Ruotsin puolustusministeri: Pohjolan yhteinen puolustus konkretisoituu
Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin mielestä Pohjoismailla on täysi oikeus tiivistää puolustusyhteistyötään ja myös kertoa avoimesti näkökohtansa. Hänen mukaansa Pohjoismaat toimivat täysin puolustusnäkökohdasta käsin.
Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist on kommentoinut norjalaislehdessä julkaistua Pohjoismaiden puolustusministereiden yhteistä kirjoitusta Ruotsin radion haastattelussa.
Hultqvistin mukaan kirjoituksessa mainitut asiat ovat linjassa sen kanssa, miten Ruotsi jo nyt tekee puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Lisäksi kirjoitus peilaa maailmantilanteen muuttumista, mihin mailla on kansainvälisen lain puitteissa oikeus.
Maailmantilanne on muutunut nimenomaan Venäjän toimien takia.
– Venäjän suorittama Krimin valtaus rikkoo kansainvälistä oikeutta ja Venäjän edelleen jatkuva aggressio Ukrainaan ei ole hyväksyttävissä. Mielestämme Venäjän toiminta ei ole järkevää, hän sanoo.
Kirjoituksessa olennaista on, että Pohjoismaiden puolustusyhteistyö muuttuu entistä konkreettisemmalle tasolle.
– Kyseessä ovat konkreettiset asiat. Saadaan aikaan tilanne, jossa voidaan vaihtaa tietoja ilma- ja meritilanteesta, jossa harjoitellaan entistä enemmän yhdessä, jossa vaihdetaan erilaista informaatiota, jossa otetaan osaa yhdessä erilaisiin hankintoihin, harjoituksiin ja aktiviteetteihin, jotka ilmentävät Pohjoismaista yhteenkuuluvuutta.
Yhtenä esimerkkinä tiivistyvästä yhteistyöstä Hultqvist mainitsee Pohjois-Euroopassa järjestettävän ilmasotaharjoituksen. Siihen osallistuvat Norja ja Ruotsi, mutta myös Britanniaan tällä hetkellä sijoitetut yhdysvaltalaiset taistelukoneet.
Hultqvist ei pane painoa Venäjältä kirjoitukselle oletettavasti tulevalle vastalauseelle.
Ministerin mielestä Pohjoismailla on toimiinsa oikeutus.
– Tämä ei ole aggressio. Tämä on meidän näkökohtamme, joka on sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden kanssa. Lähtökohtamme on täysin puolustuksellinen, mutta meidän on voitava osoittaa, mikä on kantamme erilaisiin asioihin, Hultqvist toteaa.yle

Vastaukset 10
Vanhimmat
Erinomainen lausunto Ruotsista. Pohjoismainen yhteistyö on erinomainen vastaus itä uhoon
Putinin pitäisi olla tyytyväinen Pohjoismaiden tiivistyneestä puolustusyhteistyöstä. Nyt ei tältä suunnalta tarvi pelätä "hyökkäystä". Pohjoismaat eivät uhkaa Venäjää.
Eikös tämä ole hyvä asia.
Viron ulkoministeri Keit Pentus-Rosimannus kommentoi Pohjoismaiden syvenevää puolustusyhteistyötä sanoen, että se on ilman muuta Virollekin myönteinen asia.
Hultqvistin mukaan kirjoituksessa mainitut asiat ovat linjassa sen kanssa, miten Ruotsi jo nyt tekee puolustusyhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Lisäksi kirjoitus peilaa maailmantilanteen muuttumista, mihin mailla on kansainvälisen lain puitteissa oikeus.
Maailmantilanne on muutunut nimenomaan Venäjän toimien takia.
Pohjoismaiden puolustusministerit kirjoittavat norjalaisessa Aftenposten-lehdessä tiivistävänsä puolustusyhteistyötä Venäjän aggressioiden vuoksi.
Pertti Salolaisen mukaan tämä on luontevaa jatkoa tähänastiselle yhteistyölle, jolle on määritelty selkeät rajat.
On helppo huomata, että puolustuksesta vastuussa olevilla on kiire. Nyt on toiminnan aika. Hyväuskoisille haihatteluille tai änkyröimisille ei anneta enää mitään sijaa.
Toinen huomionarvoinen seikka on tominnan motiivin julkilausunta. Syyksi on selväsanaisesti todettu venäjä ja venäjän aggressio Ukrainaa kohtaan. Venäjän toimet on tuomittu eikä niitä pidetä järkevinä.
Kolmas seikka on se, että Norja ja Tanska ovat Naton jäseniä. Siksi Pohjoismaiden tiivistyvä puolustusyhteistyö merkitsee myös Natoyhteistyön tiivistymistä.
Suomi ja Ruotsi ovat ottaneet pitkän askeleen kohti Naton jäsenyyttä.
Oivallista että pätevä puolustusministerimme konkretisoi Ruotsin johtaman puolustusyhteistyön julkiseksi kannanotoksi.Näin häädetään Naton varjo Ruotsi-Suomen
yltä ja ollaan vahvoja yhdessä Ruotsin sotilasmahdin kanssa.Tämä luo turvallisuutta var-
sinkin ilmatilaan jossa Ruotsin ilmavoimat ovat ylivoimaiset Pohjolassa.-Sehr gut myös
Saksalle joten ministeri Haglundilla on korkea optio myös seuraavaan hallitukseen.
Haglundille onkin mielenkiintoinen kysymys vaalien jälkeen.
Calle ottanee rkp:n suurimman äänimäärän ja ministerinpaikan, mutta tuskin puolustusministeriksi. Tuolia hinkuu ainakin persujen J. Niinistö ja kepun Kääriäinen.
Ruotsin puolustusministeri: Pohjolan yhteinen puolustus konkretisoituu
Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin mielestä Pohjoismailla on täysi oikeus tiivistää puolustusyhteistyötään ja myös kertoa avoimesti näkökohtansa. Hänen mukaansa Pohjoismaat toimivat täysin puolustusnäkökohdasta käsin.
Tuomioja: Venäjällä ei syytä reagoida Pohjoismaiden puolustusyhteistyöhön