Suuri osa Ruotsin kauppakeskuksista on täysin hiljaista ruotsin kielellä mutta sitäkin enemmän siellä kuulee arabiaa ja somalian kieltä. Samaa pätee jopa kauppojen kassajonoissa, että ruotsia ei enää uskalleta puhua ääneen koska somalit ovat puutteellisesta sivistyksestä johtuen ottaneet ohjat käsiinsä.
Ruotsin kauppakeskuksissa ei ruotsia kuule!
rosengård
373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomen kauppakeskuksissa sen sijaan kuulee likaakin ruotsia, kun kaiuttimista tulee ruotsinkielistä mainostusta. Muutaman täysin kaksikielisen surun takia. Niin luodaan illuusiota "elävästä kaksikielisyydestä".
.
Huvitti pari vuotta sitten Porissa tavattu karhu ja peltsin pakkoruotsiselostus radiossa karhusta ruotsiksi Porissa
.
Muutama vuosi sitten Joensuussa paloi Abloyn lukkotehdas ja televisiossa varoitettiin teksinauhalla palon myrkkykaasuista. Folktinget sai hepulin, koska teksti oli vain SUOMEKSI !
http://www.intermin.fi/julkaisu/282010?docID=24914