Mauri Pekkarinen Viinamonopoli Alkoa tappamassa

Keskustapuolue on tehnyt kaikkensa valtion viinankeittäjäyhtiö Alkon alasajamiseksi. Pekkarinen heitti 50 miljoonaa euroa Norjaan aivan väärin perustein ja 50 miljoonaa muutui nollkasi. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041019490956_uu.shtml

Siten Keskustalaiset pakottivat Koskenkorvan tekemään viinaa kallista raaka- ainesta, joka johtaa yhtiön kilpailukyvyn lisääntyvään heikkenemiseen.

Vielä kaiken lisäksi Pekkarinen nosti autolauttojen tukea sellaiselle tasolle, että nyt matkustaja saa matkan käytännössä ilmaiseksi virolaisten ja ahvenanmaalaisten varustamoiden silti rikastuessa meidän verovaroistamme. Samalla kansalaisemme voivat hakea halpaa Viru Valkeaa näillä ilmaisilla matkolla Virosta. Aravaapa miten tulee käymään Viinanpolttaja Alkon?

Liekö tämä kaikki Kepun suunnitelmaa kansan raitistamiseksi. Ei ainakaan työssäkäyvä pysty viinaa ostamaan selvitäkseen kaikista veroista.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näistä Alkoista ja Altioista taitaa tulla seuraavan hallituksen Talvivaaroja. Saas nähdä ostaako Paula Lehtomäen alaikäiset lapset seraavaksi Alkon osakketa.

Äänestä

Älä kuule ukko aloituksinesi yhtään yritä mollata meidän Ilmajoen tislaamoa,se antaa toimeentuloa monelle pohojalaaselle ohoranviljelijälle, ja sinä työntääsit tulot ulkomaan ituniskoille..perkeles..pitääkö meirän vielä kerran lähtiä täältä nuijat kouras sinne teille, täh?:P

Äänestä

Kyllä näyttää aloituksen ja tiedon mukaan olevan niin, että Mauri Pekkarisen Altian ja Alkon talouden musertaminen se syy sitten tulee olemaan kun muutoksia tapahtuu. Parasta olisi, että tuotantolaitos Altia voisi vapaasti valita taloudellisimman raaka- aineen tutteelleen, silloin jäisi maakuntaan edes se tehdas. Eihän sähköäkään kannata risuista valmistaa kun on taloudellisempia polltoaineita tarjollla.

Äänestä

Pakko sopii markkinatalouteen kovin huonosti.

Äänestä

Teollisuuden toimiessa kilpailukykyisesti on oltava valinnanvapaus alihankintojen suhteen. Muutenhan syntyy lama kun koko teollisuus joudutaan lopettamaan.

Äänestä

Paljonko on raaka-aineen osuus loppuhinnasta? Viljahan on Suomessa halpaa. En usko, että Altian kannattavuus on ohran hinnasta kiinni?

Äänestä
  • Viljan hinta on Suomessa korkea, koska meillä on vain yksi pieni 4000 kg hehtaarisato vuodessa. Lisäksi veronmaksajat joutuvat tukemaan viljan tuotantoa noin miljardilla euroilla. Nämä kaikki kustannukset on laskettava tuotteiden hintoihin, koska joka tapauksessa ne on ihmisten maksettava. Teollisuudessa on jokainen sentti nyysittävä kuluista muuten ei kilpailussa pärjää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VIINANPOLTTAJA kirjoitti:

Keskustapuolue on tehnyt kaikkensa valtion viinankeittäjäyhtiö Alkon alasajamiseksi. Pekkarinen heitti 50 miljoonaa euroa Norjaan aivan väärin perustein ja 50 miljoonaa muutui nollkasi. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041019490956_uu.shtml

Siten Keskustalaiset pakottivat Koskenkorvan tekemään viinaa kallista raaka- ainesta, joka johtaa yhtiön kilpailukyvyn lisääntyvään heikkenemiseen.

Vielä kaiken lisäksi Pekkarinen nosti autolauttojen tukea sellaiselle tasolle, että nyt matkustaja saa matkan käytännössä ilmaiseksi virolaisten ja ahvenanmaalaisten varustamoiden silti rikastuessa meidän verovaroistamme. Samalla kansalaisemme voivat hakea halpaa Viru Valkeaa näillä ilmaisilla matkolla Virosta. Aravaapa miten tulee käymään Viinanpolttaja Alkon?

Liekö tämä kaikki Kepun suunnitelmaa kansan raitistamiseksi. Ei ainakaan työssäkäyvä pysty viinaa ostamaan selvitäkseen kaikista veroista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu