1 "Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka ISTUU Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkein pyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen."
Tekstissä tulee kaksi asiaa hyvin esiin.
1. Nimittäin se, että Jeesus ISTUU Jumalan valtaistuimen oikealla puolella ja tekee istuessaan samalla pappispalvelusta. Ei ole siis mitään erillistä majaa, vaan koko Jumalan taivas on se suuri Temppeli, josta maanpäällinen ilmestysmaja oli esikuvana. Ilmestysmaja kuvasi siis koko Jumalan taivasta ja valtakuntaa ja myös itse Jumaluutta.
2. Kun hän siis istuu ja suorittaa pappispalvelusta Jumalan valtaistuimen oikealla puolella Hän on siis JO KAIKKEINPYHIMMÄSSÄ, siinä oikeassa majassa.
Mitä siis maanpäällisen ilmestysmajan Pyhä ja Kaikkein Pyhin kuvasivat?
Pyhä oli suora viittaus Kristukseen ja kakki ne ilmestysmajan Pyhästä löytyvät esineet ja asiat viittasivat suoraan Kristukseen. Näkyleipäpöytä; Leipä=Minä olen elämän leipä. 7-haarainen kynttilänjalka; Minä olen TÄYDELLINEN maailman valo (7 kuvaa täydellisyyttä).
Suitsutusalttari; Jeesus oli hyväntuoksuinen uhri Jumalan silmien edessä ja siksi suitsutusalttari olikin aivan armon istuimen vieressä ja vain esirippu erotti ne toisistaan väliaikaisesti, siihen asti kun Jeesus kuoli ristillä ja sovitti ITSENSÄ MAAILMAN JA MAAILMANKAIKKEUDEN kanssa.
Ilmestysmajan osa Pyhä on taasen suora viittaus ja kuvaus Isään Jumalaan, joka Kristuksen tähden ja ansiosta on armollinen ja ON Armoistuimellaan Taivaassa yhdessä Jeesuksen kanssa.
Hebr. 9:24 "Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkein pyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse TAIVAASEEN, nyt ilmestyäkseen JUMALAN KASVOJEN ETEEN meidän hyväksemme."
Tämä teksti mm. osoittaa adventistien tulkinnat jostain kaksivaiheisesta pyhäkköpalvelusta taivaassa harhaksi ja saatanalliseksi petokseksi ja siksi olisikin tarpeellista, että adventtikirkon jäsenet alkaisivat rukoilla silmävoidetta, että näkisivät pastorikuntansa heille tahallisesti syöttämän harhan ja valheen.
2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkein pyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen."
Tekstissä tulee kaksi asiaa hyvin esiin.
1. Nimittäin se, että Jeesus ISTUU Jumalan valtaistuimen oikealla puolella ja tekee istuessaan samalla pappispalvelusta. Ei ole siis mitään erillistä majaa, vaan koko Jumalan taivas on se suuri Temppeli, josta maanpäällinen ilmestysmaja oli esikuvana. Ilmestysmaja kuvasi siis koko Jumalan taivasta ja valtakuntaa ja myös itse Jumaluutta.
2. Kun hän siis istuu ja suorittaa pappispalvelusta Jumalan valtaistuimen oikealla puolella Hän on siis JO KAIKKEINPYHIMMÄSSÄ, siinä oikeassa majassa.
Mitä siis maanpäällisen ilmestysmajan Pyhä ja Kaikkein Pyhin kuvasivat?
Pyhä oli suora viittaus Kristukseen ja kakki ne ilmestysmajan Pyhästä löytyvät esineet ja asiat viittasivat suoraan Kristukseen. Näkyleipäpöytä; Leipä=Minä olen elämän leipä. 7-haarainen kynttilänjalka; Minä olen TÄYDELLINEN maailman valo (7 kuvaa täydellisyyttä).
Suitsutusalttari; Jeesus oli hyväntuoksuinen uhri Jumalan silmien edessä ja siksi suitsutusalttari olikin aivan armon istuimen vieressä ja vain esirippu erotti ne toisistaan väliaikaisesti, siihen asti kun Jeesus kuoli ristillä ja sovitti ITSENSÄ MAAILMAN JA MAAILMANKAIKKEUDEN kanssa.
Ilmestysmajan osa Pyhä on taasen suora viittaus ja kuvaus Isään Jumalaan, joka Kristuksen tähden ja ansiosta on armollinen ja ON Armoistuimellaan Taivaassa yhdessä Jeesuksen kanssa.
Hebr. 9:24 "Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkein pyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse TAIVAASEEN, nyt ilmestyäkseen JUMALAN KASVOJEN ETEEN meidän hyväksemme."
Tämä teksti mm. osoittaa adventistien tulkinnat jostain kaksivaiheisesta pyhäkköpalvelusta taivaassa harhaksi ja saatanalliseksi petokseksi ja siksi olisikin tarpeellista, että adventtikirkon jäsenet alkaisivat rukoilla silmävoidetta, että näkisivät pastorikuntansa heille tahallisesti syöttämän harhan ja valheen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Miksi Timo Flink mm. haluaa tietoisesti valehdella seurakunnalleen Ellen Whitea mukaillen, että taivaassa olisi jokin erillinen temppeli?
RAAMATTU selvästi ja yksiselitteisesti osoittaa, että KOKO JUMALAN TAIVAS ON SE JUMALAN TEMPPELI ja Isä ja Poika istuvat valtaistuimillaan vierekkäin ja yhdessä. Jeesus on meidän puolestapuhujanamme Jumalan vierellä ja Isä Jumala on se, joka jakaa armoansa. He siis yhdessä tekevät TAIVAASSA tätä työtään meidän ja koko maailmankaikkeuden hyväksi.
Jeesus ei siis ole vuonna 1844 aloittanut jotain toista vaihettaan tai tepastellut johonkin ilmestysmajan toiseen osaan. Se Timo Flinkin esittämä väite on suoranaista Jumalan pilkkaa ja saatanallista eksytystä, jota Raamattu ei tue missään kohtaa.
Ite valehtelet!
Ilm. 11:19 "Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui."
Kyllä tuossa sanotaan suoraan, että taivaassa on temppeli.
Sinä rakastat syntejäsi enemmän kuin Jumalaa ja siksi herjaat Jumalan palvelijoita ja uhkut vihaa totuutta vastaan.
Ihan vakavissasiko tarkoitat että taivaassa avattiin "koko taivas" ??!
Joskus olette niin halukkaita parjaamaan ihmisiä ja varsinkin Timo Flinkiä. että ei sitä voi nauramatta lukea. Toivotaan että Timollakin on huumoria sen verran että ei ota itseensä näistä lapsellisista parjausviesteistä joita nimettömät puskajussit (meinasin kirjoittaa paskajussit - mutta onneksi muistin että se ei olisi Raamatun opetuksiin sopivaa) eri nimimerkeillä viestittää.
Timo on erittäin hyvä mies - rauhallinen ja asiallinen - ei lankea näiden parjaajien tavoin asiattomiin (ajattelemattomiin) kirjoitteluihin joita sitten saa katua (jos on sen verran älliä päässä ).
"Ilm. 11:19 "Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui.""
"Kyllä tuossa sanotaan suoraan, että taivaassa on temppeli."
Eipsä sanota!
Maa järähteli taivaassako? Remysrsky riehui taivaassako? Oletko pyh pölvästi kun et ymmärrä mitä tämä tarkoittaa.
Sehän liittyy suoraan jeesuksen ristinkuolemaan ja mitä maan päällä tapahtui samaan aikaan kun taivaasta käsin avattiin Jumalan temppeli. Esirippu repesi ja liiton arkku voitiin nähdä taivaaseen asti. Jumala siis sai aikaan tuon kaiken Jeesuksen antaessa henkensä ristillä. Etko pyphpyh tuon vertaa edes ymmärrä. Kyllä olette saatanallisesti sokaistuja siellä adventtikirkossanne!
"Kyllä tuossa sanotaan suoraan, että taivaassa on temppeli."
Eipäs sanota!
Maa järähteli taivaassako? Remysrsky riehui taivaassako? Oletko pyhpyh pölvästi kun et ymmärrä mitä tämä tarkoittaa?
Sehän liittyy suoraan Jeesuksen ristinkuolemaan ja mitä maan päällä tapahtui samaan aikaan kun taivaasta käsin avattiin Jumalan temppeli ja Jumalan poika kuoli. Esirippu repesi ja liiton arkku voitiin nähdä taivaaseen asti. Jumala siis sai aikaan tuon kaiken Jeesuksen antaessa henkensä ristillä. Etko pyppyh tuon vertaa edes ymmärrä. Kyllä olette saatanallisesti sokaistuja siellä adventtikirkossanne!
"Tämä teksti mm. osoittaa adventistien tulkinnat jostain kaksivaiheisesta pyhäkköpalvelusta taivaassa harhaksi ja saatanalliseksi petokseksi..."
Juuri näin. Tulee aivan mieleen Matt. 15:9
"mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'.""
Sinä olet petturi ja luopio, et mitään muuta.
Kuinka sinä selität entisenä adventistina sen että Sana sanoo että Ilm. 11:19 "Taivaassa AVATTIIN Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva LIITONARKKU voitiin nähdä."
Onko Raamatussa painovirhe ? Kysyn vain koska niin poskettomasti haukut adventisteja omaksi tuhoksesi.
Miksi minun pitäisi sitä yrittää sinulle selittää ? Et ole hyväksynyt mitään siitäkään, mikä on adventtimytologian opinkohdista Raamattua lainaten harhaopiksi todistettu.
Ei tuo liity mitenkään siihen, mitä aloituksesta lainasin, eli
"Tämä teksti mm. osoittaa adventistien tulkinnat jostain kaksivaiheisesta pyhäkköpalvelusta taivaassa harhaksi ja saatanalliseksi petokseksi..."
Tuo sana "teksti" viittaa lainattuun Raamatun tekstiin, eli Hepr 8:1-2. Jos haluat väittää, että Ilm 11:19 osoittaa Hepr 8:1-2 vääräksi, niin en voi kuin ihmetellä mitä oikein yrität sanoa.
Oletko mennyt noin sekaisin? Hepr. 8:1-2 ei kiellä pyhäkköpalveluksen kaksivaiheisuutta. Se ei ota siihen kantaa. Se vain sanoo, että Jeesus on ylipappi taivaan pyhäkössä. Ilm. 11:19 selkeästi ilmaisee, että taivaassa on tapahtuma, jossa ensin on oltu jossain muualla ja sitten temppeli aukaistaan niin, että mennään sinne missä liitonarkku on eli kaikkeinpyhimpään. Selkeästi kaksivaiheinen teksti.
"Se ei ota siihen kantaa. Se vain sanoo, että Jeesus on ylipappi taivaan pyhäkössä. "
Katsopa tarkemmin kreikan kielestä. Se ei anna mitään viittausta kaksivaiheisuuteen tai johonkin tulevaisuudessa tapahtuvaan erilliseen palvelukseen tai sen osaan joka ei olisi jo käynnissä, vaan päinvastoin toteaa että meillä on ylipappi joka a) on Isän oikealla puolella ja b) on palvelutehtävässään kaikkeinpyhimmässä.
Tai paremman puutteessa luepa vaikkapa 1776 Biblia:
"1 Mutta tämä on pääkappale niistä, joita me puhumme: meillä on senkaltainen ylimmäinen Pappi, joka istuu oikialla kädellä majesteetin istumella taivaissa,
2 Ja on pyhäin lahjain palvelia, ja sen totisen majan, jonka Jumala asetti ja ei ihminen."
Tai Young's literal:
"1 And the sum concerning the things spoken of is : we have such a chief priest, who did sit down at the right hand of the throne of the greatness in the heavens,
2 of the holy places a servant, and of the true tabernacle, which the Lord did set up, and not man,"
KJV monasti sisältää tulkintaa olematta siis aivan tarkka käännös:
"1 Now of the things which we have spoken this is the sum: We have such an high priest, who is set on the right hand of the throne of the Majesty in the heavens;
2 A minister of the sanctuary, and of the true tabernacle, which the Lord pitched, and not man."
Suomalaiset 38/92 käännökset ovat lisäilleet aivan omia subjektiivisia tulkintoja alkutekstin ulkopuolelta:
"2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä..." (1938)
"2 Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä,..." (1992)
Se, mikä olisi pitänyt kääntää viittaukseksi palvelijaan, on käännetty palvelustyöksi.
