..keskustan hyväksi, ilmeisesti tahattomasti.
Voiko enemmän olla väärässä kun väittää, että Juha Sipilä ei ole tehnyt mitään.
Voiko enemmän olla väärässä kun väittää, että Juha Sipilä ei ole tehnyt mitään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
mitä konkreettista sipilä on tehnyt ulko-tai sisäpolitiikassa?
No ehkä ei vielä ole tehnyt kovin paljon, mutta nyt kansalaiset antavat osaavalle miehelle mahdollisuuden tehdä myös politiikassa.
Persut tulee valeissa kakkoseksi heti kepun kintereillä. Demukokkaret saavat taistella keskenään kolmannesta tilasta.
Vaalivilppin tekemisen riski on näissä vaaleissa varmaankin kokdeareile suuri houkutus, joten en uskokkaan, etteikä ne loppumetreillä ainakin yritä tehdä jotain vilpillistä ainakin medioiden kautta.
Hyvä kun demurosvot ja kokkarikoijarit saavat maistaa omaa lääkettään.
Kansalle pitää nostaa hattua, että ne ovat sivistyneet senverran, etteivät ainakaan demareita äänestä.
TERVON TÄYTYY MUISTAA ETTÄ SIPILÄ PYRKII NYT VALTAAN
Sipilä on tehnyt perheestään rikkaan oikein vältellyillä veroilla ja siten tehnyt itsestään hyvätuloisen varattoman perheen omistaesa varallisuuden ja NYT SIPILÄ PYRKII EI TIETENKÄÄN RIVIKANSANEDUSTAJAKSI VAAN HALLITUKSEEN SORMEILEMAAN ASIOITA
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12176853#comment-78750793
Totuus on kuitenkin, että se mitä Sipilä on aiemmin tehnyt, on ollut aivan laillista - eikä siis mitenkään tuomittavaa, tai edes pilkattavaa. Kaikki kunnia hänelle Niistä.
Mutta ansiot pääministeriksi puolueesta, joka meidät tähän alamäkeen sysäsi, oppositio aika, jolloin ei Kepusta ole oikein mitään kuulunut, kun vetäytyivät töppien ja kohujen jälkeen "jäähylle" oppositioon, ei kyllä oikein ole antanut Sipilälle siipiä maan johtoon, eikä edes kepulaisille eväitä siihen.
Hehän ovat nostamassa samaa porukkaa, joka tämän alamäen on aloittanut, taas valtakunnanpolitiikan huipulle, luulisi, että kansa olisi sen verran hereillä - etteivät nyt ihan vapaaehtoisesti itseään järveen kiviriippaan ketjulla sidottuna anna heittää.
Totuus on myös se, ettei tämä Tervo, ole mikään "älykkö", vaan lähinnä normaali narsistinen paskiainen joka kuvittelee omaavansa jotain ainutlaatuisia tietoja ja esittelee niitä sitten korostetun "fiinisti", mutta yhtä kaikki vittuillen. Siis aikalailla tyyppi, jolta selkäranka puuttuu, tai on valunut pöksyihin.
joo mutta sitä mitä on tehnyt
sillä on vaikutusta persoonaa
sipilä ei kelpaa hallitukseen olkoon rivikansanedustajan
eero lehti tulot 2 miljoonaa vuodessa rivikansanedustaja EI HALLITUKSEEN
NALLE WAHLROOS TULOT SUURUHTINAALLISET varmaan laillista ei hallitukseen
mati vanhanen varakkaiden perheyhtiöiden veronvälttelykonsultti eI hallitukseen
SIPILÄ JA VAHANEN EIVÄT TÄHTÄÄ RIVIEDUSTAJIKSI VAAN HALLITUKSEEN
EI KÄY EI KÄY TÄMÄ EI KERTA KAIKKIAAN KÄY
Ei se nyt valtakunnanpolitiikassa ole paljon voinut tehdä kun on ollut tähän asti oppositiojohtaja. Se on toki näissä vaaleissa hänelle etu, koska näin ollen ei ole ehtinyt vielä virheitäkään tehdä, ei ole päässyt vielä tekemään, mutta vaalien jälkeen pääministerinä pääsee niitä virheitä tekemään, ja kannatus alkaa laskea!
mutta miksi se välttelee vaalitenttejä ja kysymyksiin vastaamista?
tyyliin - "en ole ehtinyt perehtyä aborttikysymykseen"
Ei huipputason yritysjohtajalta ole politiikassakaan odotettavissa virheitä.
