"Mansikkaluomia" ja muuta vastaavaa

Moi.

Oon 32v perheen isä, jolla vaimo ja kaksi lasta.

Painan n.89kg sekä pituutta vain 171cm.

Eli ylipainoakin löytyy.

Jonkun aikaa sitten tein löydön iholtani. Löysin punaisia jälkiä jotka muistuttavat "mansikkaluomia". Ovatkohan nämä niitä? ovat n.0,5-2mm halkaisijaltaan jotka hieman koholla iholta ja jotku ovat ihon tasalla. Eivät kutia mitenkään. Ovat olleet mulla varmaan 1kk-1v , tuon tarkemmin en osaa sanoa. Uskon etteivät ole ainakaan petekiaa.

Viime kuume sairastelun aikaan joskus 2014 marraskuussa, tuli jännää punoittavaa ihottumaa rinnan/vatsan alueelle melko laajalle, eikä sekään kutissut. Kävin kunnallisella lääkärillä ja siellä sanottiin ettei aiheuta jatko toimenpiteitä.

Sitten on ollut täs noin vajaan viikon tuollaista etovaa oloa, vähän kuin yököttäisi muttei kuitenkaan sitä tee. Sekä vaikka riittävät yöunet, niin olo ei siltikään ole mikään pirteä vaan hiukan väsynyt. Sekä pää menee helpommin sekaisin jos katson kun tytöt pyörii pihakarusellissa tai sit ite tekee kuperkeikkaa tai kiikkuu lastenkiikussa :) Mutta 4-10km kävelylenkillä useasti viikossa silti jaksan käydä, silloin kun se vaan onnistuu koska olen 3vuotiaan tyttäreni omaishoitajana, joka sairastaa (ALL) lymfoblasti leukemiaa ja kesällä 2014 se todettiin. Hoitovaste tytölle oli hyvä ja on tälläkin hetkellä oikein reippaassa kunnossa :)

Jotenkin olo on myös tyhmä sekä on hankala keskittyä joihinkin asioihin. Muisti puolikaan ei oo parhaimmassa kunnossa :)

3-4 päivää sitten söin tortilloita kanakastikkeella ja sen jälkeen pari valkosuklaa cashew pähkinää. Hetken päästä jouduin menemään vessaan kovan vatsakivun takia. Pitihän sitä sitten käydä ulostamassa ja uloste oli lähes tulkoon normaalia. Vatsakipu vain jatkoi pöntöllä ollessa ja samalla istunnalla tuli sitten kovan ponnistelun seurauksena ripulia jonka jälkeen vatsa olikin sitten parempi, kunnossa. Ennen pöntölle menoa tuli kylmähiki. Sainkohan tuolloin ruokamyrkytyksen jostain tai allergiakohtauksen!?

Sekä helmi-maaliskuussa vaivasi Iskias. Puolitoista kuukautta oli selkä kipeä kunnes pääsin sit (onneksi, luojan kiitos) yhdelle mestari selänniksauttajalle, joka korjasi selkäsärkyni sekä reisiin kohdistuvat iskias-säteilykivut. Voitte kuvitella miltä tuntui selkä/koipi vaivaisena nostaa/kantaa n.3v tytön tyysää kun hänellä itsellään ei jalat kunnolla kanna.

Voiskohan näillä asioilla olla jokin yhteys...?
Että tällaisia huolenaiheita...

..ja sori kieliasuni :)

Osaako kukaan sanoa mitään näihin oireisiin?
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulenpa että olet resaantunut.
Itsellä hyvin samanlaisia oireita ja oletan kyseessä oleva sellaisen piilo ressin.
Ota sellainen suoliston hoito kuuri:
- syö illalla viimeiseksi hapankaalia 100-200g
- Aamulla ensimmäisenä Kefiiripiimä n. 1 dl.
- älä syö mitään johon on lisätty sokeria (syö hyvän nälkään hedelmiä)
- peseydy välillä nestemäistä Mäntysuopaa käyttämällä (suihkusaippua nesteissä on muovia)
- älä koskaan syö makeaa tyhjään vatsaan vain jälkiruokana, jos mahdollista poista kaikki mihin on käytetty vehnäjauhoa ja sokeria.