Työ on siis täytetty ja voit lukea tästä vaikka niin, että taivaalisen kaikkeinpyhimmän Pappispalvelija istuu Isän oikealla puolella.
Puhutte kaikki potaskaa.
Miksi tämä on niin tärkeää ? Periaatehan on että meillä on sellainen YLIMMÄINEN PAPPI, joka ISTUU Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa, tehdäkseen PAPPISPALVELUSTA KAIKKEIN PYHIMMÄSSÄ, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen."
TÄTÄ teidän kaikkien tulisi miettiä - miksi Jeesuksen tarvitsee tehdä pappispalvelusta taivaassa? ja kuinka kauan. Eikö uhri olekaan täydellinen ja jos on niin mitä Raamatussa tällä tarkoitetaan.
Minä liitän tähän myös seuraavat Paavalin sanat: 1. Kor. 15:
22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti", kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Pappispalvelun tarkoitus on sovitus ja se jatkuu myös taivaassa - aina siihen asti - siis niin kauan - kunnes "kuolema on vihollisista viimeisenä voitettu" - sen jälkeen Jeesus luovuttaa valtakunnan Isälle ..
Anteeksi vain, että pappipalvelus suoritetaan koko pyhäkössä/temppelissä, ei vain yhdessä osastossa.
Hepr. 8:1-2 "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan PYHÄKÖSSÄ, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse."
Nyt tuntuu jo menevän puurojen ja vellien lisäksi sekaisin jo kaikki muukin.
Muistakaamme, kenelle heprealalskirje on kirjoitettu. Tanskalaisilleko ? ei, vaan nimenomaan heprealaisille - juutalaisille, joiden oli hyvä ymmärtää sitä, mistä heidän vuosisataisen pyhäkkörituaalinsa oli kuva tai esikuva. Vaikka se antaakin lisää tietoa meille, meidän on hyvin vaikea ymmärtää näitä asioita oikein ymmärtämättä koko sitä uhrijärjestelmää josta on puhe.
Uhrin kertakaikkisuus selviää aivan täydellisesti esim. Roomalaiskirjeestä - tai monesta muustakin kirjeestä, jossa ei oteta pääasiaksi tätä maallisen pyhäkköpalveluksen kuvan selittämistä vaan se evankeliumin oleellisin osa: se on täytetty.
Toisaalta, voisin heittää ymmärtäville lisäkysymyksen liittyen kaikkeinpyhimpään: Mikä paikka taivaassa on pyhempi kuin se missä Pyhä Jumala itse on ?
Mikä sen pyhittää kaikkein pyhimmäksi jollei Jumalan itsensä läsnäolo ?
Pyhäkössä, eli Jumalan Taivaassa, joka kokonaisuudessaan edustaa ja kuvaa JUMALAN TEMPPELIÄ.
Hei!
Voi saatanan harhaa että harhaako?!
Voi Pyhä Isä että on harhaa taas?!
?!? Voi Sylvi että harhaa- ? taas?!
Kuule, Telttamajan palvelus oli varjo ja esikuva taivaallisesta.
Vuoden mittaan kansa vei kaiken saastumisen pyhäkköön.
Tottakai kaikki esikuvasi Jeesuksen Kristuksen palvelua, juuri siitä on kyse. Hebr 7-9.
Kerran vuodessa Ylipappi meni kaikkein pyhimpään ja puhdisti pyhäkön vuoden saastasta.
Ylipappi oli välittäjä taivaaan ja ihmisen välillä.
Ei siellä puuvillateltaakaan ole kirjaimellisesti, mutta esikuvan ja varjon täyttymys kyllä.
Uuden liiton pyhäkkö on iso asia joka koostuu muutamasta isosta kokonaisuudesta.
Nämä pitää ymmärtää.
- Mutta koko mission idea on siinä että tottakai oikeassa pyhäkössä on se mitä maallinen esikuvasi. > Kaikkein pyhimmän palvelus merkitsee uskonpuhdistuksen Ilm 14.6-13 ja samanaisen hetken -kun "ajan merkit" alkoivat toteutua mistä Jeesus puhui, ja Danielille annettu profetia jossa enkeli kertoo Danielille pyhäkön uuden kunnian ajan Dan 8.12-14, -selvisi. Tämä liittyy lisäksi antikristillisen vallan olemassaoloon jossa tämä saastuttaja saa kuulla lankeemuksensa, se suuri babylon- Dan 7:25, Matt 24.15-20, 2 Tess 2.1-4, Ilm 17-18.
