Usko ilman synnintuntoa?

Onko siulla joskus todettu narsismi, niin monella ihmisellä sellaista on, mietin vaan kun sinulla ei ole synnintuntoa, sitä kutsutaan omaksitunnoksi.

Teit virheen siinä että ajattelit että rukoileminen on turhaa, se on tärkein asia että saisit elävän uskon sydämmeesi ja varmuuden siitä että olet oikealla tiellä. Vain Jumala voi lahjoittaa uskon, aj sitä täytyy Häneltä pyytää rukouksessa.

Tiedostin sen että ihmiset tekevät pahoja mutta osaavat myös tehdä hyvää. Mutta ihmettelin sitä että miksi Raamattu "syyllistää" ihmistä syntiseksi niinkuin ei hyviä puolia olisikaan. En siis ymmärtänyt syntiasioita, enkä kasteenkaan merkitystä. Ajattelin että ei kaste tee uskovaksi eikä hyväksi vaan se on muusta kiinni.

Miksi pitäisi olla synnintunto? Ei uskon tule olla synnintunnossa olemista, vaan elämää mahdollisimman täydesti, rakastamista ylitsevuotavasti ja oman potentiaalinsa, talenttinsa, hyvää käyttämistä. Ei ihminen ole syntinen, ihminen on vajavainen, ja usko saa meidät pyrkimään kohti kasvua. Vanhan testamentin uoeat kertomukset patriarkkojen uskosta eivät oke kertomuksia synnintunnosta, vaan lujasta luottamuksesta ja uskalluksesta elää ja edetä kohti uutta ja tuntematonta.

Usko ei ole kiinni tunteista: ei edes syntikokemuksenkaan perusteella. Raamattu antaa ymmärtää, että ilman Jeesuksen sovitusta ihmisellä ei ole pääsyä Jumalan luo, Joh. 14:6. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Kyllä sinä jo järjellä ja lukemalla Raamattua myönnät, että et ole 100-prosenttisesti virheetön. Olet ollut joskus kateellinen, ajatellut väärin, ...
Kun tulin uskoon, en kokenut itseäni syntiseksi vaan eksyneeksi. Tarvitsemme Jeesusta.

Ilman synnintuntoa ei tule tehtyä todellista parannusta Jumalan edessä (kun ei ymmärrä omaa syntisyyttään, niin ei tule ymmärtäneeksi miksi pitäisi tehdä elämänmuutos, ja jättää ne taakseen). Parannuksen teko on aivan ensimmäinen askel Jumalan kuningaskuntaan, ja se pitää tehdä aivan alussa. Ilman parannusta uskokin jää puolitiehen, usko ei ole vain sitä, että uskoo ja hyväksyy Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja Jumala, ja sovittaneen maailman synnit ristin kuolemallaan, ja haudasta nousemiseen ja taivaaseen astumisellaan jne, siihen kuuluu myös uskollisuus Hänelle ja Jumalan tahdolle ja uskon varassa eläminen, kyllä riivaajatkin uskovat Jeesuksen olemassaoloon, ei niistä silti uskollisia Jeesukseen luottavia seuraajia tule. Jeesuksen seuraajia kutsutaan voittamaan maailman kiusaukset niin kuin Hän itse. Uuteen maailmaan ei tule pääsemään mitään saastaista, pahaa eikä epäpyhää, iankaikkisen elämän perivät vain ne jotka pesevät vaatteensa. Niitä jotka haluavat elää omien tai uskonnollisten sääntöjen mukaan, saavat elää siten iankaikkisuutensa kaatopaikalla kokonaan ilman hyvää Jumalaa.

Hei jokuuskon


Itse näen, että tunteet (emootiot) ovat erillinen asia uskosta. Eihän lähimmäisenrakkauskaan tarkoita, että rakkautta pitää tuntemalla tuntea joka ikistä ihmistä kohtaan, vaan lähimmäisenrakkaus on asenne, jolla puolustetaan oikeudenmukaista ja reilua kohtelua. Synnintuntokaan ei käsitteenä ole aktiivista syyllisuuden tuntemista, vaan sen myöntämistä, että aikeet on paljon paremmat kuin teot ja että ihminen on kovin itsekäs, omaa etuaan vaaliva ja tuhoava sen sijaan, että olisi avulias, omista eduistaan tinkivä ja rakentava. Tämän näemme joka päivä uutisotsikoissa: sodat, ihmisten ja luonnon huono kohtelu yms eivät ole suinkaan maailmasta loppuneet.
Synti ei ole kuitenkaan keskeistä kristinuskossa, vaan toivo. Uutisotsikoista huolimatta voimme jatkuvasti myös muuttaa suuntaamme, aloittaa parempi elo, viljellä epäitsekkyyttä ja toisten auttamista, uskoa hyvän tekemiseen. Tämä on tärkeämpää, kristinuskosssa uskotaan, että hyvä kannattaa, pahalla ei ole viimeistä sanaa, rakkaus voittaa. Tuntuipa miltä tahansa

pohdiskelee diakoni Merja

Mitä jos ihminen tulee uskoon jotenkin, mutta ei ymmärrä syntiasioita vaan ihmettelee miten ihminen muka on syntinen. Mitä tällainen usko on? Onko ihminen silloin pelastavassa uskossa jos vain on sitä mieltä, että Jumala on siellä taivaassa mutta ihminen ei kuitenkaan ymmärrä syntiä ja syntisyyttä ollenkaan?

Jos ei tunne itseään syntiseksi, sitten ei tunne itseään syntiseksi. Eihän sille mitään voi. Mutta silti voi miettiä, mitä synti on. Jos käsitys synnistä jää ohueksi, myös käsitys Kristuksen rististä saattaa jäädä ohueksi, ja pahimmassa tapauksessa uskova alkaa kuvitella olevansa pyhempi ja kelvollisempi kuin onkaan.

Minun mielestäni syntiä on esimerkiksi jo se, että päästää kasvoilleen hymyn tällaisessa maailmassa, jossa on miljoonia orjia. Nauramisessa on kyse jo lähes kuolemansynnistä, ainakin jos ääneensä nauraa. Tuleekin mieleen Dimitri Rostovilaisen erinomainen kirja "Hengellisen elämän aakkoset", jossa hän kehottaa meitä olemaan nauramatta, sillä tässä maailmassa meillä ei ole mitään nauramisen aihetta. Hän kiinnittää huomiota siihen, että Herramme kerrotaan kyllä itkeneen (Joh. 11: 35), mutta kertaakaan ei kerrota hänen nauraneen. Kirjan luettuani ihmettelin, miksi luterilaisuutta pidetään synkkänä ja ortodoksisuutta iloisena.

Rusinapulla uskovia riittää. Rusinapullauskovat ovat näitä:"Sillä aika tulee( on ollut jo ja on ja pahemmaksi menee), jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."

Usko ilman synnintuntoa on vain pään uskoa, ilman tervettä Jumalan pelkoa. Usko saattaa perustua kokemuksiin, puhtaaseen tietoon tai esim. toisten todistusten varaan.

Jos ei ole sydämen uskoa ja lujaa luottamusta Jumalan työhön, niin pitää kauheasti nähdä itse vaivaa, että saisi vakuutettua toisetkin asiasta, aivan kuin jostakin myytävästä tuotteesta.

Esimerkkinä puhuja, jolla on tällainen "pään usko": Kaikki puhetekniikan keinot osataan, huumoria viljellään sopivasti ja aina pieni kyynelkin pitää tehosteeksi tirauttaa, jotta olisi tarpeeksi vakuuttava todistus (joka kerta kylmät väreet ihan menevät, kun pian puhe jo jatkuu aivan samaan tahtiin). Mutta jos Pyhä Henki ei vaikuta, oli sitten kuinka voimallinen ja hieno puhe tahansa, se ei hengellisesti ole mitään. Se ei herätä kenessäkään synnintuntoa ja tarvetta tulla Jeesuksen, ainoan avun luo.

