Jaloissa outoa värinän ja tärinän tunnetta?

Hei kaikki ja kiitos jo etukäteen vastauksistanne! Aluksi ajattelin, että jotain pientä häikkää mutta tänään kun lähdin juoksemaan ja tunne nousi yläselkään asti niin tulin siihen tulokseen, että jotain on vialla. Olen 19v perusterve liikkuva ja urheilullinen neitokainen ja nyt viikon ajan joka ikinen päivä olen saanut outoja värinän tuntemuksia jalkoihini. Värinä saattaa tulla vain toiseen jalkaan ja joskus molempiin. Tänään kun lähdin juoksemaan niin värinä iski niin kovasti että täytyi pysähtyä istumaan ja tuntemus nousi yläselkään asti. Päätin olla lähtemättä lenkille. Tunne tulee useimmiten kun lähden liikkeelle mutta joskus myös ihan yhtäkkisesti. Joskus se on hieman hellempää ja joskus todella epämiellyttävän kovaa. Jos lähden kävelystä koviin juoksuspurtteihin niin värinä iskee usein niin kovasti, että pakko istahtaa alas (ihmiset katsovat oudoksuvasti kun toinen istuu tien laidalla). En osaa olla huolissani mutta kertokaahan jos teillä on omia kokemuksia moisesta mysteeri värinästä? Voiko olla jonkun sairauden alkuoireita? Äitini kuoli hyvin nuorena harvinaiseen lihasrappeumasairauteen ja toisaalta pelottaa, että voisiko se olla minullakin sillä alan olemaan pian iässä milloin äidilleni tehtiin diagnoosi (20-25).
0231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lihaksiatärisyttää kirjoitti:

Hei kaikki ja kiitos jo etukäteen vastauksistanne! Aluksi ajattelin, että jotain pientä häikkää mutta tänään kun lähdin juoksemaan ja tunne nousi yläselkään asti niin tulin siihen tulokseen, että jotain on vialla. Olen 19v perusterve liikkuva ja urheilullinen neitokainen ja nyt viikon ajan joka ikinen päivä olen saanut outoja värinän tuntemuksia jalkoihini. Värinä saattaa tulla vain toiseen jalkaan ja joskus molempiin. Tänään kun lähdin juoksemaan niin värinä iski niin kovasti että täytyi pysähtyä istumaan ja tuntemus nousi yläselkään asti. Päätin olla lähtemättä lenkille. Tunne tulee useimmiten kun lähden liikkeelle mutta joskus myös ihan yhtäkkisesti. Joskus se on hieman hellempää ja joskus todella epämiellyttävän kovaa. Jos lähden kävelystä koviin juoksuspurtteihin niin värinä iskee usein niin kovasti, että pakko istahtaa alas (ihmiset katsovat oudoksuvasti kun toinen istuu tien laidalla). En osaa olla huolissani mutta kertokaahan jos teillä on omia kokemuksia moisesta mysteeri värinästä? Voiko olla jonkun sairauden alkuoireita? Äitini kuoli hyvin nuorena harvinaiseen lihasrappeumasairauteen ja toisaalta pelottaa, että voisiko se olla minullakin sillä alan olemaan pian iässä milloin äidilleni tehtiin diagnoosi (20-25).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu