Mutta minä annan siitä huolimatta huomenna kansalaisvelvollisuuden suomalaisille, minä äänestän meitä suomalaisia, minä äänestän perussuomalaisia! Minä olen niin kyllästynyt samoihin puolueisiin jotka ovat suomea yrittäneet viedä eteenpäin tuloksetta, nyt minä haluan suurta muutosta ja minä uskon meihin suomalaisiin kaikkiin, sillä me äänestämme huomenna vaalipäivänä PERUSSUOMALAISIA!!
Oli todella epämielyttävää kuunnella kuinka muissa puolueiden tilaisuuksissa kojuilla haukuttiin meitä suomalaisia, ja meidän suomalaisten vaalikojulla keskityttiin asiaan ja suomen parantamiseen. Olen niin onnellinen kun saan äänestää meidän suomalaisten hyväksi ja että saadaan parempi suomi meille.
Minä toivon ja pyydän ettei nyt kukaan jättäisi äänestämättä, kaikkien äänet ratkaisee ja muistakaa että jos vihaatte esim kokoomusta niin heidän äänestäjät ovat lähes 100% aina heitä äänestämässä, siksi toivon että sinä nukkuva tai siksi aikova ymmärtäisit että jos et käy äänestämässä niin eniten siitä hyötyy röyhkeät ja ahneet PORVARIT!!!
Eli jos et halua antaa ääntäsi perussuomalaisille niin anna se vaikka mille muulle puolueelle mutta älä missään nimessä tuo kokoomusta, keskustaa tai demareita! kaikkia muita voit äänestää mutta älä noita katalia porvareita!
Vastaa
Ilmianna
Jaa
Vastaa alkuperäiseen viestiin
Olen nyt syönyt itseni ähkyyn vaalimakkaralla

5000 merkkiä jäljellä
Nimimerkki*
Keskustelu24 Yhteiskunta Yhteiskunnan tuet ja avustukset Olen nyt syönyt itseni ähkyyn vaalimakkaralla
Takaisin ylös
Luetuimmat
SDP: Karenssia kaikille!
Antti AY Rinne kertoi että on nyt on tullu tää uus ongelma! Ne 160.000 ANSIOSIDONNAISELLA OLEVAT jotka on menettäneet työpaikkansa, niiden palkat on olleet suhteessa korkeammat kun keskipalkat siis eli ne saa anssilla ollessaan ISOA työttömyystukea. Antti AY Rinne: "Nää 12.000 syntynyttä työpaikkaa on palvelualojen työpaikkoja jossa on paljon pienempi palkka. Tää on aiheuttanu sen ongelman että sieltä ansiosidonnaiselta on vaikee lähtee tälläseen pienipalkkaseen työpaikkaan. Palkan ja ansiosidonnaisen ero on hyvin pieni. Se voi olla jopa negatiivinen tai onkin aika usein negatiivinen" eli kun menet töihin saat vähemmän käteen. Tästä syystä DEMARIT KÄY ANSIOSIDONNAISTENKIN KIMPPUUN?! Uuden Lauri SAK Ihanaisen ORJAyölain tarkoituksena on pakottaa ANSSILAISET ORJIKSI? Miten Antti AY Rinne pystyy saamaan ISOlla anssilla olevat paperityämiähet Alepan kassalle 1000 euron kuukausipalkalla ilman että se LEIKKAA ansseja? Kyllä kai ne duunaritkin sen verran osaa laskee ettei monen tonnin assilta kannata mennä tonnin duuniin? Just tota se Rinne poras, et kun se on nyt se ongelma ettei se saa niitä anssilla olevia "palvelualan" matalapalkka duuneihin. Ratkaisu löytyy siitä niiden tekemästä ekasta anssien leikkauksesta. Riittää että anssilla olevalle duunarille tarjotaan jotain "aktiivitoimenpidettä" kuten orjuutta, ja kun se isoanssilainen siitä kieltäytyy, niin karenssi napsahtaa ja sen anssi senkun lyhenee: Tarjotuista aktiivitoimenpiteistä kieltäytyminen lyhentää anssien enimmäiskestoa! - Jos työtön työnhakija ei ole aloittanut vähintään 40 päivää kestävää työllistymissuunnitelman mukaista aktiivitoimenpidettä 250 ensimmäisen työttömyyspäivärahan aikana ja aloittamattomuus johtuu työnhakijasta, työttömyyspäivärahan enimmäiskesto lyhenee 100 päivää. Ei tarvi tulla kun pari kieltäytymistä niin lätkästään IKIkarenssi mikä tarkoittaa ettei se varakas duunari saa mistään mitään ennen kun se on myyny kaiken omaisuutensa ja eläny sillä vuosia. Sossusta saa vaan jollei omista mitään.
Töihin ei pääse !!!!
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2015031819370572_tb.shtml
Minä haluaisin tienata rahaa, MUTTA
Olen pitkäaikaistyötön, saan asumis
Olen nyt syönyt itseni ähkyyn vaalimakkaralla..
porvarin-vihaaja
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648163Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592502- 71856
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60843- 25806
- 55803
- 64802
- 12770
- 46766
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68693