Jouko Pihon uni 18.4.2015

Jouko_Piho

Jouko Pihon uni 18.4.2015

Näin viime yönä (18.4.2015) unta, jossa minulle näytettiin useita kertoja kaksi raamatunpaikkaa.

Ensimmäinen oli 2. Aik. 7:14: ”Ja jos silloin kansani, jonka olen ottanut omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi.”

Jos Suomen kansa nöyrtyy parannukseen ja Jumalan etsimiseen, Suomea kohtaa suuri hengellinen ja maallinen siunaus. Monien eri henkilöiden saamien sanomien mukaan näin tulee tapahtumaan – tosin vaikeudet ja ahdistuksen ajat tulevat ensin, mutta sen jälkeen puhkeaa ainutlaatuisen valtava hengellinen herätys.

Toinen raamatunpaikka oli Apt. 2:17: ”Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia.”

Näin miten pienet lapset olivat voimakkaasti Jumalan käytössä. Kyse ei ole välttämättä luonnollisesta iästä, vaikka siitäkin voi olla kysymys, vaan pikemminkin siitä, että Jumala voi käyttää vasta vähän aikaa uskossa olleita lapsia Kristuksessa monesti väkevämmin kuin uskossa jo kauan olleita ja kenties uskossaan jo jumittuneita, vaikka Jumala voi heitäkin käyttää, kuten tuossa sananpaikassakin sanotaan, että myös vanhukset voivat nähdä ennusunia.

Muistan unestani erityisesti kohdan, jossa työnsin pientä vauvaa eteenpäin ja ylöspäin kohti Jumalan tahdon tekemistä. Ymmärrän sen tarkoittavan sitä, että kauemmin uskossa olleet voivat auttaa ja tukea nuorempia uskovia heidän alkutaipaleellaan kohti Jumalan tekojen tekemistä.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • offi10001

      Kuinka ollakkaan ,- kevät ja kesä se tulla tupsuttaa ,- Venäjä ei ole miehittänyt Suomea ja lupasin sen tulla kertomaan , ettei se nuo sinun povaukset tuota tulosta.
      Ja olkoon se nyt jo sanottu vaikkei aivan kesä ole.

      • offi10001

        Niin, minä kun tulla tupsahdin uskoon, mutta tuo kainuulainen lihani vieslä vastaan karmuilee.
        Anteeksi kaikilta pyydän.


      • Toivotamme

        Onnea valitsemallasi tiellä.


      • offi10001

        Elkää turhia höliskö vaan , - huomenissa äänestämään oikein on Kttasta ja Subia vastaan !
        Vaikka kaikkien on yhdyttävä "Irvinin lauluun " kusessa kusessa oomme koko saakelin sakki.
        Johan apostoli Paavalikin joutui toteamaan ettei usko ole jokaisen asia.
        Ja kyllä anteeksi pyytelijä tietää , vaikka oikea offi ei kuukausiin ole täällä kirjoitellut.


    • Kuplapuhkeaa

      Minun kansani, ei ole Suomi vaan Israel. Aam.8:2. Minun kansani Israel on kypsä saamaan loppunsa: en minä enää mene säästäen ohitse. Ap.t.2:17. Lukee näin: Henkeni kaiken lihan päälle.. "Henkeni kaikkiin ihmisiin".

      • 5432

        Minun kansani on myös Israelin lisäksi mikä tahansa kansa, joka kääntyy Herran puoleen,


      • offi10001

        Minun kansani,,, muuten siellä Vanhan testamentin puolella useita satoja vuosia ennen , kuin Jeesus uskon juutalaiset keksivät !


    • suikaleetkehiin

      Onko maalisuikaleita esittää frofetian tueksi?

    • aikalainen

      Unennäöllä ei ole merkitystä muille kuin unennäkijälle itselleen, sillä suojelushenkemme antaa sen kautta vihjeitä, siitä mitä meidän olisi otetteva huomioon, syyn ja sen seurauksen määriitämällä tiellä, joka meillä on olemassa perisyntinä, eli syntymässä saatu psykologinen perimä.

      Nuo asiat tulevat vihjeinä, ja voimme ottaa niistä vaarin. kun opimme ymmärtämään nuo vihjeet oiken, sillä mielentaustamme saattaa muodostua sen esteeksi, haluamme ymmärtää sen taustamme mukaisesti, ja silloin teemme myös vääriä ratakaisuja sen pohjalta.

      Nuo vihjeet saattavat tulla yllättävissäkin tilanteissa, ja niiden avulla voi välttä edessä olevan vaaran kun oppii ymmärtämään noita vihjeitä

      Enim. autolla ajaessa saattaa lintu lentää tuulilasiin, ja se on merkki, että pitää varoa edessä olevaa vaaraa, ne saattaa jopa uhrata henkensä, ilmoittaessaan tuosta vaarasta, ja sen takia kun olen ottanut niistä vaarin, niin olen säästynyt monelta vaaralta

    • Touko_Kiho

      Minä näin viime yönä unta pillusta.

      • TeuvoHakka

        nii miekii


    • olipasse
    • kirja1973

      Voihan tuo pitää paikkansa. Setäni näki vuonna 1971 unen, josta poimin lyhennettynä hänen 1973 kirjoittamastaan kirjasta otoksen: "Katsoessani kirjoitusta, kuulin äänen selkäni takaa, ja ääni puhui minulle, ja sanoi Jumalan valtakunnan uuden tulemisen alkavan noin kaksikymmentävuotiaiden keskuudessa, Ja siihen minä heräsin."

    • wallerrogers

      tuo voi hyvinkin pitää paikkansa. 20 vuotiat on nähneet tämän nykyisen järjettömyyden :
      työttömyys,
      netti ( turhaa luuhaamista ja pornoa), huumeita, väkivaltaa, räiskintä pelejä jne.) .
      parikymppiset näkee että vain Jeesus on pysyvää !
      Hänen varaan kannattaa rakentaa. Ei rahan ja nautintojen.

      • Herätys

        Nuoret ovat aina olleet innovatiivisia! Vanhemmat ei opi uusia temppuja. Myöskin 40v ja yli voi olla rahaa ja mammonaa, joten ne ei edes huomaa miten maa makaa, kun ovat yltäkylläisyydessään, kunnes ovat siru perssiissä! Valintaakin siinä sitten tehdä? Rahat vai rahattomuus? Maailman järjettömyys kyllä iskee päin pläsiä ja jotkut uskoo että asiat paranee? Itse ajattelen jo ettei parane ja jotain pitäisi kehittää tilalle. Monella menee juuri noin kuin kirjoitit, some, pelit, nettiporno, päihteet, työttömyys! Kannattaa havahtua! Tietotekniikka ja robotiikka vie työpaikatkin!


    • "Jumala voi käyttää vasta vähän aikaa uskossa olleita lapsia Kristuksessa monesti väkevämmin kuin uskossa jo kauan olleita "

      Noin se tulee menemään. Itsekin olin joskus nuorena Jumalan käytössä, mutta nyt olen jumissa.

      • Voivoivoivoi

        Huomattu onkin asia.


    • offi10001

      Kaenuu on vappaana .

      äänestäkää ihmeessä PS.

      Lämmittelyksi voitte katsoa Kari Tykkyläinen tubeja, niin tuutta huomaamaan mit naesen puute Persun kansanedustajaa 2015 - etiäppäin panoo pämpyttämään surunsa ja kaepuunsa ulos !

    • tulethansinäkin

      Näemme näkyjä ja unia uneksumme, Herra ilmoittaa omilleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1945
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1423
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe