Minne hävinneet Raamattua kunnioittavat kirjoittajat? Palstalla huseeraavat lähinnä Raamattua halveeraavat kirjoittajat, kuten Teuvo, joka väittää Raamattua suurelta osalta valheeksi.
Minne hävinneet?
Herätysherätys
39<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Lähtivät, koska Raamattu niin kehottaa.
Ja mennä sinne missä on yhteys Hengessä. Jättäkäämme nämä palstat pilkkaajille.
Niin se on, että ei ole enää paljon tilaa. Mutta jotka Jeesusta rakastavat, ne rakastavat Hänen Sanaansa. Ja pitävät siitä kiinni, kunnioittavat. Ja kirjoittavat, vaikka pilkataankin, vainoakin on.
http://findiastory.vuodatus.net/
Sinunkin tulisi esiintyä omalla nimelläsi, eikä suojella itseäsi viimeiseen asti häpäisyltä, sillä Kristus antoi itsensä häpäistäväksi meidän tähden, ja jos me nyt häntä sanomme seuraavamme, on meidänki oltava valmiit antamaan itsemme alttiiksi, kuten hän on antanut itsensä meidän puolesta.
Älkää eläkö itse petoksessa, uskotellen itsellenne, että olette Herran seuraajia, ja valmiita kaikkeen, jos teistä ei ole edes tekoon vähäiseen, eli ilmoittamaan omaa nimenne, kun kirjoitatte.
Itse olen ollut nyt viime aikoina tällä palstalla. Vaikuttaa, että maailman ruhtinaan omat viihtyvät täällä paremmin kuin Raamattuun tukeutuvat kristityt.
Ehkä olen täällä jatkossakin, ehkä en.
Mutta ... siunausta Raamattuun tukeutuville kristityille ♡
Kyllä tämä tästä, kunhan me itse otamme vastuuta siitä, että emme osallistu noihin joutaviin aiheisiin, tästä kyseisestä, joka selvästi tuntuu nautivan saamastaan huomistaan tämän Raamattu palstan kustannuksella.
Lähettäkää hyviä aiheita tänne, joissa on se Raamatullinen kehoitus parannukseen mukana, niin minä teen.
Ketä sinä Mikko tarkoitat, kun vihjailet jostakin kyseisestä? Täällähän on paljon kirjoittajia, osoitteletko sormella jotakuta tiettyä. Siun pitää julistaa hänelle parannusta, eikä vihjailla.
Kyllähän me kaikki tiedämme, ketä Mikko tarkoittaa.
Mutta eivät kaikki? Olen vihreä tällä palstalla, katselen ja kyselen...
Jos olet kiinnostunut uskonasioista, niin vaihda kiireesti palstaa.
Tällä palstalla kilpaillaan siitä kuka pahimmin voi toista loukata.
Itsekin toivon asiallisia hyviä aiheita lisää.
En ole ihmisten orja, eikä paha tartu jos itse on vapaa. En tarvitse opastusta uskonasioissa palstoilta, mutta joskus tulee katseltua.
Aloituksen kysymys on aiheellinen. Minne hävinneet? Jotka Raamattua arvostavat, tahtovat Jeesusta seurata. Kyllä heidät löytää, he viihtyvät Hyvän Paimensa seurassa, ja heillä on siellä täällä uskonystäviä, jotka samoin ovat nähneet turhuuden markkinoiden tunkua kristillisissä piireissä. Jo jonkin aikaa on näkynyt, ettei niitä jotka Sanaa kunnioittavat, niitä ei oikein kestetä? Mutta Jeesus on uskollinen Ystävä, Kallio - jonka päällä me saamme turvallisesti olla. Hän antaa Toivo&Iloa ja kärsimystenkin keskellä autuutta! Nähty on.
http://hopedoor-fin.vuodatus.net/sivut/toivoa-ja-iloa-1
Hän lähetti minut teidän halujanne tyydyttämään.
Pelastuksen ajan ihanuus.
Kuka jaksaa lukea tämän todistuksen?
Uusi Testamentti tuo meille pelastuksen ajan ihanuuden. Kaikille niille, nyt jotka ottivat Hänet vastaan Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi. Pelastuksen ydin on Jeesuksen Kristuksen kärsimys ja kuolema Golgatan ristillä Jerusalemissa 34 vuonna.
Tämä on Evankeliumeiden ydinsanoma.
Pelastus ei ole ollut voimassa, sillä pelastuksen päämiehen tulee voittaa ensin, jotta voi pelastusta tarjota muille. Paavali kirjoittaa: Me emme ole vielä nähneet kaikkea alistetuksi Pojan jalkojen alle. Huomatkaa Jeesus ei ollut silloin vielä voittanut, vaikka oli jo ristin kuoleman käynytkin. Mistä siis vielä oli voitto kiinni?
