Tänä aamuna näyssä näin ensin otsikon : UUSI TYÖMIES. Sitten näytettiin kuin oppikirjan sivulta kuvaa tuosta työmiehestä jolla oli yllään täysi suojavarustus, kypärä päässä, liivi päällä ja turvakengät jalassa. Sitten näytettiin vielä kuin tv ruudussa juoksevia otsikoita joista en kerinnyt lukemaan kuin yhden ja siinä luki: KUUDES KANNELTA. Tämä ei ole vielä auennut, mutta tuo työmies on selvä asia, heitä tarvitaan ja mies suojavarustuksineen kuvastaa Efes.6. kohtaa, käynpä hakemassa ....
Näky - UUSI TYÖMIES!
35
92
Vastaukset
- sinettisormus1
Kirje galatalaisille 6
1. Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.
2. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
3. Sillä jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä.
4. Mutta tutkikoon kukin omat tekonsa, ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on;
5. sillä kunkin on kannettava oma taakkansa.
6. Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa.
7. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
8. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
9. Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.
10. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.
11. Katsokaa, kuinka suurilla kirjaimilla minä omakätisesti teille kirjoitan!
12. Kaikki, jotka pyrkivät lihassa olemaan mieliksi, ne pakottavat teitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi, ettei heitä Kristuksen ristin tähden vainottaisi.
13. Eiväthän nekään, jotka ympärileikkauttavat itsensä, itse noudata lakia, vaan he tahtovat teitä ympärileikkauttamaan itsenne saadakseen kerskata teidän lihastanne.
14. Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
15. Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
16. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!
17. Älköön tästedes kukaan minulle vaivoja tuottako; sillä minä kannan Jeesuksen arvet ruumiissani.
18. Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa, veljet. Amen. - sinettisormus1
"Kun hän {Jeesus} näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Silloin hän sanoi opetuslapsilleen:
'Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.'"
Matt. 9:36-38 - sinettisormus1
"On elonkorjuun aika"
http://www.tscpulpitseries.org/finnish/ts050502.htm - sinettisormus1
Nyt on aika nousta työmiehen. Sinä sanot mitä sitten tekisin? Missä kuljetkin minne menetkin, voit vaikka rukoilla ihmisten puolesta. Kun kuulet jonkun vaikka kaupassa valittavan, kysy häneltä saatko rukoilla hänenpuolestaan ja tiedä mihin tuo johtaakaan, saat ehkä rukoilla hänelle synnit anteeksi ja yhteisen pelastus rukouksen. Nyt vain tulee ottaa niitä uskonaskeleita ja lähteä liikkeelle ja tarttua sen ensimmäisen ihmisen hätään joka vastaan tulee, siitä se lähtee ja rukous riittää, sillä me olemme nuo työkalut ja Jeesus meidän voimamme.
Aamen. - sinettisormus1
"Sitten näytettiin vielä kuin tv ruudussa juoksevia otsikoita joista en kerinnyt lukemaan kuin yhden ja siinä luki: KUUDES KANNELTA. "
KUUSI (6), hepr. ששה (shesha, mask.), שש (shesh,
fem.) on luomisen luku. Maskuliini muodossa luku
ששה kuusi on lukuarvoltaan 605, kuten myös sana
אדם ihminen. Ihminen luotiin kuudentena päivänä
(1Moos 1:26 ss). Kuusi päivää viikossa hänen on
tehtävä työtä (1Moos 3. luku; 2Moos 20:9;
5Moos 5:13).
Kuusi-luvulla ei näytä olevan suurta merkitystä
puhuttaessa pyhäköstä ja jumalanpalveluksesta,
ja sitä mainitaan harvoin hyvässä mielessä.
Juutalaisuuden mukaan kuusi on synnin,
epätäydellisyyden ja heikkouden luku, lyhyesti
sanottuna ihmisen lukusymboli, vastakohta seitsemälle
joka on jumaluuden ja täydellisyyden luku.
Serafeilla on kuusi siipeä, kahdella peittävät kasvonsa,
kahdella verhoavat ruumiinsa ja kahdella lentävät
(Jes 6:2). Jumala loi maailman kuutena päivänä. Maata
viljeltiin kuusi vuotta ja seitsemäntenä maa lepäsi. Orja
palveli kuusi vuotta, minkä jälkeen hänet vapautettiin
(5Moos 15:12). Israelilaisten ryhtyessä valloittamaan
Jerikoa sotilaat kiersivät sen kuutena päivänä ja muurit
kukistuivat seitsemäntenä (Joos 6). Jeshuan muuttaessa
veden viiniksi kuusi kivistä vesiastiaa täytettiin vedellä
(Joh 2:6). Kuusi laupeudentyötä, joiden tekemisen tai
tekemättä jättämisen Jeshua esitti vertauksessaan
viimeisestä tuomiosta: nälkäisten ruokkiminen,
janoisten juottaminen, kodittomien ottaminen luokseen,
alastomien vaatettaminen sekä käyminen sairaiden
ja vankien luona (Matt 25:31-46).
Luku kuusi kuvaa ihmistä, syntiä, saatanan vaikutusta,
suhteen puuttumista Jumalaan. Raamatussa kuusi
esiintyy kolmesti ihmisen Jumalaa vastaan kohdistaman
kapinan tunnuskuvana. Tämä ilmenee Goljatissa
(1Sam 17:4), Nebukadnessarin Duuran lakeudelle
pystyttämässä kuvapatsaassa (Dan 3:1) ja pedossa
(Ilm 13:18). Kolmesti toistettu kuusi-luku merkitsee
viimeksi mainitussa tapauksessa kiihkeää, mutta
voimatonta jumalallisen täydellisyyden ja voiman
tavoittelua. Saatanallisen kolminaisuuden (saatana,
paavi ja väärä profeetta) halu vallata Jumalan paikka on
tuomittu epäonnistumaan. Saatanan pyrkimys tehdä
itsensä Jumalaksi, valhemessiaan (paavin) yritys
jäljitellä Messiasta ja väärän profeetan ponnistukset
päästä Pyhän Hengen asemaan joutuvat lopuksi
peruuttamattomasti häpeään. Luku 666 kuvaa samalla
ihmisen kehityksen huippua tämän kapinoidessa
Jumalaa vastaan saatanan kanssa liittoutuneena.
Jumalan vieroksumisen ja ihmisjumaloinnin
huippukohta ruumiillistuu valhemessiaan persoonassa
ja teoissa.
Israelia pilkanneella jättiläisellä oli kummassakin
kädessä kuusi sormea ja molemmissa jaloissa kuusi
varvasta (2Sm 21:20). Kuutta asiaa Herra vihaa,
seitsemää Hän ei edessään siedä: ylpeitä silmiä,
petollista kieltä, viattoman veren tahrimia käsiä,
sydäntä, joka punoo iIkeitä juonia, jalkoja, jotka
rientävät rikoksen tielle, väärää todistajaa ja vilpin
puhujaa sekä seitsemäs, joka on erityisen paha: ihmistä,
joka yllyttää veljen veljeä vastaan (Sananl 6:16-19).
Kuudes käsky on "älä murhaa" (KR33: "älä tapa";
2Moos 20:13). Kuudesta ahdingosta Jumala ihmisen
auttaa (Job 5:19).
Kuusi maailmankautta: Aadamista Hanokiin 0-1000,
Hanokista Aabrahamiin 1000-2000, Aabrahamista
Daavidiin 2000-3000, Daavidista Jeshuaan Messiaaseen
3000-4000, Jeshuasta valhemessiaaseen 4000-5000,
valhemessiaasta Jeshuan paluuseen 5000-6000
(vuosiluvut ihmisen luomisesta).
Luku 6 esiintyy Raamatussa 199 kertaa.- sinettisormus1
löysin Piholta tällaisen unen joka sopii tähän minu näkyyn: kuudes kannelta.
Päivi Tabellin uni 13.3.2015
Näin 13.3.2015 unta, jossa taivaalle piirtyi harvinaisen selkeästi musta hevonen. Joku sen selässä oli, mutta en osaa sanoa tarkemmin. Taustalla oli tietoisuus kahdesta numerosta 6 ja 23. Tiedän kyllä jakeen Ilmestyskirjasta, jossa puhutaan mustasta hevosesta, johon liittyy vaaka, ruuan hinta ja ruokapula. - sinettisormus1
ja tämä Päivi oli saannut vielä tämän näyn:
Päivi Tabellin näky 29.3.2015
Näin sunnuntaina 29.3.2015 näyn Vammalan Helluntaiseurakunnan päivätilaisuudessa istuessani rukoushuoneen parvekkeella loppurukouksen aikana. Kello oli tuolloin n. 12.30. Näin Suomen lipun salossa. Myrskytuuli liehutti sitä kovasti, voisi sanoa riepotteli ja lopulta vei lipun mennessään. Lipun suunta oli oikealta vasemmalle päin, kun sitä edestä katselin. Tilalle nousi Venäjän lippu. Sitä tuuli ei enää riepotellut. Se riippui salossa. - sekatyomies
sinettisormus1 kirjoitti:
löysin Piholta tällaisen unen joka sopii tähän minu näkyyn: kuudes kannelta.