Tämä suuri aikamme babylon kuulee mistä se on kotoisin ja evankeliumi saarnataan. Puhdistusta käydään tuosta saatanan babylonista pois kaikkein pyhimmän palveluksessa jossa Jeesus Kristus on Ylipappi ja välittäjä -ennen tämän maailmanajan lopullista täyttymistä. >Tässä tämä lysti pikaisesti päältä perusteita, ettei tässä tämän kummemmasta ole kyse-. Ihan Raamatun opetusta koko lysti, ei mitään harhaa vaikka tämän harvat osaavat tämän teologian Adventtikirkossakin. Taivaallisessa pääkonttorissa on ministeriö Hebr 1.14, Ylipapin palveluksessa. Suora kuuma linja kansalaiseen 24h/ vrk vuoden ympäri per/ nuppi. Hebr 10:12-18. koko hebrealaiskirje koskee tätä asiaa.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Joo, Jari on oikeassa osittain, nyt kuitenkin on niin että se lunastus uhri minkä Jeesus antoi maan päällä riittää sellaisenaan hankkimaan jokaiselle ylösnousemuksen kuolemasta - niin palastuvat kuin ne jotka eivät ota pelastusta vastaan.. ovat saaneet ylösnousemuksen.. Oletko ajatellut sitä Jari. Se on lunastuksen tarkoitus, ei mitään eroa ihmisten välillä siinä suhteessa. Kaikki saavat ylösnousemuksen. Mutta niinkuin Sana sanoo vain ensimmäisten joukossa ovat ne jotka saavat iankaikkisen elämän - miksi ? Vastaus lienee "Jeesus" - sillä mikä muukaan se voisi olla. Ne jotka nousevat ensimmäisessä ylösnousemuksessa saavat iankaikkisen elämän .. muut eivät saa. Jeesus hallitsee ne 1000 vuotta .. mitä tapahtuu niiden aikana? Mietihän sitä .. lopputulos on ainakin että kaikki silloin elävät saavat iankaikkisen elämän, se aika ei ole tuomitsemista vaan parannuksen aikaa .
Hei!
Tuhannen vuoden aika ei ole ihmisen etsikko- armonaikaa. Lue uudelleen Ilm 20:11-15.
Siellä lukee selvästi missä ajassa merkintä on tehty elämän kirjaan.
Minulle on turhaa unelmoida Vartiotorniseuran oppia. 1986 edesmennyt sukulaiseni oli Vartiotorniseuran opin puhuja, mutta minulla ei ole mitään tekemistä eikä osallisuutta hänen uskon asioissa. Hän on tullut aikoinaan uskoon ilman minua ja pitänyt uskonsa ilman minun vaikutusta. Minä en ole kuitenkaan kenenkään syyttäjä enkä tuomari, sillä jokainen on oman tietonsa varassa; Luuk 12.47-48.
Minä en ole Vartiotorniseuran kannattajilta mitään saamassa, ja ei mitään tekemistä ko. uskon ja seurakuntien kanssa.
> Minä olen yksityishenkilö, en julkinen henkilö, ja minun nuoruuden 1970-1980 lukujen nuoruuden sekoiluja on turhaa vetää 30 vuoden jälkeen eilisen päivän synneiksi ja -asioiksi. Jos haluaa nähdä rikollisia pitää mennä vankiloihin, -Minulla ei ole mitään rikoksia tunnollani. Minä olen ollut nuoremmilleni vanhempi, en seksikumppani, -Olen aikoinaan itsekin nuori 1970-1980 lukujen aikaan. Olen kieltäytynyt teinien ja nuorten aikuisten seksitarjoiluista 31-56 -monista kymmenistä molempien sukupuolien tarjoiluista enkä ole kenenkään tarjoiluista mitään puhunut koskaan.