Jeesus sanoi: Minä voitan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan. Nämä kolme tuli ensin voittaa, jotta Evankeliumit saisivat täyden voiman ja vallan. Milloin Jeesus sitten on voittanut nuo kolme, synnin vallan, kuoleman vallan ja perkeleen vallan?
Vieläkään Jeesus ei ole voittanut kaikkea ja alistanut jalkainsa alle kaikkea. Ikävä kyllä tämä on totuus. Jeesus sanoi: Kaikki te hylkäätte minut, Ihmisen Poika tulee hyljätyksi kaikilta sukukunnilta maan päällä. Tämä on tapahtunut Taivaissa ja maan päälläkin mitä laajemmin. Laittomuuden ihminen on jo ilmestynyt. Tarkoittaa ihmiskunnan asennetta yleensä. Ihmiskunta ei enää usko sovittavaan vereen.
Enkelitkin hylkäsivät Jeesuksen ja Jumala myöskin. Hän oli tullut Isältäkin hyljätyksi, eikä ole saanut mitään tunnustusta, eikä mitään valtaa. Tämän tähden Jeesus ei ole saanut ilmestyä omassa persoonassaan ihmiskunnalle, eikä Taivaissakaan.
Mistä siis johtuu tämä laajamittainen Jeesuksen persoonaan kohdistunut hylkääminen? Eikö siitä, että hän oli tullut Isän Jumalan hylkäämäksi. Ilmestys kirja todistaakin tapahtuneesta: Kuka tuolta tulee Basrasta sotakengät jaloissaan ja verinen vaippa yllään? Jeesus sanoi: Minä katsoin Taivasta ja maata ja kauhistuin, eikä kukaan tullut minun avukseni! ( Jeesus oli käynyt suuren ja verisen sodan Basrassa yksinään, eikä kukaan tullut hänen avukseen. Kaikki olivat häntä vastaan.)
Basra tarkoittaa jumalattomuuden kaupunkia, tätä maailmaa, jossa me elämme ja Taivaan aluetta, jossa jumalattomuus hallitsi.
Uskon ihmiset ovat uskossa ja toivossa katsoneet tuleviin aikoihin, haikeasti odottaen tulevaa valtakuntaa, jolla on oikeusarvo.
Viesti on tyhjä ja hylätty. Ei tehoa.
Joko nyt halunne heräävät?
Asiakirja numero kuusi.
Taivastiedote.
SUURI TUOMION PÄIVÄ.
Tänä päivänä on tapahtunut seuraavaa:
Jeesuksen armo on loppunut, sillä se oli Valtaryhmä, joka kirjoitukset hyväksyi ja kirjoitukset kirjoitti omaksi vallakseen. Ainaisvallan he olivat määränneet itselleen. Kuitenkin tänään tuli tuomio yli heidän henkensä. Vallan valheet ovat loppuneet ja Raamattu on poltettu kirja Taivaissa.
Enää siinä ei ole henkeä, joka pelastaisi, tai tuomitsisi. Vanhan vallan tukipylväät ovat sortuneet.
He menivät kuolemaan kaikki nuo, jotka perustivat elämänsä luottaen valheeseen ja pahuuteen.
Rehellisyyden Henki tappoi valheen vallan ja siihen perustautuneet. Tämä tapahtui Taivaissa kaikkialla. Vanha Jumala on kuollut, sillä hän oli tullut pahaksi. Vanha Jumala oli suuri joukko Valtaherroja ja he olivat yksimielisesti ja vuorovaikutteisesti Jumala nimeltään.
Aitoa Jeesusta Kristusta ei milloinkaan ole ollutkaan se oli vai kirjoittajan mieli ylevästä ja lempeästä miehestä. Samalla kuitenkin erittäin raaka tuomioissaan, kirjoittajan mieli oli sellainen.
Raamattu oli se kulta ja hopea, jalokivet, kalliit vaatteet, katso Ilm. 18. 9-19 ymmärrä lukemasi oikein. Tämä on se suuri ja julkinen tuomion päivä, jolloin Raamattu, maan piirin villitsijä on poltettu.
Tämä todistus on tarkoitettu kaikille ihmisille kaikkialla.
Kirjoittaja, Hannu Warvas.