Päivi Tabellin uni 13.3.2015
Näin 13.3.2015 unta, jossa taivaalle piirtyi harvinaisen selkeästi musta hevonen. Joku sen selässä oli, mutta en osaa sanoa tarkemmin. Taustalla oli tietoisuus kahdesta numerosta 6 ja 23. Tiedän kyllä jakeen Ilmestyskirjasta, jossa puhutaan mustasta hevosesta, johon liittyy vaaka, ruuan hinta ja ruokapula.jeremia6:23
- sinettisormus1
sekatyomies kirjoitti:
jeremia6:23
23. He käyttävät jousta ja keihästä, ovat julmat ja armahtamattomat. Heidän pauhinansa on kuin pauhaava meri, ja he ratsastavat hevosilla, varustettuina kuin soturi taisteluun sinua vastaan, tytär Siion.
Kaksi asiaa minulla tulee tuosta:
Ensiksikin "uusi työmies" tuo mieleen vartionvaihdon.
Sitten tämä "kuudes kannella" toi intuitiomaisesti Titanicin kuuden laipion vuodon.- sinettisormus1
... tuosta raamatun numeroselityksestä nousi tämä minulle vahvimpana mieleen ja sopii näkyyn:
Kuusi laupeudentyötä, joiden tekemisen tai
tekemättä jättämisen Jeshua esitti vertauksessaan
viimeisestä tuomiosta: nälkäisten ruokkiminen,
janoisten juottaminen, kodittomien ottaminen luokseen,
alastomien vaatettaminen sekä käyminen sairaiden
ja vankien luona (Matt 25:31-46). sinettisormus1 kirjoitti:
... tuosta raamatun numeroselityksestä nousi tämä minulle vahvimpana mieleen ja sopii näkyyn:
Kuusi laupeudentyötä, joiden tekemisen tai
tekemättä jättämisen Jeshua esitti vertauksessaan
viimeisestä tuomiosta: nälkäisten ruokkiminen,
janoisten juottaminen, kodittomien ottaminen luokseen,
alastomien vaatettaminen sekä käyminen sairaiden
ja vankien luona (Matt 25:31-46).Tuo on minulle rakas raamatunpaikka. Olen monesti miettinyt noita tekojen ja lain kautta olevia ponnistuksenomaisia suorituksia, jossa tarvitaan jo suurta johdatusta jotta voit olla osallinen noihin kaikkiin tekoihin niiden tekijänä. Meillä on silti sydän joka tekisi ja joka välittäisi... siitä löytyy paljon vastauksia.
Muistan lapsena kun äiti majoitti meille Venäjältä paenneita juutalaisperheitä ja tietenkin ruokki heitä jne. vaatetti. Nykyään ei moni voi sitä tehdä, eikä kaikille ole mikään mahdollista ja siksi vaaditaan elämässä uutta aikaa, jotta nämä teoissa voisi jälleen tulla mahdollisiksi. Ihmisiltä pitää viedä käytännössä kaikki, jotta he voivat alkaa jälleen nauttia yhteishyvästä ja antamisen ilosta. Ei tämä pikaruoka, nettitilisiirto- ja Debit-pankkikorttiyhteiskunta kykene empatiaan.- sinettisormus1
Aamen Jarmo. Tuo lähimmäisen rakkaus ei maksa mitään, ei tarvitse käyttää rahaa, vain se että löytyy rakkautta auttaa, olipa se vaikka rukousta .... mutta riittääkö rohkeutta astua noihin saappaisiin. Sinulla onkin sopiva teksti sivuillasi joka liittyy selkeästi tämän päivän sanomaani ...

Juu, sitä tuppaa Henki tuomaan aina sitä mikä milloinkin puhuttaa muitakin kuin minua. Henki on kuin öljy joka kuljettaa ruumiinosista toiseen tietoa. Siksi näitä tulee ja olen huomannut vastavuoroon ihan samaa.
Kiitos viestistäsi !
Näin tänään aamulla unen, jossa ajelin kotikaupungissani, ja muutaman kerran oli sellainen läheltä piti-tilanne erään mopoilijan kanssa.
Lähdin sitten ajamaan ulos keskustasta jonnekin minulle tuttuun paikkaan, mutta kun olin lähempänä tuota paikkaa, tie olikin ikään kuin kadonnut, tai siitä ei ollut oikein mitään jäljellä.
Lähdin jalkaisin katselemaa, olisiko edessäpäin tietä jossakin. Se tie, jonka olin tuntenut, oli perusteellisesti myllätty. Joissakin kohdin kaivettu syvälle saveen asti, tuo savi nostettu ylös, ja laitettu kasaksi tielle. Näitä kaivettu, syvälle, kohtia oli paljon. Tuo "tie2 oli metsän keskellä. Ei ollut enää siitä vanhasta tiestä mitään käytettävissä.
Sitten siirryin johonkiin vanhaan puiseen asuinrakennukseen, joka oli siellä metsän keskellä. Siellä minulla tuli sellainen ymmärrys, että joku nainen oli raskaana. Mielestäni sanoin tuolle niaselle, joko suoraan, tai ajatuksissani, "ellei tuota lasta..."
Tarkoitus oli siis, että nainen olisi tehnyt abortin/tai hävittänyt lapsen, jota siis ei vielä ollut.
Uni oli todella outo. Kuljin tuon rakennuksen seinän läpi toiselle puolelle rakennusta. Tähän tämä uni päättyi. En ihan jokaista yksityiskohtaa kirjoittanut, koska niitä olisi riittänyt.
Aiemmin täällä puhuttiin unista joissa Putin oli mukana. Ja, Sinetti kertoi "raskaudestaan".
Itse ajattelen, että tuo "raskaana oleminen", ja "lapsi" ovat hyviä asioita. Ja, paha, jota Putin KUVAA, vaikka ei itse Putinia tarkoitakkaan, haluaa tuhota tuon ", "lapsen" tai keskeyttää "raskauden".
Lapsi kuvaa tulevaa SIUNAUSTA, raskaana oleminen kuvaa tuon siunauksen ODOTTAMISTA.
Paha, eli,"Putin"=vieras valta, ei sitä haluaisi suoda Jumalan lapsille. Se yrittää saada uskovan luovuttamaan odottamsta lupauksien täyttymistä itse kunkin kohdalla, mitä Jumala sitten meille kaikille eri asioita onkaan luvannut.
Täällä joku kertoi jostain "mesikämmen"-asiasta. No, se tuli tänään mieleeni kun ajoin erään tieviitan ohitse, jossa luki Mesikämmenentie. : ))
Siunausta kaikille palstalaisille, ja olkaa kaikki iloisesti "raskaana", monen odotus täyttyy.AOAOAOAOAO kirjoitti:

Siunausta kaikille palstalaisille, ja olkaa kaikki iloisesti "raskaana", monen odotus täyttyy.Kiitos jakamastasi profetiasta ja tunnoistasi. Puhuttelee myös minua paljon.
Raamatussa on myös syntymän kohdalla pahaa, "kadotuksen lapsi" ja "tuo älytön lapsi" jne. muitakin. Syntymiseen liittyy tietenkin jonkin uuden luominen ja siunaus kuten kerroit. Ilmestykirjassa puhutaan syntymäisillään olevasta poikalapsesta, jonka lohikäärme aikoi niellä mutta jonka Jumala pelasti ja vei vaimon mukana se ulottuvilta. Tämä kuvasti erityisesti kirkon syntyä Rooman keisarin vainojen aikaan kun kristittyjä syötettiin leijonille. Silloin tämä poikalapsi oli vielä avuton, jonka Jumala pisti mm. katakombeihin.- sinettisormus1
AOAOAOAOAO kirjoitti:
Kiitos viestistäsi !
Näin tänään aamulla unen, jossa ajelin kotikaupungissani, ja muutaman kerran oli sellainen läheltä piti-tilanne erään mopoilijan kanssa.
Lähdin sitten ajamaan ulos keskustasta jonnekin minulle tuttuun paikkaan, mutta kun olin lähempänä tuota paikkaa, tie olikin ikään kuin kadonnut, tai siitä ei ollut oikein mitään jäljellä.
Lähdin jalkaisin katselemaa, olisiko edessäpäin tietä jossakin. Se tie, jonka olin tuntenut, oli perusteellisesti myllätty. Joissakin kohdin kaivettu syvälle saveen asti, tuo savi nostettu ylös, ja laitettu kasaksi tielle. Näitä kaivettu, syvälle, kohtia oli paljon. Tuo "tie2 oli metsän keskellä. Ei ollut enää siitä vanhasta tiestä mitään käytettävissä.
Sitten siirryin johonkiin vanhaan puiseen asuinrakennukseen, joka oli siellä metsän keskellä. Siellä minulla tuli sellainen ymmärrys, että joku nainen oli raskaana. Mielestäni sanoin tuolle niaselle, joko suoraan, tai ajatuksissani, "ellei tuota lasta..."
Tarkoitus oli siis, että nainen olisi tehnyt abortin/tai hävittänyt lapsen, jota siis ei vielä ollut.
Uni oli todella outo. Kuljin tuon rakennuksen seinän läpi toiselle puolelle rakennusta. Tähän tämä uni päättyi. En ihan jokaista yksityiskohtaa kirjoittanut, koska niitä olisi riittänyt.
Aiemmin täällä puhuttiin unista joissa Putin oli mukana. Ja, Sinetti kertoi "raskaudestaan".
Itse ajattelen, että tuo "raskaana oleminen", ja "lapsi" ovat hyviä asioita. Ja, paha, jota Putin KUVAA, vaikka ei itse Putinia tarkoitakkaan, haluaa tuhota tuon ", "lapsen" tai keskeyttää "raskauden".
Lapsi kuvaa tulevaa SIUNAUSTA, raskaana oleminen kuvaa tuon siunauksen ODOTTAMISTA.
Paha, eli,"Putin"=vieras valta, ei sitä haluaisi suoda Jumalan lapsille. Se yrittää saada uskovan luovuttamaan odottamsta lupauksien täyttymistä itse kunkin kohdalla, mitä Jumala sitten meille kaikille eri asioita onkaan luvannut.
Täällä joku kertoi jostain "mesikämmen"-asiasta. No, se tuli tänään mieleeni kun ajoin erään tieviitan ohitse, jossa luki Mesikämmenentie. : ))
Siunausta kaikille palstalaisille, ja olkaa kaikki iloisesti "raskaana", monen odotus täyttyy.Kiitos AO. olipa avaavaa. Tällähän me olemme myllänneet tuota jeesuksen sanomaa ja uskon tietä ja varmaan saveen asti ja mylläystä se todella monessa kohtaa on ollut ja tosiaan tuo raskaana oleva nainen unessa toi mieleen oman raskaus uneni ja Putin siinä edusti tuota pahaa, eli rukoillaan tuon hyvän puolesta, sillä tuo paha kokoajan nostattaa päätään, kiitos vielä AO, unesi oli todella hyvä. Siunausta!
- sinettisormus1
... ja vielä muistutus rukoilemisesta, rukoillaan niin että emme jää odottamaan vaan otetaan heti vastaan.
- Ajatustamyös
Oppikirjakin mainitaan, niin tuli myös ajatus, että kuudes sivu kannesta alkaen olisi täynnä. Ja niinhän nyt 6 tuhatta vuotta luomisesta onkin täynnä. Työmiesten aika vielä tosissaan.
- sinettisormus1
Olipa mainio ajatus, siinä on todella ideaa, ja uudenlainen näkökohta, kiitos sinulle ja siunausta.
- sinettisormus1
Olin ystäväni kanssa kuuntelemassa Pirkko Vesavaaraa. Siellä puhuttiin myös tästä, että on aika lähteä liikkeelle, on viimeiset hetket toimia Jumalan työssä ja mekin ystäväni kanssa kotimatkalla päätimme, että alamme käymään ihmisten luona ja rukoilemme jos on tarvetta, menemme koteihin, sillä siellä on paljon yksinäisiä ja voimme mennä toreille ja missä vain ihmisiä kohtaamme, jotka haluavat ottaa meidät avoimesti vastaan ja ajattelin että siinä tulee käyttöä myös niille ompelemilleni ja täytetyilleni risteille, voin aina onnistuneen kohtaamisen kruunata tuolla ristillä, joten ei kun lisää ompelemaan .... Tässä täyttyy siis samalla meidän työkutsumme jota rukoilimme, että Herra tämän paremmin näyssä tai unessa vahvistaisi, ja tässähän sitä tuli ja uskon ja tiedän että tämä on kutsu myös teille kaikille, nyt noustaan ja kohdataan ihminen, kasvotusten, ihminen jolla on hätä, joka hiljaa vaikeroi, hänet kohtaamme ja kysymme, saammeko rukoilla hänen puolestaan ja haluaako hän ottaa vastaan Jeesuksen elämäänsä ja jättää syninsä ristin juurelle.
Kiitos ja Kunnia Jeesukselle kristukselle! Tämä tapahtukoon!
Aamen. - Ajatustamyös
sinettisormus1 kirjoitti:
Olipa mainio ajatus, siinä on todella ideaa, ja uudenlainen näkökohta, kiitos sinulle ja siunausta.
Kiitos ja samoin siunausta. Ja kiitos erittäin paljon sinulle, että kirjoitat täällä ja tuot Raamatun lukuja. Sieltäkin tulee profetiaa, erilaistakin itsekullekin sopivaa. Kiitos Herran johdatuksesta vaikeinakin aikoina (henk.koht.) myös.
- sota-asu
HUHTIKUUN HULINAT -15% ALENNUSTA
ostostesi loppusummasta WWW.KIRJAONLINE.COM verkkokaupasta.
Tarjous voimassa 1.4.15-30.4.15
ALENNUKSEN SAAT koodilla 042015
Tarkemmat ohjeet: http://www.kirjaonline.com/news/9/15-ale-huhtikuun-ajan
http://www.kirjaonline.com/product/392/jumalan-koko-sota-asu
Jumalan koko sota-asun kuvaus löytyy Efesolaiskirjeestä. Jaakko Romu käsittelee erityisesti sitä, mikä merkitys hengellisellä sota-asulla on kristityn elämässä. Kun uskova elää kiinni Jumalassa Kristuksen kautta, hän saa joka päivä pukea päälleen uuden luomuksen. - sinettisormus1
Evankeliumi Luukkaan mukaan 10
1. Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.
2. Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
3. Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.
4. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä.
5. Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle talolle!'
6. Ja jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; mutta jos ei ole, niin se palajaa teille.
7. Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon.
8. Ja mihin kaupunkiin te tulettekin, missä teidät otetaan vastaan, syökää, mitä eteenne pannaan,
9. ja parantakaa sairaat siellä ja sanokaa heille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle'.
10. Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa:
11. 'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.
12. Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin.
13. Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen.
14. Mutta Tyyron ja Siidonin on oleva tuomiolla helpompi kuin teidän.
15. Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas.
16. Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
17. Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".
18. Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
19. Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
20. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
21. Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
22. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
jatkuu...- sinettisormus1
23. Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.
24. Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
25. Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
26. Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
27. Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
28. Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
29. Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
30. Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
31. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
32. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
33. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
34. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
35. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
36. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
37. Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".
38. Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.
39. Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.
40. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."
41. Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
42. mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."
- järjestellään
tämäkin ylös ..
- järjestellään
Eloa on paljon ..työmiehiä vähän ..
- järjestelijä
lähdetkö sinä korjuutyöhön
- sinettisormus1
.... Herra on sinussa asettanut UUDEN TYÖMIEHEN, Järjestäjäksi, kiitos siitä .... :)
Itse pyrin siihen että tarpeen tullen ja sen kohdatessa teen Herran työtä myös kentällä.
- järjestelijä
eteen vain ...
- Jeesuspelastaa
Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.
- laupeudenHerra
Nyt Herraa ylistää tahdon ..
- sinettisormus1
https://www.youtube.com/watch?v=LlpfzYvW1YA
Herraa ylistää tahdon ..... SIIS YLISTETÄÄN!
- älkääeksykö
"7. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
8. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää."
Tuo tämän ketjun aloitukseen liittyvä Sana Raamatusta on puhutteleva tähän päivään.
Eilen illalla käväistessäni täällä, huomasin taas erään tutun nimen, joka ei kunnioita Jumalaa ja kuuluukin niihin toisiin "palvelijoihin". Ymmärsin, miksi palsta oli käynyt niin negatiiviseksi, tiedostin että heitä oli varmaankin täällä muitakin, sillä vuosien varrella olen oppinut, että he, etenkin näin syksyllä, lisäävät täällä palstoilla käyntiä...
Älkää siis eksykö, älkää lähtekö mihinkään negatiiviseen mukaan, sellaiseen mikä kääntää Jumalan Sanaa, heidän mielikseen...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845