Tutkimus kertoo kuin 75000 demari ääntä menee hukkaan vaaleissa.
Myöskin n 100000 pienpuolueille menee harakoille. Siksi äänestän PS voi vaikuttaa..
Myöskin n 100000 pienpuolueille menee harakoille. Siksi äänestän PS voi vaikuttaa..
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hukkaan siinäkin mielessä, että SDP on näyttönsä jo antanut. Vieläkö on epäselvyyttä?
Jos viitsii vähänkin seurata kansanedustajien/hallituksen toimia muulloinkin kuin vaalien alla, huomaa kyllä demareiden olevan tavallisen ihmisen puolella. Viimeksikin demareilta tuli hallituksessa monta hyvää ehdotusta, mutta kokoomus aina torppasi ne. Niin on aina, kun on kyse keskiverto kansalaisen Hyvästä, kokoomus aina torppaa ehdotukset. Kyllä kokoomus osaa olla jarrumies, kun on tavallisen ihmisen Hyvästä kysymys.
Kun seuraa politiikkaa, kansanedustajien toimia jatkuvasti, ei ole tarvetta miettiä vaalien alla ketä äänestää. Eikä tarvitse sen mukaan äänestää, mitä vanhemmat tai puoliso äänestivät aikanaan tai vielä oudompaa, että kun on TOTTUNUT aina samaa puoluetta äänestämään.
Ainoastaan SDP:tä äänestämällä voi torjua Porvarihallituksen, jos Kokoomus hallituksessa, niin se on hyvinvointiyhteiskunnan menoa, työttömät, eläkeläiset, duunarit, kaikki kärsivät. Me äänestämme SDP , , Hyvinvointivaltion perustajia ei sen tuhoajia Kokoomusta.
SDP:n on porvaripuolue nykyään, kannattaa kapitalistien EU:ta jotta työ ja rahat lähtee vapaasti täältä veroparatiisiin ja sitä hyvinvointitappiota ja samaa pahoinvointivaltiota minkä euro suhteessa markkaan on aiheuttanut prof. Kanniainen n. 15% joka vuosi Nordean asiantuntijat n. 13% ainoat mielisairaat vasurikannattajat ovat sitten puolueen hinttari/femuilijat!
Käytännössä keskusta on ollut enemmän köyhien puolella kuin Sdp. Kaikki jotka ovat älyllisesti rehellisiä ovat tämän nähneet vuosikymmenten saatossa. Sipilän joukot kyllä pitävät kokoomuksen kurissa tulevassa porvarihallituksessa.
Äänestin jo hyvinvointivaltion luojaa ja puolustajaa. Ainoa oikea työväestön/palkansaajan puolue on sos.dem. puolue. Perussuomalaisista ei tiedä, mitä he ovat, miten toimivat, kun heillä ei ole mitään näyttöä. Muutenkin persut ovat sekalaista sakkia, toinen puhuu toista ja toinen toista.
Antti on jo luovuttanut, temarit häviää, se on varma.