Mikä ihme siinä on että aina kun sinne kauppaan menee ostoksille tai kävelee sen torille johtavan käytävän kautta kassojen takaa niin siinä on aina jotain ihme kengänkuluttajia joko seisoskelemassa tai istuskelemassa. Eikö tosiaan ihmisillä ole parampaa tekemistä kuin roikkua jossain kaupan aulassa ???
Porukka on vielä suoraan sanoen vähän kyseenalaisen oloista sekä ulkoasultaan että yleiseltä olemukseltaan. Eläkeläisiä kaiketi.
Samanlaista ihmeellistä häröilevää ja henneröivää sakkia löytyy myös torilta vetelehtimästä.
Itse jos olisin eläkkeellä ei kyllä tulisi mieleenkään mennä vetelehtimään tuollaisiin paikkoihin. Ei Tampereella ole tuollaista.
Mielestäni poliisit voisivat tyhjentää tuon aulan, johan tuo vaikuttaa kaupankin imagoon negatiivisesti. Itse ainakin kauppiaana harmittaisi tuollainen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ihme että keskusta on kuollut ja kuihtunut, kun siellä maleksii lähinnä tuollaista porukkaa. Karkottaa asiakkaat ja luo masentavan ilmapiirin. Eikö resurssit riitä laittamaan näitä selkeästi dementoituneita vanhuksia laitoksiin.
Itse olen kiertänyt keskustan kaukaa siitä lähtien kun cittari avattiin. Löytiksessä voi vielä käydä hyvän lihatiskin takia, mutta sielläkin törmää näihin keskustan hyypiöihin.
Ainakin aamuisin aulassa on ihan fiksua väkeä,juovat kahvia ja keskustelevat,eivät ole mitään humalaisia tai huumehörhöjä vaan ihan asiallisia,tuskin heillä on dementiaakaan!