Äänestä

Jätä vehnä. Puhdas kaura käy.

Rentoudu.

Panosta ruokavalioon, jo ihan koko perheen takia.

Viljavalmisteita ei raavaskaan mies tarvitse kahta leipäpalaa, yhtä pasta-annosta tai yhtä puurolautasellista enempää päivässä, sillä muuten ei jaksa syödä kasviksia riittävästi päivässä, joita tulisikin olla jokaisella aterialla puolet aterian koosta.

Ja jos on ihan pakko syödä leipää, syö reikäleivän reikiä tai puurosta se VOIsilmä. Ne eivät lihota eivätkä aiheuta muitakaan oireita, kuten peräpukamia tai muuta suolivaivaa. Tällöin saadaan ihminen, jolla on terve reikä terveessä perseessä.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

Syökää kasviksia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iskä_32v kirjoitti:

Moi.

Oon 32v perheen isä, jolla vaimo ja kaksi lasta.

Painan n.89kg sekä pituutta vain 171cm.

Eli ylipainoakin löytyy.

Jonkun aikaa sitten tein löydön iholtani. Löysin punaisia jälkiä jotka muistuttavat "mansikkaluomia". Ovatkohan nämä niitä? ovat n.0,5-2mm halkaisijaltaan jotka hieman koholla iholta ja jotku ovat ihon tasalla. Eivät kutia mitenkään. Ovat olleet mulla varmaan 1kk-1v , tuon tarkemmin en osaa sanoa. Uskon etteivät ole ainakaan petekiaa.

Viime kuume sairastelun aikaan joskus 2014 marraskuussa, tuli jännää punoittavaa ihottumaa rinnan/vatsan alueelle melko laajalle, eikä sekään kutissut. Kävin kunnallisella lääkärillä ja siellä sanottiin ettei aiheuta jatko toimenpiteitä.

Sitten on ollut täs noin vajaan viikon tuollaista etovaa oloa, vähän kuin yököttäisi muttei kuitenkaan sitä tee. Sekä vaikka riittävät yöunet, niin olo ei siltikään ole mikään pirteä vaan hiukan väsynyt. Sekä pää menee helpommin sekaisin jos katson kun tytöt pyörii pihakarusellissa tai sit ite tekee kuperkeikkaa tai kiikkuu lastenkiikussa :) Mutta 4-10km kävelylenkillä useasti viikossa silti jaksan käydä, silloin kun se vaan onnistuu koska olen 3vuotiaan tyttäreni omaishoitajana, joka sairastaa (ALL) lymfoblasti leukemiaa ja kesällä 2014 se todettiin. Hoitovaste tytölle oli hyvä ja on tälläkin hetkellä oikein reippaassa kunnossa :)

Jotenkin olo on myös tyhmä sekä on hankala keskittyä joihinkin asioihin. Muisti puolikaan ei oo parhaimmassa kunnossa :)

3-4 päivää sitten söin tortilloita kanakastikkeella ja sen jälkeen pari valkosuklaa cashew pähkinää. Hetken päästä jouduin menemään vessaan kovan vatsakivun takia. Pitihän sitä sitten käydä ulostamassa ja uloste oli lähes tulkoon normaalia. Vatsakipu vain jatkoi pöntöllä ollessa ja samalla istunnalla tuli sitten kovan ponnistelun seurauksena ripulia jonka jälkeen vatsa olikin sitten parempi, kunnossa. Ennen pöntölle menoa tuli kylmähiki. Sainkohan tuolloin ruokamyrkytyksen jostain tai allergiakohtauksen!?

Sekä helmi-maaliskuussa vaivasi Iskias. Puolitoista kuukautta oli selkä kipeä kunnes pääsin sit (onneksi, luojan kiitos) yhdelle mestari selänniksauttajalle, joka korjasi selkäsärkyni sekä reisiin kohdistuvat iskias-säteilykivut. Voitte kuvitella miltä tuntui selkä/koipi vaivaisena nostaa/kantaa n.3v tytön tyysää kun hänellä itsellään ei jalat kunnolla kanna.

Voiskohan näillä asioilla olla jokin yhteys...?
Että tällaisia huolenaiheita...

..ja sori kieliasuni :)

Osaako kukaan sanoa mitään näihin oireisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu