Suomen suurimpia ongelmia on alkoholismi

ja en ole kuullut kenenkään ottavan kantaa asiaan.
Kreikka, maahanmuutto ovat pieniä asioita tämän ongelman rinnalla.
Inhmillinen kärsimys on Suomen päihdeongelman ympärillä niin suuri, että sitä ei voi rahalla mitata. Mutta niin vain se perussuomalaistenkin iso-pomo mielellään kaljamuki kourassa esiintyy.
Oletteko koskaan miettineet montako rikoksesta tuomittua kaveria on Suomen eduskunnassa, montako alkoholistia ja montako sellaista jonka paikka olisi muualla kuin eduskunnassa.
Sanotaan, että edustajat ovat valitsijoidensa kaltaisia ja täytyy sanoa kun kaupungilla kävelee ja seurailee elämää ympärillä niin näin on asia.
Tämä kansa on sellaisessa tilassa, että ainoa pelastus on nälänhätä tai sota.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Suomessa on noin 500 000 alkoholin suurkuluttajaa. Kulut 6-14 miljardia euroa per vuosi. Kuinka moni persuäänestäjä rikkoo suurkuluttajan rajan prosentuaalisesti? 80%?

Äänestä
  • Meitä on kaikista puolueista. Meitä on kaikkiin juniin. Kokonainen armeija. Joka päivä törmäät meihin. Niin se menee. Vuodesta toiseen. Ei saa muutosta aikaan kirkko eikä yhteiskunta. Terapiassa käydään, katkaisussa käydään, ja sitten jatketaan taas. Kunnes tämä loppuu. Koska ei elämä oikeasti ole sen kummempaa. Työ, perhe, isänmaa, sitä samaa, ei mitään.

    Äänestä

Alkoholi ei meille ole sen kokoluokan ongelma, jos oikeastaan ongelma ollenkaan, että siitä olisi syytä asiaa nostaa.
Luonnollisestikin meitä on vuosikymmenet sumutettu ja sumutetaan, alkoholin aiheuttamilla ongelmilla, ja tietysti tupakan. Mutta ne ovat selityksiä, joilla on kansa saatu uskomaan, että se tarvitsee "ylempää" ohjausta ja rajoitteita, kovaa verotusta noihin tuotteisiin.
Jos ja kun saadaan lestadiolaispäänisteri, mahdollisesti saavat niskalenkin ja pyrkivät kieltämään kaikki isonkirjansa mukaiset "huonot" asiat, niinhän se kieltolaki sai aikanaan alkunsa.

Äänestä
  • Mutta hyvä ystävä;
    Vuosien varrella tie vei viinan takia hoitoon kymmenkunta kertaa ja näissä ns. katkaisuyksiköissä " laitettiin jätkän kuntoon", että pääsi juomaan.
    Mentiin katkolle ja kunnossa oltiin niin palattiin "olevinaan" työelämään ja pitkällä kokemuksella sanon itseni kohdalla ja myöhemmin työnantajana, että kaveri joka illalla vetää hokkarit solmuun ei ole aamulla täyspainoinen työmies ja jos joku muuta sanoo valehtelee. Kyllä kun joskus kavereita katselee niin jotenkin säälittää.
    Osa näistä katkojen vakioasiakkaista on täyspäiväsiä juoppoja.
    Meillä on suuri asennevamma vapauden suhteen. Meillä pitää maksaa jätkästä tai kasta kulut yhteiskunnan vaikka itse aiheuttaa viinalla, kaljalla , roskaruualla ja laiskuudella itselleen sairauksia ja ne pitää sitten yhteiskunnan maksaa ja näihin ongelmiin ei sais puuttua, voi halavattu tätä tyhmyyttä. Olen itse vammautunut kolarissa ja olis mahdollisuus jäädä täyspäiväiselle eläkkeelle, mutta olen mieluummin työelämässä. Vaimoni on vammainen ja tarvitsee joskus tukea, mutta me haetaan niitä anomuksilla, käydään paperisotaa ja taistellaan ns. jokaisesta oikeudesta, mutta alkoholisti syötetään sänkyyn, ohjataan työpaikalta hoitoon ja ohittavat jonot tullessaan terveysasemalle ja tähän ei saisi puuttua.
    Olen alkoholistitaustan omaava ja teen vapaaehtoistyötä alkoholistien parissa, mutta en ymmärrä tätä yhteiskunnan asennetta näin suureen ongelmaan.
    Ja kun keskustelee juovien kavereitten kanssa niin eivät ymmärrä hekään, paitsi tietysti harkittua itsemurhaa hakevat. Ja juoppohan hakee harkittua itsemurhaa.
    Tosin juominen on hidas, mutta varma tapa mennä ennenaikaiseen hautaan.
    Nyt vuosikymmeniä raittiina olleena sanon, että juominen olisi ollut helpompi lopettaa jos i olisi tämmöistä systeemiä, että juo vain kyllä yhteiskunta elättää.
    Toinen asia mitä en ymmärrä, että ihminen voi maata vuosia, vuosikymmeniä yhteiskunnan elätettävänä tekemättä mitään.
    Sos.turvaan ja työttömyyskorvaukseen on laitettava pakollinen työvelvollisuus.

    Äänestä

  • VakavaHuomio kirjoitti:

    Mutta hyvä ystävä;

    Mahdoton yhtälö, pakkotyö ja markkinatalous.

    Kaikkia meitä saatetaan kädestä pitäen hautaan. Olen nähnyt kuinka vanhukset nykyään kuolevat. Naurettiin vaan. Ne nauroivat. Äidillekin. Että hyvä kun eroon päästiin, saatiin peti vapaaksi seuraavalle. Siellä kuolinhuoneessa. Osaston perällä. Sinne minäkin menen. Yksin kuolen. Se on meidän kaikkien kohtalo. Se on elämän viimeinen luku. Siihen kaikki päättyy. Tai sitten sydänkohtaukseen, itsariin, tai että auton alle jää. Se siitä. Mitä maailma välittää. Jatkaa omalla painollaan. Kaiken tuhoaa. Luonnon ja ihmiset. Koneisto jauhaa. Olen vanha. Ei tätä enää jatku kauan. En kadu tähänastista. Mitä väliä. Hämärtää.

    Äänestä

  • VakavaHuomio kirjoitti:

    Mutta hyvä ystävä;
    Vuosien varrella tie vei viinan takia hoitoon kymmenkunta kertaa ja näissä ns. katkaisuyksiköissä " laitettiin jätkän kuntoon", että pääsi juomaan.
    Mentiin katkolle ja kunnossa oltiin niin palattiin "olevinaan" työelämään ja pitkällä kokemuksella sanon itseni kohdalla ja myöhemmin työnantajana, että kaveri joka illalla vetää hokkarit solmuun ei ole aamulla täyspainoinen työmies ja jos joku muuta sanoo valehtelee. Kyllä kun joskus kavereita katselee niin jotenkin säälittää.
    Osa näistä katkojen vakioasiakkaista on täyspäiväsiä juoppoja.
    Meillä on suuri asennevamma vapauden suhteen. Meillä pitää maksaa jätkästä tai kasta kulut yhteiskunnan vaikka itse aiheuttaa viinalla, kaljalla , roskaruualla ja laiskuudella itselleen sairauksia ja ne pitää sitten yhteiskunnan maksaa ja näihin ongelmiin ei sais puuttua, voi halavattu tätä tyhmyyttä. Olen itse vammautunut kolarissa ja olis mahdollisuus jäädä täyspäiväiselle eläkkeelle, mutta olen mieluummin työelämässä. Vaimoni on vammainen ja tarvitsee joskus tukea, mutta me haetaan niitä anomuksilla, käydään paperisotaa ja taistellaan ns. jokaisesta oikeudesta, mutta alkoholisti syötetään sänkyyn, ohjataan työpaikalta hoitoon ja ohittavat jonot tullessaan terveysasemalle ja tähän ei saisi puuttua.
    Olen alkoholistitaustan omaava ja teen vapaaehtoistyötä alkoholistien parissa, mutta en ymmärrä tätä yhteiskunnan asennetta näin suureen ongelmaan.
    Ja kun keskustelee juovien kavereitten kanssa niin eivät ymmärrä hekään, paitsi tietysti harkittua itsemurhaa hakevat. Ja juoppohan hakee harkittua itsemurhaa.
    Tosin juominen on hidas, mutta varma tapa mennä ennenaikaiseen hautaan.
    Nyt vuosikymmeniä raittiina olleena sanon, että juominen olisi ollut helpompi lopettaa jos i olisi tämmöistä systeemiä, että juo vain kyllä yhteiskunta elättää.
    Toinen asia mitä en ymmärrä, että ihminen voi maata vuosia, vuosikymmeniä yhteiskunnan elätettävänä tekemättä mitään.
    Sos.turvaan ja työttömyyskorvaukseen on laitettava pakollinen työvelvollisuus.

