Olen nähnyt jo ainakin kaksi vuotta unia joissa joku jahtaa minua tai haluaa tappaa minut. Joissain unissa olen lentänyt, mutta ahdistava tunne vainoaa vaikkei jahtaaja voi saada minua kiinni. Joissain unissa olen yrittänyt lentää mutta laskeutunut vähän matkan päähän. Muutamassa unessa minua on jahdanut poliisi. Monissa unissa joku tuntematon mustahiuksinen nainen, jota en tunne. Useimmissa unissa en näe jahtaajaa vaan minä tunnen unessa, että minua jahdataan ja siksi pakenen. Kerran unta jossa juoksin tietä pitkin pakoon jotakuta, mutta yhtäkkiä minun jalkani eivät totelleetkaan ja jouduin pysähtyä. Herään aina ennen kuin minut on saatu kiinni. Herään yleensä muuten normaalisti, mutta säikähtäneenä. Joskus ihan normaalisti. Vain harvoin herään hengästyneenä ja paniikissa.
miksi näen unia joissa jahdetaan?
3
2735
Vastaukset
- Tulkintaa
Jahtaamisunien yleinen selitys/lähde on varsin tavallinen kuten tämän sisältöinen unikin (unessa jokin jahtaa tai ajaa siis takaa unennäkijää/unennäkijä pakenee unessaan jotain):
valvemaailmassa on siis olemassa jokin probleema/velvollisuus,
jonka unennäkijän olisi selvitettävä/olisi pitänyt selvittää jo ajat sitten pois päiväjärjestyksestä muttei ole jostain syystä tätä tehnyt.
Asia/asiat siis odottaa/odottavat ratkaisuaan ja siksi se/ne "jahtaa" unessa unennäkijää kunnes pöytä on putsattu ja asiat klaarattu.- painajaisjoutsen-99
Minulla on velvollisuuksia ysiluokkalaisena. Unet kertovat niistä kuten kerroit. Joissain unissa taistelen minua jahtaavan mustahiuksisen kanssa. Silloin jahtaaja olen minä. Tulkintasi auttoi ymmärtämään myös nämä unet. Ne ilmeisesti kertovatkin siitä, että teen velvollisuuksille jotain. Minua kiinnostaa omien unien tulkinta, mutta se on todella haastavaa. Opin itsestäni uutta unien kautta. Siksi on kiinnostavaa ymmärtää, mitä eri asiat symboloivat unissa.
Selitystä voitaisiin etsiä fysiologiasta. Jos hengitys vaikeutuu unen aikana, pulssi kiihtyy ja henkilö saattaa uneksua tukehtumisesta taikka juoksemisesta.
Tässä tapauksessa kyse ei taida olla uniapneasta. Unennäkijää jahdataan ja hän tietää olevansa uhattuna. Pelko, kuten stressikin, lisää adrenaliinin määrää elimistössä. Adrenaliini muun muassa kohottaa veren painetta ja nopeuttaa sydämen sykettä.
Juoksemisen aikana syke on kiihtynyt ja verenpaine koholla.
Ihminen saattaa olla stressaantunut jo nukkumaan mennessään, mutta nukkumisen aikana stressaavat ajatukset voivat vallata mielen ja keho reagoi niihin. Syke kiihtyy ja olo alkaa muistuttaa juoksevan ihmisen kehontoimintoja.
Valitan pitkää pohjustusta, mutta minusta vaikuttaa, että olet pidemmän aikaa ollut stressaantunut ja se vaikuttaa uniisi. Stressiin liittyy jotenkin uhka, joka voi liittyä mihin tahansa. Yleensä ihmiset stressaantuvat kun heiltä vaaditaan suorituskyvyn rajoilla olevaa tai sen ylittävää suoritusta.
Unissasi onnistut ajoittain lennähtämään karkuun ongelmaa, mutta olet tietoinen mustatukkaisen naisen uhasta.
Miksi uhka liittyy naiseen?
Voisiko mustatukkainen nainen olla mielleyhtymä mustasukkaisesta?
Stressiä voi olla työelämässä ja arkielämä voi lisätä sitä entisestäänkin. Tässä tapauksessa sanoisin, että unet liittyvät osaksi työstressiin ja osaksi parisuhteeseen. Jostain syystä mainitset erityisesti mustatukkaisen naisen aiheuttaman uhan.
Kuka voisi olla mustasukkainen/tukkainen nainen, jonka vuoksi olet ahdistunut?
Sanoisin, että öinen ahdistus piilee jossain ihmissuhteissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571828Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18887- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2717- 63715
- 68695
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543