijoita.
Tilanne on muutettava aluksi siten, että lukioiden aloituspaikkoja on vähennettävä reippaasti ja saman suuntaiseksi kuin suomenkielisellä puolellakin on .
Ei kaikkien hurrien tarvitse päästä lukioon. Ns ammattikouluissa on paikkoja hienosti, joissa hurrit voivat opiskella mm lähihoitajiksi yms ja palvelemaan toinen toisiaan.
Tilanne on se, että koppavat hurrit pääsevät oikotietä pitkin lukioon ja sen jälkeen voivat pohtia, mihinkähän ruotsinkieliseen korkeakoulutuslinjalle viitsivät vaivautua.
KUN 1500 hurria valmistuu ERI KRITEEREIN ylioppilaiksi kuin suomenkielisellä puolella.. ( olisihan se ihan härre gud katatstrofi, jos hurrit joutusivat suorittamaan samat yo- kokeet kuin suomenkieliset ja näin päästäisiin suoritamaan vertailua kuten " pakkomatematiikassa "... )
niin tälle joukolle löytyy paikka korkeakouluista.
Ruotsinkielistä korkeakoulutusta on täten myös supistettava ja yhdistettävä samoihin rakennuksiin suomenkielisten kanssa. Esim " hankken " ja hoopu akatemia " voidaaan hyvin yhdistää vastaaviin suomenkielisiin korkeakouluihin ja "hankkenin" paikkamäärä on suhteutettava suomenkieliseen vastaavaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
"Tilanne on tällä hetkellä se, että ns ruotsinkielisiin lukioihin on enemmän aloituspaikkoja, kuin hakijoita."
Ainakin pääkaupunkiseudulla suomenkielisiin lukioihin pääsee alemmilla keskiarvoilla kuin ruoitsinkielisiin. Tämä on tilanne jo pitkään.
"Ei kaikkien hurrien tarvitse päästä lukioon."
Eivät pääse eivätkä halua. Siis kaikki, kuten tuossa väitetään. Pääkaupunkiseudulla hiukan suurempi osuus ruotsinkielisitä pyrkii lukioihin kuin suomenkielisellä puolella. Erot ovat kuitenkin pienet.
"Tilanne on se, että koppavat hurrit pääsevät oikotietä pitkin"
Ei suinkaan. Sen sijaan tilanne on se että nuo "koppavat hurrit" joutuvat tyytymään heikompaan koulukirja- ja kouluavustaja- ja jopa opettajatarjontaan! Ruotsinkielisissä koulissa on paljone enmmän pätemättömiä opettajia kuin suomenkielisellä puolella. Lisäksi ruotsinkielisille ei ole tarjolla urheiluun, musiikkiin, ilmaisutaitoon, kulttuuriin tai esimerkiski luonnontieteisiin eriokoistuneita kouluja. Eikä myöskään eliittikouluja joissa kaikilla on yli yhdeksän keskiarvo.
Kaiken kukkuyraksi ruotsinkielisillä on keskimäärin pidempi matka lähimpään kouluun kuin suomenkielisillä.
Jospa pullamössöenemmistön toopet eivät laukoisi asioista joista eivät mitään tiedä eivätkä mitään ymmärrä.
Teidän elämänne on PALJON helpompaa kuin vähemmistöjen!!! Ja silti jaksatte ruikuttaa. Reppanat.
Miksi ruotsinkielisistä suurempi osa pääsee lukioihin? Keskiarvo ei kerro mitään. Ruotsinkieliset koulut antavat tunnetusti korkeampia arvosanoja. Tästä on ollut kirjoitus lehdessä.
Ruotsinkieliset nuoret ryyppäävät enemmän ja lukevat läksyjä vähemmän. Silti lukiopaikka irtoaa helpommin.
"Ruotsinkielistä korkeakoulutusta on täten myös supistettava ja yhdistettävä samoihin rakennuksiin suomenkielisten kanssa."
Kaksikielisissä yliopistoissa näin on tehty jo vuosikymmenet! Yliopistot muutenkin käyttävät ristiin aika paljon toistensa rakennuksia, mutta mistä sinä sen voisit tietää. Mutta voisit pitää suusi kiinni asioista joista et tiedä yhtään mitään. Vai onko se liikaa pyydetty?
"Ruotsinkielistä koulutusta ON KARSITTAVA!!"
Stdissa tuo karsinta on jo menossa. Kantakaupungin kaksi lukiota yhdistetään ja paikkamäärää supistetaan vastaamaan ikäluokkien kokoijen muutosta.
Kantakaupungin kaksi yläastetta yhdistetään niinikään.
Stadissa siis ruotsinkielisten koulujen lukumäärä pienenee enemmän kuin suomenkielisten lukumäärä.
Muiden kaupunkien tilannetta en seuraa, mutta olisi hyvin outoa ellei enemmistö tältäkin osin pidä pintansa vähintään yhtä hyvin kuin vähemmistö.
kakskyt, alla lukuja tästä päivästä:
Såhär lockade gymnasierna i huvudstadsregionen:
- Gymnasiet Grankulla samskola. Grankulla. Antal platser: 96. Antal förstahandssökande: 122.
- Mattlidens gymnasium, Esbo. Nationella linjen. Antal platser: 143. Antal förstahandssökande: 152.
- Sibbo gymnasium. Sibbo. Antal platser: 50. Antal förstahandssökande: 47.
- Brändö gymnasium. Helsingfors. Antal platser: 116. Antal förstahandssökande: 107.
- Tölö gymnasium. Helsingfors. Antal platser: 81. Antal förstahandssökande: 63.
- Kyrkslätt gymnasium. Kyrkslätt. Antal platser: 72. Antal förstahandssökande: 55.
- Gymnasiet Lärkan. Helsingfors. Antal platser: 141. Antal förstahandssökande: 106.
- Helsinge gymnasium. Vanda. Antal platser: 54. Antal förstahandssökande: 36.
- Rudolf Steinerskolan. Helsingfors. Antal platser: 28. Antal förstahandssöka
Monet surukoulut toimivat puolella teholla. Ja monissa niissä on puolet suomalaisoppilaita kielikylvyssä. Ilman suomalaisoppilaita tilanne olisi jo naurettava.
Miksi pitää verovaroin väkisin ylläpitää laajaa surukoulujen verkostoa? Eikö olisi paljon parempi perustaa suruluokkia yleisiin kouluihin?
Såhär lockade gymnasierna i huvudstadsregionen:
- Gymnasiet Grankulla samskola. Grankulla. Antal platser: 96. Antal förstahandssökande: 122.
- Mattlidens gymnasium, Esbo. Nationella linjen. Antal platser: 143. Antal förstahandssökande: 152.
- Sibbo gymnasium. Sibbo. Antal platser: 50. Antal förstahandssökande: 47.
- Brändö gymnasium. Helsingfors. Antal platser: 116. Antal förstahandssökande: 107.
- Tölö gymnasium. Helsingfors. Antal platser: 81. Antal förstahandssökande: 63.
- Kyrkslätt gymnasium. Kyrkslätt. Antal platser: 72. Antal förstahandssökande: 55.
- Gymnasiet Lärkan. Helsingfors. Antal platser: 141. Antal förstahandssökande: 106.
- Helsinge gymnasium. Vanda. Antal platser: 54. Antal förstahandssökande: 36.
- Rudolf Steinerskolan. Helsingfors. Antal platser: 28. Antal förstahandssöka
Rudolf Steinerskolan. Helsingfors. Antal platser: 28. Antal förstahandssökande: 11.
Noissakin kouluissa suuri osa on suomenkielisiä oppilaita, jotka on pakotettu niihin kielikylpemään!
Jos ei tiedä asiasta mitään, kannatta otta selvää ennenkuin kirjoittelee.
Toisaalta jos tavoitteena on ainoastaan ylläpitää asiatonta älämölöä, niin siitä sitten vaan !