    Kuten yleensäkin näistä "parantuneista" tulee kovin armottomia ja joustamattomia "periaatteen" eläviä, kun ovat itse onnituneet ja heideät on autettu jaloilleen - he ovat yleensä juuri niitä, jotka todennäköisesti ovat uskoon tulleet ja vaativat kovennettuna nyt sellaisia "parannuksia", jotka ovat heidän mielestään "luusereiden" elättämistä ja hyysäämistä.
    Miksi ihmeessä pitäisi sos.apuja, työttömyyskorvauksia saavat määrätä "pakkotyöhön", tekemään luultavasti sellaisia hommia, joita kukaan ei - edes niistä tarjottua palkkaa vastaan huoli ? Mikä ja miten se tarjoaisi apuja/apua kenellekään, siis "pakko".

    ps. en taatusti ole hyvä ystäväsi, enkä ystäväsi ollenkaan. Olen ammatissani törmännyt riittävästi "parempiin parentuneisiin ihmisiin", ja sellaisista ei todellakaan tule ystäviäni - teistä on vain haittaa yhteiskunnalle, huomattavasti enemmän kuin "yhteiskunnasta" syrjäytyneistä. Teistä tulee kaiken tietäviä ja kaiken osaavia - ei hyvä !

    Äänestä

  • jolovakiina kirjoitti:

    Sattuiko pahasti.
    Nuo ovat varmasti tiukkapipoisia ja se on hyvä.
    Jo ihmisen mielenterveyden kannalta tekeminen on tärkeää.
    Itse olen asunut n. 10 vuotta paikassa missä lähiöravintolan kulma näkyy ja tunnen nuo pojat ja tytöt hyvin. Miehiä/naisi tulee osa kuolee pois, osa tulee uskoon löytävät elämän ja loput notkuvat tuossa kulmalla ja aina kun entinen porukasta poistuu uusi tulee tilalle.
    Olen joskus miettinyt, että on tuo elämää juoda killittää sama pärstä vastapäätä vuodesta toiseen ja sitten on mukamas hauskaa ja sitten vielä karaoke, joka on syvältä perseestä on niitten huvi. Onko tyhmää?
    Mutta positiivista on noissa kavereissa se että missään ei ole niin ammattitaitoisia ja työteliäitä kavereita, vaikka en tiedä ovatko koskaan ollut töissä. Ovat kuin Lieksan pojat seksin suhteen, harrastavat puhumalla.

    Äänestä

VIINANMYYNTI KUNGSGATANILLA OLI ENNEN ONGELMA

Ajattelin tänään tehdä töitä eli miettiä uskaltaisiko sijoittaa jos nyt tulee pieni puhdotus nythän perjantaina kurssit laskivat selvästi Venäjän dollarihinnoiteltu pörssiosio melkein 6 prosenttia

MUTTA aloinkin huvitella ja rupesin lukemaan Vennamon PIENTALONPOIKIEN HISTORIAA eli Kulissien takaa hyvä kirja

Annan heti yhden kertomuksen sivulla 223

Veikko kertoo

Suomen markalla ei silloin vielä ollut Ruotsissa mitään arvoa. Suomen Pankki taas ei antanut ulkomaan valuuttaa kuin nimeksi. NIINPÄ SITTEN TUKHOLMAN KUNGSGATANILLA TUNNETUT HELSINKILÄISET ROUVATKIN MYIVÄT VIINAA SAADAKSEEN KRUUNUJA.

Eli sellaista aikaa elettiin kun Veikko pelasti Suomen ASO:lla kommunismilta

ASO = maatalousministeriön asutusasiainosaston

Äänestä

6-14 miljardia €/vuosi. Näin se vain on.

Äänestä
  • Valtaosa tuosta summasta, on laskennallista - siis tarpeeseen soviteltua kuvitteellista kulua, joka syntyisi - olipa meillä alkoholia tai ei. Nyt se Puskamaisesti esitetään yksilöitynä alkoholin haitoiksi - siis arvioiksi, ja aika laveaksi arvioksi ;)

    Äänestä

  • Kuinka iso osa poliisin ja terveydenhuollon hälyytyksistä liittyy alkoholiin tavalla tai toisella? Entä sosiaalihuollon ja oikeuslaitoksen työtunneista? Osaatko heittää ihan Puskista jalovakiina?

    Äänestä

  • rautalangasta kirjoitti:

    Kuinka iso osa poliisin ja terveydenhuollon hälyytyksistä liittyy alkoholiin tavalla tai toisella? Entä sosiaalihuollon ja oikeuslaitoksen työtunneista? Osaatko heittää ihan Puskista jalovakiina?

    Montako lasta kasvaa ilman isää, ilman äitiä isä ja äiti ovat juomassa ja vastuuta pakenemassa ?
    Monta huostaanottoa tehdään kun perheen vanhemmat / vanhempi juo käyttää huumeita ?
    Moniko rattijuoppo tappaa viattoman kulkijan, vaarantaa toisten terveyden ?
    Moniko juoppo on viinan takia pois töistä?
    Moniko juoppo hakkaa perheensä ?
    Moniko tappaa humalassa toisen ?
    Paljonko viinakulut maksaa yhteiskunnalle ?
    Pitääkö tätä vähätellä ?
    Oiskohan aihetta asennemuutokseen?

    Äänestä

  • MontaKysymystä kirjoitti:

    Osa porukasta ovat valinneet alkoholin syyksi - kuitenkin alkoholin mukanaan tuomat ongelmat, ovat seurausta yleisestä yhteiskunnan raaistumisesta ja välinpitämättömästä ilmapiiristä, jossa ihminen on vain tuotantoväline.

    Viina on siis seuraus, eikä syy mihinkään, eikä sen raaalla ylihinnoittelulla ja/tai saatavuuden rajoituksilla poisteta ongelmia niiltä, joille se ongelmia aiheuttaa.

    Ongelma on siis yhteiskunta ja sen ilmapiiri, joka ei ole ihmisystävällinen vaan suori- ja rahapainoittelinen, siinä se ongelma on, eikä mikään alkoholi.

    Äänestä

  • jalovakiina kirjoitti:

    Minulla oli kaveri joka sai hyviä urakoita johdettavakseen, mutta kahden vuoden aikana joi kolme kertaa eri työpisteistä virkansa ja syytti siitä virolaisia, minun oli pakko kysyä, että virolaisetko ne kaato viinan kurkkuun työaikaan.
    yhteiskunnan ilmapiirikö se saa aikaan, että isä tulee kotiin hakkaa akkansa, ajaa pennut naapuriin ja otetaan lopuksi huostaan ? häh
    Yhteiskunnan vikako on, että ihminen kipeää humalassa auton rattiin ja tappaa autolla täysin vieraan ihmisen ? Ilmapiirikö aiheutti,.
    Minä sanon sinulle yhden syyn;
    1960 luvulla kirjoitettiin ensiaskeleet vapaaseen kasvatukseen ja esim. keskiolut vapautettiin 1969 ja yhteiskunnan ilmapiiri muuttui.
    Yhteiskunnan perusta oli perhe, lain ja järjestyksen kunnioittaminen ja laki nojasi pitkälti Jumalan kymmeneen käskyyn.
    Ensiksi vapaakasvatus sai sen, että huoruus lisääntyi, perheet hajosi ja meillä on osin äpärä sukupolvi. Ei se näitten lasten vika ole, että ovat huoruudessa syntyneet, mutta se yhteiskunnan perusta avioliitto miehen ja naisen välillä ja perhe hajosi ja ongelmat lisääntyi.
    Kaljankittaamisesta ja juopottelusta tuli hyväksytty kansanhuvi ja siihen sortu vaarit, mummot, akat ja ukot ja tuleville sukupolville oli esimerkki valmiina ja yhä nuorempana jengi rupes dokaamaan.
    Ruvettiin etsimään kallonkutistajien ja suvaitsevaisten ihmisten taholta syytä yhteiskunnasta ja sen ilmapiiristä ja unohdettiin yksilön vastuu.
    Ja tässä ollaan tänä päivänä.
    Ihan pennusta asti nuoret dokaa ja huoraa kulmilla, tekee tihutöitään ja häiritsee ja näille meidän ois joskus siirrettävä vastuu.
    Kenen on syy? Se ei ole yhteiskunnan, ei sen ilmapiirin, vaan vastuu on lasten kasvattajan ja yksilön.
    Yhteiskunnan pitää luoda tiukat raamit ja aloittaa asennekasvatus.

    Äänestä

eläkeläisten suurin ongelma on SDP JA KOKOOMUS nämä ovat nirhenneet ansioita alas.

Äänestä

On ihan looginen syy sille miksei poliitikot halua puhua alkoholin vaaroista ennen vaaleja. Jos joku ehdokas ilmoittaisi että kannattaa tiukkaa alkoholipolitiikkaa se olisi poliittinen itsemurha. Muistanette varmaan kun keskustan joku vanha ohjelma tuli julkisuuden, se pienensi puolueen kannatusta joillain prosenteilla.

Äänestä
  • Niin ja vaikeahan se monen politiikon on puhua omasta ongelmasta.
    No joskus juttu jostakin poliittisesta päättäjästä lipsahtaa lehteen ja kansa on niin
    " tuohkeissaan" ja siinä kaljatuopin ääressä haukutaan mies / nainen.
    Ei huomata, että itsellä on menossa vetelät pöksyyn ja katse knnetään politiiseen henkilöön tai julkkikseen.
    Tein pitkän päivätyön Helsingin ravintoloissa ja kabineteissa ja surullista oli joskus katsoa.
    Muistan aikoinaan ( kauan aikaa sitten) kun ministeritason mieskin makasi kabinetin pöydällä ja näitten tämmöisten pitäisi sitten päättä asioista
    Oin tämän esiin siksi, että en usko, että politiikko-aines on parantunut

    Äänestä

  • Vanhoista juopoista tulle vittumaisiä ämmiä vanha sanonta .

    Äänestä

  • rrttyyu88jjf kirjoitti:

    Vanhoista juopoista tulle vittumaisiä ämmiä vanha sanonta .

    Ja nykyisistä juopoista paskakasoja, jotka kahdella jalalla kävelee ja ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus toisten siivellä elää.
    Saavat olla töistä poissa viinan takia kun laki sallii.
    Saavat mölytä ja rellestää ja kusta toisten ikkunoiden alle kun ovat niin kovaa miestä.
    Saavat tapella ja tuottaa häiriötä kun on vapaus.
    Saavat tulla töihin huonossa kunnossa krapulassa, kun ovat niin kovaa ammattimiestä. Käykäähän katsomassa stadin vanhoja ostareitä, korttelikapakoiden kulmia ehtoolla, Ilomantsin toria, Lieksan kulmia, Savon pikkukyliä tai missä päin tahansa Suomea niin alkoholisoituneet juopot pilaa maiseman.
    Ihmiset lähtee lomalle Lappiin juomaan, karavaanareista osa leirialueelle juomaan, isä lähtee lätkämatsiin juomaan, puolueosaston kokoukseen juomaan .
    Mistähän muuten johtuu kun monta kerta puolueaktivistit lähteen kokoukseen, puoluekantaan katsomatta ja tulevat kännissä kotiin, nouseeko ne asiat päähän ?? häh häh ( tämä on tosi, mutta mukava piruilunaihe heh )
    Ai kun ahistaa kun ongelma tuotin esiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

IlikiäMies kirjoitti:

ja en ole kuullut kenenkään ottavan kantaa asiaan.
Kreikka, maahanmuutto ovat pieniä asioita tämän ongelman rinnalla.
Inhmillinen kärsimys on Suomen päihdeongelman ympärillä niin suuri, että sitä ei voi rahalla mitata. Mutta niin vain se perussuomalaistenkin iso-pomo mielellään kaljamuki kourassa esiintyy.
Oletteko koskaan miettineet montako rikoksesta tuomittua kaveria on Suomen eduskunnassa, montako alkoholistia ja montako sellaista jonka paikka olisi muualla kuin eduskunnassa.
Sanotaan, että edustajat ovat valitsijoidensa kaltaisia ja täytyy sanoa kun kaupungilla kävelee ja seurailee elämää ympärillä niin näin on asia.
Tämä kansa on sellaisessa tilassa, että ainoa pelastus on nälänhätä tai sota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu