Hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle. Kirottu olkoon itsellemme eletty elämä! Kuta suuremman lahjan olemme saaneet, sitä syvemmälle meidän tulee nöyrtyä ja alentua muita palvellaksemme. Oikea kristitty on siis se, joka Kristuksen tavoin palvelee jokaista, ei ylpeile Herran antamien lahjojen tähden eikä halveksi muita. Mutta jos me viheliäinen matojen ruoka olemme Jumalalta saaneet vaikka kuinka vähäisiä lahjoja, me pöyhistymme emmekä tiedä, kuinka meitä oikein pitäisi palvella. Kaikkien on silloin meitä palveltava, meidän ei ketään.
Toisten palveleminen ja auttaminen on oikeastaan kristityille luontaista. Vaikka olisimmekin ylhäisemmässä ja arvokkaammassa kutsumuksessa, elämämme on kuitenkin asetettava kokonaan toisten hyväksi. Kuta ylhäisempiä olemme, sitä enemmän alentukaamme ja sitä ahkerammin pyrkikäämme olemaan toisille hyödyksi. Onhan Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta päästänyt meidät synnistä, kuolemasta, perkeleestä, helvetistä ja kaikesta onnettomuudesta ja vuodattanut armonsa ylitsemme niin runsaana, ettemme ole enää lain alla. Antamistaan armon rikkauksista Jumala ei pyydä meiltä muuta, kuin että kohtelemme lähimmäistämme samalla tavalla kuin Jumala on kohdellut meitä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
2. Kor. 5:15 - lauantai 18. huhtikuuta
Mannaa Jumalan lapsille
Sley
2
<50
Vastaukset
- aaaaaaaaaaaaa
Pysykää Kristuksessa.
- Herraonhyvä
Hallelujaa ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten2873192Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?2022898Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en712484Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.2231958Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"141392Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?421371Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41327Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on241298Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu511267Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat
Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi1621231