Olen tullut uskoon 1990 luvun puolessa välissä tasan, 1995 ja olen istunut ison kirkon kokouksissa joka sunnuntai ja samana iltana herätysliikkeen kokouksissa. Adventtiliikkeen aktiivijäsen olen ollut, mutta olen erossa siitäkin seurakuntajärjestyksestä uupumuksen seurauksena jo vuodesta 1996. (San 24.16, Dan 12.10)
Minun nuoruuteni 1970- 1980 lukujen seikkailuja ei voi vetää minkään sortin uskoon ja ko. millä akat kakaroita huudattaa on monta kymmentä vuotta vanhaa nuoruuttani.
> Minulla ei ole mitään tunnollani, on turhaa vetää kenenkään uskontoja ja naimatoiveita ja naittaa ökyjen tyttäriä 30-40 vuotta vanhoilla alapääjutuilla siis 1970-1980 lukujen nuoruuteni ajoilla, olen pian 57 vuotias. (57) Ja olin nuori 1970-1980 luvulla.
- Että olisivat aviovuoteeni alla vahtimassa menoa ja määrisivät pillin tahdissa kaiken mahdollisen ristin sielukaan. Pitää uskoa mitä sanon että minuun liittyvät alapääjutut ovat 1970-1980 luvun nuoruuttani. Minun nuoruuteni temppuihin osalliset ovat työllisiä hyvinvoivia pulskia ja potria parisuhteissaan naida napsuttavia. Kukaan ei ole haudassa, eikä vammautunut, eikä käärsinyt taloudellista vahinkoa minun vuoksi, ei menettänyt miljoonien työuraansa. Olen pian 60 vuotias komptentti luonnollinen oikeushenkilö.
En ole kiinnostunut ikäsistäni evp rouvista. Mieluisille olen liian vanha ja liian köyhä.
Sallinette että unohtelette 1970-1980 lukujen nais- yms- seikkailut kaikki.
Olin nuori ja tein paljon työtä eikä kaikki monet kymmenet naiset olleet tyytyväisiä eikä jokaisen jokainen kilo saanut jokaisena kauniina vuoden päivänä jokaisella nurkalla tyydytystä jokaiselle kilolleen.
> Minä en ole neuvotellut kenenkään tyttäristä enkä perheasioista misään, ja minulle ei kelpaa jehovantodistajavaimo eikä heille tule kyseeseen muut kuin Vartiotorniseuran miehet. Jehovan todistajat saavat pitää omaisuutensa rauhassa, en ole varas enkä unelmoi kenenkään rintaperillisten omaisuuksia. -En kenenkään muunkaan omaa.
> Minä olen vapaa kaikenlaisesta seurakuntamoraalista ja luen Raamattua kotitaloudessa, ja pidän yhteyttä taivaalliseen ministeriöön pääkonttoriin Ylipappiin joka päivä itse.
Minä en ole puhunut lähiöiden ihmisten yksityis- perhe- intiimi asioita, ja lähiöiden työpaikoille en sanallakaan ole kuulunut noin tusinassa asuntoja missä olen elämässäni asunut. työpaikoilla on omat perustehtävät joista tehdään vastike-suorite-sopimukset jotka koskevat normaalisti kahta sopijaosapuolta.
Harrastusyhdistyksistä ei pääse esimieheksi kenellekään! Pitää antaa ihmisten viettää eläkepäivänsä rauhassa, tai/ja tarjoilla kotiovilla yksityisasiat aina.
Aikoinaan kannoin hengelliset maallikkovastuuni 100% joka päivä ja uupumuksen vuoksi jäin lepäämään kaikesta seurakunnan toiminnasta. Omaa napaa voi jokainen siis katsoa kaikessa, myös kaikessa alapäähän liittyvissä asioissa. Minä en ole syyllinen moraalisesti enkä juridisesti nuoruuteni seikkailuihin; -kuuluvat 1970-1980 lukuihin, enkä ole moraalisesti enkä juridisesti syytettävissä 1970-1980 lukujen nuoruuteni seikkailuista mistään mahdollisesta. Olen peräpäästä neitsyt ja ei erektio kehity millään peräpäähän, ja en ole ainokaistakaan rakkaussuhdetta elämässäni pitänyt saman sukupuolen kanssa yhdessä. >Ihan vaan jättää minut pois mahd kymmenien vuosien naittajaisista joissa ei minulla ole mitään.
Uskokaa mitä sanon. Pitäkää Vartiotorniseuran oppi, tunnen sen- mutta minulle se ei käy. Ja tuomaroida oman piirin väkeä, ei minua.
Erilaisissa piireissä on tosissaan olevia uskovaisia. Jokainen on oman tietonsa mukaan, ja varassa, en ole syyttäjä enkä tuomari uskossa kenellekään ollut koskaan.
Olen Raamattuni lukenut ja en yhdy Vartiotorniseuran oppiin ja seurakuntiin.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Lisäys;
Se Ilm 20 luku kertoo 1000 vuoden kauden- Se on aikaa jolloin parempaan mennään, mutta maanpäällisen elämän lopullinen kredit/ tai debet merkintä elämän kirjoissa määräytyy maanpäällisen elämän perusteella. Ilm 20 kertoo kahdesta ylösnousemuksesta, mutta paremmat jakeet on: Ilm 20 luku kertoo elämän kirjoista ja sitä pitää lukea jonkun aikaa ennen kuin se valkenee kokonaisuudessaan.
Olen siitä kirjoittanut täällä; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/14
Minä en kohdista henkilökohtaisuuksia nimimerkkien taakse, mutta rupattelen joskus.
Keskustelen Raamatun kysymyksistä. En ole kenenkään palveluksessa enkä pidä esimiehiä eläkepäivilläni. Ei ole sellaisia vuorovaikutus-suhteita. Kirkkojen johtajat eivät aikaansa tuhraa rivipenkkiläisiin, heillä on vastuita yksiköissään ja paljon työtä ja ei ylemäärin voi palkata ihmisiä hyysäämään. Harrastus-yhdistys-toiminnot kuten seurakunta koostuu tasa-arvoisista ihmisistä aina ja kaikki päätökset tehdään ryhmässä, toimielimessä mikä vastaa koko yhdistyksen tuloksen päätöksistä. Ovat tasa-arvoisia.
Ei eläkeläiset voi toisen johtajaksi alkaa eikä sellaista kukaan suvaitse.
Kun on uskossa mukana, joutuu selittelemään toisinaan ilkeitä puheita jotka kuitenkin on sivustapakkokuulijan asemassa kuultuna että kukaan ei minuun yhteyttä pitänyt koskaan. Siksi valaisen joskus nk. nyt nuoruuteni päiviin saakka, kun olen ollut 16-30 vuotias- 1970-1980 luvuilla, on aikaa kulunut. Tarkkaa uskoontuloaikaani en osaakaan sanoa, sillä 1995 oli vuosi jolloin aloin lukemaan Raamattukursseja ja suoritin kaikki 1995-1996. Mahdollisesti istuin luterilaisen kirkon penkillä jo aiemmin nk. kerroin.
Muistin Vartiotornisukulaiseni kuolinvuoden väärin, se oli 1996 ei 1986.
Aikoinaan kun vietin kesiä maalla sukulaiseni luona, olimme juovuksissa koko ajan hanurijuhlissa kesäöissä, ja kukaan ei uskossa ollut. En viettänyt uskonsa aikana enää kesiä luonaan emmekä koskaan keskustelleet sanaakaan uskosta, eli Vartiotrniseuran usko oli kokonaan sukulaiseni, ei minun.
Vartiotorniseura opettaa 1000 vuoden aikana parannuksen aikaa, ainakin ennen opetti näin.,. Järjestön teologia on kokenut muutosta ajan saatossa mitä se oli 1970 luvulla kun olin kuitenkin siviustakuulijana konventeissa ja kokouksissa, sillä osallistuimme sukulaiseni vaimon sukulaisten tapaaamisen vuoksi Vartiotorniseuran kokouksiin joskus kohteliaisuus-syistä. Ovat edesmenneitä jo aikoja sitten.
Olen murrosikäisenä poikana istunut kansainvälisen konventin Helsingin stadionilla1970 luvulla, ja se oli raskas viikko kovalla penkillä aamusta ilmaan istua asioissa joista en mitään ymmärtänyt.
