Paljon olen seurannut näitä vaaleja ja suurin todennäköisyys tavallisen ihmisen pärjäämiselle seuraavalla vaalikaudella löytyy Perussuomalaisilta. Järkeviä ratkaisuja asioihin jopa maalaisjärjellä ajatellen. Tekee työtä tavallisten suomalaisten hyväksi eikä Eu:n.
Kokoomus on aina pienen ihmisen kimpussa rikkaita suosien, Sdp tuntuu menevän aina mukaan kun eläkkeitä ja muuta leikataan, Keskusta nyt on siinä Sdp:n ja Kokoomuksen välissä, lähempänä Kokoomusta.
Pienemmistä puolueista Vasemmistoliitto tuntuu ajavan vähävaraisten asemaa parhaiten. Kristillisetkään ei huono ratkaisu ole mutta hiukan liikaa paneutuvat toisarvoisiin juttuihin mikä vain ärsyttää suurinta osaa ihmisistä. Vihreät taas on liian vihreitä ja uhkaavat viedä Suomen viimeisenkin kilpailukyvyn haluamalla olevansa Eu:n mallioppilas ympäristöasioissa. Rkp on mikä on ja ei siitä enempää. Muitakin pienpuolueita toki on ja ihan hyvällä asialla suurin osa mutta ovat ikävä kyllä niin pieniä etteivät voi tehdä mitään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.