Sellaiset, jotka odottavat joltakin siwan kassaneidiltä poliittista osaamista saanevat varautua niihin virheisiin.
Onko Antti Rinne tai Alexander Stubb menneet määräilemään aborttiasioissa?
noh erheitä tekevät kaikki toki sipilän yritysjohdon tausta on hyvä lähtökohta myös politiikassa, mutta miehen alinomainen väistely ihmetyttää....
yritysjohtana luulisi olevan tottunut linjaamaan asioita mutta häneltä ei linjauksia ei oikein löydy kun tullaan ideoiden tasolta asiatasolle.
toki linjasihan hän haparoinnin jälkeen puolueen alkoholipolitiikkaa keskiolut-asiassa
Mitä Sipilään tulee, se että on toiminut it-alan kasvuyrityksessä kulta-ajan johtajana ei vielä todista yhtikäs mitään siitä, etä olisi huipputason yritysjohtaja. Se kyllä todistaa päinvastaista, että on paennut rahamassinsa kanssa yrityselämästä, siirtänyt omaisuutensa muille perheenjäsenille (piiloon - mitä piiloon?) ja heittäytyy politiikkaan lestadiolaisten etuja ajamaan.
ehkä tuo juuri kertookin ajoituksen hallinnasta;-)
en minäkään näe sipilää oikein muuna kuin tuoreena ja puhtoisena keulakuvana kepun maakuntien miehet -galleriassa.
uusi vetovastuullinen opposition jälkeisessä nosteessa luo luottamusta liikkuville äänestäjille, jonka jälkeen samat vanhat änkyrät miehittävät tulevan hallituksen kepulaiset ministeripostit.
samaa taktiikkaa yrittävät hyödyntää Helsingissä Bernerin myötä
Riitely ei ainakaan paranna koskaan mitään.
Tulee enemmän uhreja, ihmiset voivat pahemmin, tulee enemmän työttömyyttä ja eläkkeitä.
Näin se vaan on.
Olen tutkinut näitä asioita.
Kaikki, melkein kaikki työttömät ja eläkeläiset ovat kokeneet juuri henkistä väkivaltaa ja sen vuoksi eivät oo työelämässä.
Oisko aika herätä ja tehdä sen eteen poliittista työtä???????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Olen vihainen päättäjille, kun eivät puhu tästä ongelmasta mitään.
Kiusaaminen aina tunnutaan sivuutettavan, joka on yhtä paha ongelma kuin tappo, koska kiusaaminen voi ajaa tappamiseen.
Täytyy myös muistaa, että monet sodassa olleet valtiot ovat sotineet, kun toinen on kiusannut toista.
Kaikki paha alkaa yleensä kiusaamisesta ja voi johtaa tappamiseen ja jopa massateloittamiseen.
Mut esim natsimaat historiassa taaksepäin ja kommarimaat ovat olleet kiusaajavaltioita, koska tappaneet mm homoja, juutalaisia ja kehitysvammaisia.
Jari Tervohan on täysin oikeassa. Eihän Juha Sipilä ole ottanut mihinkään kantaa ja ei ole saanut mitään aikaiseksi.
Kyllä Sipilän strategia on ollut olla tekemättä yhtään mitään. Jos hän on johonkin ottanut vähänkin kantaa, seuraavassa hetkessä takki on taas kääntynyt ja mielipide on muuttunut 180 astetta.
sipilän vaitonaisuus ja tenttien väistely on puolueensa taktiikkaa.
miksi riskeerata oppositionoste puheenjohtajan kannanotoilla?
aika läpinäkyvää jos lestadiolaisella ei ole muka julkisanottavaa kantaa aborttikysymykseen
Kyllä sillä on ollut ainakin ehdotuksia, kuten työpaikkojen luominen ja leikkauslista.
Ja uskoo kevyeen, mut proggressiiviseen verotukseen.
Kokoomuslaiset uskovat tietenki tasaveroon, koska ovat epäoikeudenmukaisia.
Missään nimessä kokoomusta ei pitäisi ainakaan olla johdossa.
Mieluiten vihreät, SDP, keskusta, persut tai vasemmisto.
Persutkin on vähän vaarallinen puolue, joka voi olla rikkaitten puolella, jos kannattavat tasaveroa, kuten Soini kerran sanoi kannattavansa sitä.
Mutta kyllä Juha Sipilä on viimeistään nyt viime tenteissä ehdottanutkin jotain.
Siinä mielessä Tervo on väärässä.
Muuten aiemmin loppusuoraa ennen vaaleja Sipilä on ollu hajuton ja mauton, koska ei oo pahemmin ottanu kantaa mihkään.
Kyllä minä pitäisin aika suurena saavutuksena sitä, että oppositiopoliitikko selvitti hallituksen sisäisen sote-sotkun. Vaikka siihen jäikin jonkinlainen "perustuslaillinen ongelma", Sipilän aloitteen pohjalta sote-uudistusta kuitenkin jatketaan.
Ja kyllä Sipilältä on muitakin kannanottoja kuultu. Hän ei vain ole tehnyt kynnyskysymyksiä, sitoutunut tiettyihin lukuihin ja ratkaisuihin, joista joutuu muiden puolueiden tapaan antamaan periksi jo hallitusneuvotteluissa. Vähemmän minä arvostan sitä, että nykyisen hallituksen ministerit ovat tehneet aloitteita, joita vastaan ovat itsekin äänestäneet niiden tultua eduskunnan käsittelyyn.
kaikki ovat sitä mieltä että työpaikkoja pitäisi pystyä luomaan samoin lähes kaikilla on esittää leikkauslista valtiovarainministeriön ulostulon jälkeen
sipilän ja keskustan näkemyksen mukaan työpaikkoja luodaan verovaroin tuettavilla investoinneilla maakuntiin ja muut näkevät keinona lähinnä vientiteollisuuden edellytysten kehittämisen
mikä ne mainostamasi sipilän viimeaikaiset ehdotukset ovat? jotain konkreettista näkemysten sijaan?
Tässä on yksi hyvä ehdotus:
http://www.juhasi.fi/
Juttakin oli tuolla samalla kannalla jo eurovaalien aikana, mutta demarit petti. Niinku Vanhanen yrittää sanoa, "miten vaikeaa niitä asioita on saada eteenpäin demarien vastustaessa."
https://www.youtube.com/watch?v=pckb7nRCuBY
äänestäjän oikeusturva on aika heppoinen jollei hän tiedä puoluejohtajan kantaa asiakysymyksiin, siis niihin jota sinä kutsut "kynnyskysymyksien" välttämiseksi
ainoa "kynnyskysymys" johon sipilällä on varma kanta on maakuntien hankerahoittamisen varmistaminen sekä kuntamäärän pienenemiskehityksen hidastaminen
nykyhallituksen lopputaival on kieltämättä ollut surullinen, uskottavasti vastaavaa sotkuista koaliitiota ei kukaan ihan heti haluaisi vedettäväkseen
sipilälle jää todennäköisesti kuitenkin haasteeksi demarien, vihreiden ja ehken persujen ja vasemmistoliitonkin kanssa löytää hallituksen linjakas toimintamalli.
tämän sekalaisen seurakunnan lopputulemana on taas kepun suosion lasku.
voi olla että puoluekenttämme pirstoutunut voimasuhteiden jakautuminen estää sopuisan hallitustyöskentelyn jatkossakin.
vaalien alla kaunista suomi nousuun yhteisvoimin - puhetta kyllä löytyy.
mutta kunhan kynnyskysymyksiä päästään linjaamaan hallitusneuvotteluissa niin näemme taas vanhakepulaisuuden tavoitteiden esiinmarssin.
kyllä vaan ehdotukseen olisi hyvä sisällyttää laskelmaa paljonko erilaisia tukia tarvitaan jotta kotimainen bioenergia saadaan kilpailukykyiseksi markkinoilla.
nykyisin tuulivoimankin kohdalla homman "kannattavuus" perustuu tähän.
ja jo nyt metsäteollisuus vastustaa "risupakettetien" tukemista raaka-ainesaatavuuden näkökulmasta
mutta aihepiirinä kovin ilmeinen ja varmasti helposti kannatettava.
hyvää on helppoa luvata vuosikymmenien päähän julkista rahaa lappaen
Eipä taida mikään puolue ottaa kuntamäärää edes puheeksi hallitusneuvotteluissa. Sillä on merkitystä vain kokoomukselle, mutta eiköhän sekin ole vähäksi aikaa väsynyt koko asiaan.
Maakuntien hankerahoitus kuuluu EU-asioihin. Viime vuoden alusta alkoi hankkeiden uusi seitsenvuotinen rahoituskausi, joten asiaan ei tulla palaamaan tällä vaalikaudella. Seuraavan rahoituskauden valmistelu alkaa vuonna 2019 ja varsinainen vääntö käydään vuonna 2020.
Odotan kuitenkin mielenkiinnolla hallitusneuvotteluja. Varmaa on, että niissä tehdään linjauksia, joihin oikeastaan kukaan ei voi olla tyytyväinen ja vielä vähemmän ollaan tyytyväisiä budjettineuvotteluiden jälkeen joka ikisenä vuonna seuraavalla nelivuotiskaudella. Sekin on varmaa, että keskustan suosio putoaa, sillä hyvin kauas taaksepäin pitää mennä, kun pääministeripuolueen kannatus on viimeksi noussut.
Tervo on siviilipalvelusmies, siis tämä Kapteeni Tervo.
Arvostan häntä vielä enemmän, ku sain tietää, että sivarimies.
Ite en oo käyny armeijaa enkä oo sivari vaan mut vapautettu, mutta nykyään ajattelen, että sivari on paljon paljon paljon parempi.
Sotaan ei koskaan, ei ees pakon edessä!
KYSYMYS EI OLE SIITÄ ETTÄ JUHA SIPILÄN TEKEMÄT OMAISUUSJÄRJESTELTY EIVÄT OLISI LAILLISIA MUTTA KYSE ON SIITÄ ETTÄ JUHA SIPILÄÄ MATTI VANHASTA NALLE WAHLROOSIA KARI JORDANIA JA NIIN EDELLEEN JOTKA OVAT VARMAAN LAILLISESTI TOIMINEEN EI SAA PÄÄSTÄÄ HALLITUKSEEN SORMEILEMAAN TOISTEN VEROJA NYT
EMME TARVITSE RIKKAIDEN SUKUJEN JA JÄRJESTELMIEN VERONVÄLTTELYKONSEPTIA SOVELTANEITA HALLITUKSEEN TATSI KANSAAN ON SÄILYTTÄVÄ
JA syy ja seuraus on ymmärrettävä. Kun rahaa tärvätään kaiken maailman puuhasteluun ja vielä valehdellaan päälle että mamutus ja maailmanparannus ei maksa ja että se on velvollisuus (Suomi on ollut kolonialismin uhri, kolonialistimailla ei tyypillisesti ole edes itsenäisyyspäivää (kuten ei ole Ruotsilla eikä Venäjällä jne.) koska ne ovat aina rääkänneet ja ryöstäneet muita)
niin kysymys kuuluu, ONKO VANHUKSILLA YHTÄ HYVIÄ IHMISOIKEUKSIA SUOMESSA KUIN ULKOMAILTA TÄNNE TULLEILLA RIKOLLISILLA?
TÄMÄ EI OLE LEIKIN ASIA, KUN VEROA MAKSANEET TYÖTÄ TEHNEET VANHUKSET ELÄVÄT HUONOMMIN KUIN RIKOLLISET VANGIT JA HUONOMMIN KUIN ULKOMAISET VANGIT
VANKIEN PITO ON MYÖS KEHITYSAPUA
MAINOSTELEVISION PERUSSUOMIPÄIVÄ. Maanantaina Soini esiintyi varmaan tapaansa Mainostelevision PS-päivässä mutta todella kovan setin veti Stadin kundi René Hursti (nro 158) Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka jäi 27 äänen päähän edustajanpaikasta jytkyssä, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/-----rene-hursti https://www.facebook.com/rene.hursti
Mainostelevision toimittajatytteli oli selvästikin valmistautunut panemaan vastakkain Hurstien laupeudentyön vähäosaisille ja maahanmuuton, mutta René Hursti pisti vanhasta muistista, että Suomen vankiloissa käytetään ulkomaalaisiin vankeihin yli 60 miljoonaa euroa vuodessa ja vangeista lähes puolet on läheltä eli Virosta ja Venäjältä, jonne ne voitaisiin kätevästi palauttaa eikä tällaisella näytelmällä ole mitään tekemistä työperäisen maahanmuuton kanssa, eli Hurstin sanojen mukaan, jollei tähänkin puututa, ei jää hilloa stadin friiduille ja kundeille. Ja keskustelu eteni lupsakan tyylikkäästi René Hurstin tahdissa loppuun, erinomaista.
Ei ollu edes propagandaa.
Hyvä lukuhetki, kiitos.