Adventtikirkolla ja Vartiotorniseuralla on yksi ainoa sama teologia ja se on oppi että kuolleet eivät tiedä mitään ja odottavat uuden maan luomista, ja kuolevat lopullisesti Ilm 20, Room 6:22-23, Mal 3.19 ,mukaankin, mm. Niin Raamattu opettaa. Kaikessa muussa on teologioissa eroa järjestöjen välillä. Kreikkalainen filosofia toi monenlaista muuta sielun vaellus uskoa kristinuskoon hissunkissun joihin monet uskovat. Jes Jer Ilm 21 eteenpäin kertovat asiaa. Jokainen ei voi tuntea kirjoituksia.
Jokainen on tuomansa edessä itse. Luuk 12.47-48 kuvaa ihmisen tiedon määrää tuomarin edessä. Eihän kaikki erimielisyys ole pelastusopi asioita.
Minä pidän voimassa synnin opettavan moraalilain, ; Ilm 14:12, 12.17, Room 3:20,31, Ef 2:7.9 = tärkeät arvot.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
>> Minä olen yksityishenkilö, en julkinen henkilö, ja minun nuoruuden 1970-1980 lukujen nuoruuden sekoiluja on turhaa vetää 30 vuoden jälkeen eilisen päivän synneiksi ja -asioiksi. Jos haluaa nähdä rikollisia pitää mennä vankiloihin, -Minulla ei ole mitään rikoksia tunnollani. Minä olen ollut nuoremmilleni vanhempi, en seksikumppani, -Olen aikoinaan itsekin nuori 1970-1980 lukujen aikaan. Olen kieltäytynyt teinien ja nuorten aikuisten seksitarjoiluista 31-56 -monista kymmenistä molempien sukupuolien tarjoiluista enkä ole kenenkään tarjoiluista mitään puhunut koskaan.... Jne....jne...jne...<<
??????????????????????????
Ei sitä istuu sanaa kuulu huutaa ja ottaa pois asiayhdeydestään. Jeesus istuu, Isän Jumalan kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänellä on siis määrätty paikka taivaassa.
Jahas... No selitäppä sitten tämä:
Ap.t. 7:55-56 "Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka SEISOI Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: 'Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika SEISOO Jumalan oikealla puolella!'"
Etkös sinä tiedä, että Jumalan valtaistuin liikkuu Jumalan mukana? Lue Hesekielin kirjaa. Jeesus on Jumala oikealla puolella riippumatta siitä, missä he milloinkin ovat.
"Jeesuksen, joka SEISOI Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: 'Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika SEISOO Jumalan oikealla puolella!'"
Helppoahan se on valtaistuimeltaan istumasta nousta välillä seisomaankin. Käy verryttelystä.
Sitä paitsi hallitsijat nousevat seisomaan valtaistuimestaan kun haluavat tarkemmin nähdä mitä edempänä tapahtuu. Ylösnouseminen myös merkitsee kunnianosoitusta jollekkin alamaiselle tai sitten se voi myös merkitä kuolemantuommion langettamista. Stefanuksen tapauksessa kuolemantuomion langettaminen oli se perimmäinen syy.
"Ilm. 11:19 "Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui.""
"Kyllä tuossa sanotaan suoraan, että taivaassa on temppeli."
Eipäs sanota!
Maa järähteli, taivaassako? Raemysrsky riehui, taivaassako? Oletko pyhpyh pölvästi kun et ymmärrä mitä tämä tarkoittaa?
Sehän liittyy suoraan Jeesuksen ristinkuolemaan ja mitä maan päällä tapahtui samaan aikaan kun taivaasta käsin avattiin Jumalan temppeli, joka oli maan päällä ja kun Jumalan poika kuoli, repesi temppelin esirippu, eli TEMPPELI AVATTIIN ja liiton arkku paljastui ESIRIPUN TAKAA. Jumala siis sai aikaan tuon kaiken Jeesuksen antaessa henkensä ristillä. Etkö pyhpyh tuon vertaa edes ymmärrä.
Kyllä olette saatanallisesti sokaistuja siellä adventtikirkossanne!
Adventisti aivopestään lahkon älyttömyyksillä.
Aivopesun adventtikirkoissa suorittaa siihen tarkoitukseen koulutettu pastori, joka on tilivelvoillinen lässytyksistään keskushallinnolle ja sen valtaa pitäville raharikkaille.