Olen pettynyt nykyiseen Euroopan Unioniin ja voisin jopa äänestää EU-kriittistä puoluetta, kuten IPU:a.
Mutta ehtona on että IPU potkii puolueesta ulos kaikki venäjänmieliset, ja tekee hajurakoa Putinismiin ja Venäjän politiikkaan. Nimittäin jos vaihtoehdot ovat venäjä tai EU, niin kyllä jälkimmäinen on kuitenkin pienempi paha.
Uskon että moni ajattelee samalla tavalla.
Mutta ehtona on että IPU potkii puolueesta ulos kaikki venäjänmieliset, ja tekee hajurakoa Putinismiin ja Venäjän politiikkaan. Nimittäin jos vaihtoehdot ovat venäjä tai EU, niin kyllä jälkimmäinen on kuitenkin pienempi paha.
Uskon että moni ajattelee samalla tavalla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki tänään äänestämään politiikan muutoksen puolesta.On hulluutta äänestä samoja puolueita koska mikään ei muutu.Siis IPUA!
IPU:lla on selkeästi toimivin ohjelma ,jos halutaan asioita oikeasti kuntoon. Ääni pienpuolueille pakottaa valtapuolueet järkevöittämään politiikkaansa. Kaiken kruunaa ainakin muutoksen ja IPU:n ajama sitovat kansanäänestykset ,jolla voidaan hoitaa moni asia kuntoon kun kansalaiset saavat konkreettisesti vaikuttaa siihen millaisessa maassa saamme elää ja asua. Eiköhän me osata päättää omista asioistamme ihan itse?
Nykyiset päättäjät eivät kannata sitovia kansanäänestyksiä ,koska se on uhka heidän asemalle. Suomalaisille tarjotaan valtapuolueiden taholta köyhtymistä,kyse on vain siitä millä tyylillä köyhtyminen tehdään.
Sinä joka haluat Venäjä tai EU, et taida tietää mitä itsenäisyys on,
se on oma määräysvalta, oma raha
ei alistussuhde kumpaankaan suuntaan, vaan hyvät suhteet kaikkiin.
Olen ollut pettynyt pitkään näihin ns." KANSANEDUSTAJIIN" koska rikkaat äänestää rikkaita ...ja mitä te luulette et ne haluu..jos ei ole vielä selvinny !?? köyhät kyykkyyn !!!! ettekö tajuu ,,,, = ETTE !!!!!!