Toimittajat eivät vaivautuneen selvittämään eilisessä vaalitentissä kokkareiden nykyistä homolinjaa TV-katsojille.Sipiläkin oli lipevä.Ainuat selkärankaiset tässäkin asiassa olivat ne kaksi tunnettua puoluejohtajaa.
Yleisradio kohtelee Homo-kokoomuspu silkkihansikka
njkht
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Homous on varsinkin demareille ja vasemmistoporukalle mieleen, kivenä kengässä on, kun Venäjän johto ei olekaan samoilla linjoilla, ihme kyllä,
Putinin puolue on kokoomuksen veljespuolue, mutta homoasioissa eri linjoilla.
Ihmettelen ja toisaalta ymmärränkin Sipilän eilisen kannan homosteluun.
Syvällä sisimmässään Sipilä kotiuskoonsa perustuen varmasti tuomitsee homojen ns. avioliiton.
Mutta nyt on vaaliäänten keräilyn aika. On paljon median pyörittämiä aivoinvalideja tässä asiassa, on muka hienoa kun lupaa homoille häävaatteet.
Homot on kuin mamut. Jos et kannata niitä, olet rasisti. Uskallanko enää myöntää että olen vain tavallinen hetero?
Koti, isänmaa ja uskonto.
Onko mitään enää häpäisemättä, Kokoomus ja Stubb?