Lapuan kouluasiat vihdoinkin päätökseen

Katsokaa kaupunginhallituksen esityslistaa 20.4.2015. Johtavat virkamiehet, joille asian valmistelu kuntalain mukaan kuuluukin, ovat valmistelleet asiat. Kaikki, Huom! kaikki esitetyt asiat puoltavat keskitetyn Alangon vaihtoehdon toteuttamista.
Arvoisat valtuutetut! Käyttäkää omia aivoja ja valitkaa ainoa oikea vaihtoehto.
Elinkaarensa päätösvaiheessa olevien tilojen saneeraus on aina riski. Esiintulevat yllätykset
maksavat aina euroja. Kuka ne maksaa, poikkevan aloitteen tekijäkö?
Nyt on aika lopettaa tämä pelleily!
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Alanko on jo pitkälle suunniteltu. Eikös siihen ole jo suunnittelukilpailu käyty voimassaolevan päätöksen perusteella.

Äänestä

Kaupunginhallituksen listalla oleva kj:n esitys Lahdensuon aloitteesta on mielestäni hyvä. Tiedoksi valtuustolle eikä aiheuta toimenpiteitä ! Lukekaapa kaikki liitteet sekä asian esittely ja miettikää sitä tuntimäärää mitä viranhaltijat ovat joutuneet tekemään tämän itsestään selvän asian vuoksi. Olisiko tämän työ- ja kokousajan ja tähän selvitykseen käytetyn määrärahan voinut muutenkin käyttää ?

Äänestä

olisko linkkiä tuonne esityslistaan kiitos.

Äänestä
  • www.lapua.fi/talous ja päätöksenteko/esityslistat ja pöytäkirjat... Sieltä löytyy kaikki tarvittava tieto.
    Ne kokouspalkkiot, jotka on maksettu "puheenjohtajiston työryhmälle", pitäisi periä takaisin, koska mitään tuloksiakaan ei syntynyt. On ollut todella ajan ja rahan haaskausta. Mutta siitähän nämä häiriköt eivät mitään piittaa!

    Äänestä

Ei pysty päättämään edes omia asiotaan.

Äänestä

Tuleekohan valtuustossa uusi aloite jotta saadaan asiaa pitkitettyä. Kyllä virkamiehiä on simputettu, mutta hyvin on asiat perusteltu. Ylitalonkin visio 105 paikkaisesta yksityisestä päiväkodista saa vastauksen...yksityisiä tulee jos tulee, mutta kaupunki on aina vastuussa tarpeidenmukaisesta määrästä. Kyllä koulupuolella ja päivähoidossa on asiantuntemusta ja johdonmukaisuutta vaikka poliitikoille jakaa.

Äänestä

Luoja varjele meitä tuollaisilta luottamushenkilöiltä, jotka eivät osaa arvostaa olemassa olevaa eivätkä osaa ajatella taloudellisesti. Uutta sen olla pitää. Nämä varmaan pistäisivät heti matalaksi peruskorjatut vanhat terveyskeskuksen, yläasteen ja keskuskoulun. Puhumattakaan Vanhasta Paukusta. Vähän järkeä jos sais pyytää.

Äänestä

Nyt kun Lapualla on valittu viranhaltijoita sukujen ulkopuolelta, ensin päivähoidon johtaja, nyk.varhaiskasvatuksen päällikkö, sitten sivistysjohtaja ja opetuspäällikkö, on saatu päteviä ja itseajattelevia kaupungin sekä kaupunkilaisten etua ja tasavertaisuutta ajavia henkilöitä. Poliitikot on heitä kovasti krillanneet milloin mistäkin, yleensä jostakin yrittäjän edusta ollut kysymys tai taiteen tulkinnasta. Toivottavasti jaksavat. Yksi heistä suorittaa tohtorintutkintoa, tietääkseni johtajuudesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


suoraselkäinenlepistö kirjoitti:

Katsokaa kaupunginhallituksen esityslistaa 20.4.2015. Johtavat virkamiehet, joille asian valmistelu kuntalain mukaan kuuluukin, ovat valmistelleet asiat. Kaikki, Huom! kaikki esitetyt asiat puoltavat keskitetyn Alangon vaihtoehdon toteuttamista.
Arvoisat valtuutetut! Käyttäkää omia aivoja ja valitkaa ainoa oikea vaihtoehto.
Elinkaarensa päätösvaiheessa olevien tilojen saneeraus on aina riski. Esiintulevat yllätykset
maksavat aina euroja. Kuka ne maksaa, poikkevan aloitteen tekijäkö?
Nyt on aika lopettaa tämä pelleily!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu