Kyllä antaisin kaikki perinnöt, rahat ja omaisuudet pois, jos vain isän takaisin saisin.
Kaipaus ja suru on kova, että kuinka tästä voi koskaan selvitä.
Toivon vaan, että oma elämä kuluisi nopeasti, että pääsee sinne missä isä nyt on!
Raha, harrastukset, elämä, kaikki menetti merkityksensä, kun rakas läheinen kuoli.
Kaipaus ja suru on kova, että kuinka tästä voi koskaan selvitä.
Toivon vaan, että oma elämä kuluisi nopeasti, että pääsee sinne missä isä nyt on!
Raha, harrastukset, elämä, kaikki menetti merkityksensä, kun rakas läheinen kuoli.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Elämän saatossa arvoja koetellaan ja meitä kasvatetaan. Itselläni ei ole varmaan koskaan ollut noin rakasta ja läheistä kiintymyssuhdetta kenenkään ihmisen kanssa. Suhteet vanhempiin ja sisaruksiinkin on jäänyt pintapuolisiksi. Tärkeintä he ajallaan olivat ja välit on kunnossa edelleenkin siskojen kanssa, mutta eletään tahollaan omaa elämää. Ehkä olemme persoonina erilaisia.
Läheinen ihmissuhde on hienoa juttu ja varmasti niitä elämän parhaimpia asioita, mutta joutuu siitä maksamaan myös "veronsa" jos jostakin syystä joutuu luopumaan (kuolema, ero, sairaus, ettei enää saa yhteyttä). Ja niinhän väistämättä elämässä sitten käy.
Uskallan sanoa sinulle, että kyllä alkaa pikkuhiljaa helpottamaan ja alkaa sitten nähdä jo elämää ja sen ulottuvuuksia.
On se ihanaa meillä kristityillä tieto, että eromme on vain väliaikainen.
Isälläsi on siellä nyt hyvä olla.
Minun äiti menehtyi viikko sitten yllättäen..
Mitä vain antaisin jos äiti tulisi takaisin. Äiti oli minun paras ystävä ja joka päivä oltiin tekemisissä, ihan kamala olo enkä vieläkään käsitä tätä todeksi.. Sattuu :'(
Sitä suurempi suru ja enemmän kaipauksen kyyneleitä, mitä läheisempi pois nukkunut ihminen on ollut.
Kuolemassahan tunteisiin sattuu eniten, että kuolema on aina peruuttamaton asia, että kuolema on aina niin lopullinen, eikä ajassa voi enää palata takaisin kuolemaa edeltäviin hetkiin, vaikka kuinka haluaa.
Kuolema on armollinen siinä tilanteessa, kun läheinen on hyvin vakavasti sairas, kärsii kipuja, eikä parantumisesta ole enää toivoa.
Kuolema on armollinen, päästää sairaan kivuista, tuskasta ja hyvin sairas läheinne pääsee Taivaaseen, jossa ei ole kipuja, tuskaa, eikä surun kyyneleitä.
Sairas vuoteelle jää vain sairauden runtelema keho, ihmisen hento kuori, mutta sielu, jossa on koko ihmisen persoona, on päässyt kotiin.
Taivaassa ihminen saa uuden kehon, joka on juuri samanlainen ulkonäöltään, kuin jollaisena me läheisemme olemme tunteneet.
Toivoa surun keskelle tuo se, ettei kuolema ole lopullinen, vaan kuoleman jälkeen saamme tavata rakkaat läheisemme Taivaan kodissa ja siellä saamme olla iankaikkisesti.
Vaikka tiedän, että isä on nyt Taivaassa, niin kaipaus ja suru on vieläkin kova ja suru tulee aaltoina.
Välillä itkettää kovasti, varsinkin iltaisin, saunassa ja nyt kesän lähestyessä, kun isä sanoi maaliskuun aurinkoisena päivänä, että saisipa vielä nähdä kesän, eikä isä saanut.
Miten voitte niin varmoja, että läheisenne ovat päässeet taivaaseen? Isäni ainakin joutui melko varmasti Helvettiin ja näillä elämäntavoilla ja epäuskolla pääsen tuotapikaa hänen viereensä "saunan lauteille". Aivan kuten lapsuuteni kesämökin saunassa. Hyviä muistoja, joiden vuoksi kannattaa tehdä syntiä ja elää ja nauttia.