Uskosta halutaan tehdä näkyvää ja evankeliumi halutaan kertoa eteenpäin "näyttävästi ja uskottavasti" koska eihän kukaan muuten voi uskoa, vaikkei sitä saa ääneen sanoa. Olen muutaman kerran kuullut tällaistakin, että eihän kukaan jaksa koko aikaa kuulla sellaista"itsestään selvää" evankeliumin julistusta, kun kaikkihan jo "tietävät perusasiat", miten pelastutaan. Nimenomaan -tietävät-.

Ihminen siis -tietää- kuka on Jeesus, miksi hän eli ja miksi kuoli ja mistä Hän pelastaa, mutta taivas ja helvetti ovat kuitenkin vähän kuin sadusta ja Jumala joku kaukainen voima, joka aina auttaa (mutta ei oikein kuitenkaan uskota sitä tosi paikan tullen omalla kohdalle, kun ei niitä ihmeitä ole itselle sattunut).

Julistetaan, että Jumala tuo aina avun, vaikka sen rahatupon juuri sillä hetkellä, kun sitä joku kovasti tarvitsee (varmasti Jumala näinkin toimii, en sitä kiellä) mutta jos usko perustuu tällaisiin näkyviin ihmeisiin, voi se olla todella koetuksella, jos omassa elämässä kylmät tuulet puhaltavat, eikä apua näytäkään tulevan mistään. Sairaus ei paranekaan tai ystävät hylkäävät. Jumala kuitenkin koettelee meidän uskoamme, kestääkö se koettelemuksissa ja niissä vaiheissa toiset uskovat saattavat olla yhtä avuliaita neuvonantajia, kuin Jobin kaverit.


Tällainen henkilö on saattanut tehdä jopa "tietoisen uskonratkaisun", mutta ei koe tarvetta parannuksen tekoon, koska on jo automaattisesti saanut kaiken anteeksi..syyllisyys on hänen mielestään enemmänkin vihollisen keino lannistaa, joten siitä pitäisi päästä nopeasti irti. On olemassa tervettä synnintuntoa ja väärää syyllisyyttä. Terve synnintunto ajaa varmasti anteeksiannon lähteelle.

"Pääuskovainen" näkee helposti puutteita toisissa ihmisissä. Lisäksi tällainen ihminen yleensä suuttuu valtavasti, jos hänen uskoaan kyseenalaistetaan.

Ihminen ei aina tunnista synnintuntoa, tässä tunteiden kieltämisen yhteiskunnassa. Kaikki on Jumalan lahjaa, katuminenkin.
Tunteiden retostelu on sitä paitsi vaarallista.
Kukaan ei hyödy tunteissa kieriskelystä.

Sanoisin aloittajalle, että mielestäni uskosi on juuri sitä Pyhän Hengen antamaa uskon rauhaa ja lepoa armossa. Kun Jeesus on tullut elämään ja olemme antaneet Hänelle itsemme, Hänen sovituksen veri pudistaa koko ajan ja Jumala näkee lapsensa Jeesuksen työn tähden puhtaana.
Jos uskovainen lankeaa tietoiseen syntiin, siis on valinnut jotain vastoin Jumalan tahto, loukkaa lähimmäistään kohtaan, kapinoi Jumalaa vastaan, ym. niin omatunto ilmoittaa, että Pyhä Henki murehtii hengessä.
Ei Isä tahdo että hänen lapsi elää koko ajan epävarmuudessa, orjuudessa, olenko Herran yhteydessä.
Jos ihmisellä on sairas omatunto ja hänen on kasvatettu, ettei milloinkaan riitä työssä, ihmissuhteissa, niin sama täydellisyyden ja vaatimuksen orjuus on myös uskonelämässä.
En koe monestikaan itseäni hirveän syntisenä ja en koe syyllisyyttä, mutta tiedän Jumalan sanan perusteella ja itsessäni, että olen vajavainen ja teen syntiä alitajuisesti ja välinpitämättömyyttänikin ja puhut tästä Jeesukselle ja Isälle päivittäin. Annan Jeesus anteeksi jälleen kaikki.
Jos olet antanut elämäsi Jeesukselle, haluat pelastusta ja et ole tietoisesti jättänyt Jumalaan, niin uskossa olet.