Minä olen paljolti hävinnyt avaamalleni foorumille, joka on pyhitetty Rakkauden ilmapiirissä käytävälle Jumalaa ja lähimmäistä kunnioittavalle keskustelulle Jumalan ilmoituksesta Hänen Sanassaan ja teoissaan.
http://kalamos.keskustelu.info
Sallitaanko foorumillasi asialliset jumalanvastaiset kommentit?
Nyt käyttämääsi nimimerkkiä ei sallita. Se ei ole lähimmäistä kunnioittava.
Keskustelemme Jumalan ilmoituksesta niin Hänen Sanassaan kuin luomakunnassaankin. Voimme siis ottaa esiin kaikenlaisia asioita taivaan ja maan väliltä - ja maan altakin. Sinun ei tarvitse uskoa Jumalaan eikä sitäkään, että Raamattu on Jumalan Sana, eikä sitäkään, että Jumala on luonut maailmat. Voit myös tuoda esiin sen, miksi et usko. Voit kertoa, mikä hämmentää sinua Jumalan Sanassa tai siinä, mitä näemme ympärillämme.
Lyhyesti sanottuna keskustelen sinun kanssasi oikein mielelläni ja nimenomaan asiallisesti. Olet sydämellisesti tervetullut tuolle foorumille.
Emme ole päässeet aikonaankaan yhteisymmärrykseen Ilmestyskirjan sanomasta, niin ei kiinnosta lähteä kalamoksen sivuille turhaan väittelemään.
Voi olla, että et löydä mistään foorumia, jossa kaikki olisivat täysin samaa mieltä Ilmestyskirjan sanomasta.
http://kalamos.keskustelu.info on siitä miellyttävä keskustelufoorumi, että siellä me kaikki keskustelemme lähimmäistä kunnioittaen, vaikka emme pääsisikään yhteisymmärrykseen jostain asiasta.
Väittely ei tietenkään kuulu lähimmäistä kunnioittavaan keskusteluun.
No, nyt tällä foorumilla sinä olet, joten kysyn, mistä asiasta Ilmestyskirjaan liittyen tarkkaan ottaen emme ole päässeet yhteisymmärrykseen?
Miksi sitä _pitäisi_ kunnioittaa? Toivon todella, että nyt tulee jotain uusia, vakuuttavampia argumentteja kuin mitä yleensä täällä... o.O
Keskustelemme tuolla foorumilla siis toinen toisiamme kunnioittaen. Jos jo tunnet Jumalan, niin silloin et voi olla kunnioittamatta myös Häntä. Jos et vielä tunne Häntä, niin silloin sinulla ei ole ongelmia sen kanssa, kunnioittaako Häntä vai ei. Ehkä et usko Jumalaan, ja Raamattu on sinulle vieras. Juuri sinun kanssasi minä keskustelen oikein mielelläni
Olet sydämellisesti tervetullut tuolle foorumille, jonka tarkoituksen voit lukea tästä:
http://kalamos.keskustelu.info/viewtopic.php?f=96&t=2
Aah, nyt käsitit väärin. Lisäsin vastaukseni vastauksena aloitukseen, en sinun viestiisi. Jos olisin niin tehnyt, se olisi ollut "kiinni" sinun viestissäsi.
Btw, en usko, eikä Raamattu ole minulle vieras. Juuri sen takia en uskokaan. Voisinpa minäkin sanoa että keskustelen mielelläni kanssasi, mutta vaikuttaa siltä että olet jo etukäteen päättänyt totuutesi. Silloin ei paljoa ole tehtävissä... :/
Olet sydämellisesti tervetullut tuolle foorumille keskustelemaan Raamatun ilmoituksesta, joka onkin jo sinulle jollain tavalla tuttu.
Voipi olla, että minunkin virtuaalinen tieni käy tuolle sinun foorumillesi keskustelemaan kanssasi ja muiden kanssa.
Odotan sinua totuusfriikki7678 samoinkuin free-witchiä, JeltzininPullotelinettä (joskin jollain muulla nimimerkillä) jne.
http://kalamos.keskustelu.info/viewtopic.php?f=96&t=229&p=859#p859
RSVP: On siis miulta kohteliasta ilmoittaa, että turhaan odotat.
Mene jauhaa soopaa liiterin taakse tai ateistien palstalle, sitähän ole tehnyt kiitettävän häiritsevästi, typerys
Käänsivät toisenkin posken, mutta pää ei enää kestänyt uutta iskua. K.O.
Käänsivät mitä käänsivät, luultavasti takkinsa.
Minä kyllä kunnioitan Raamattua Jumalan ilmoitussanana (enkä käy väittämään sen olevan pullollaan valheita), mutta harvoin kirjoitan tällä palstalla. Luen kyllä tätä aika paljon.
Minne ovat hävinneet?
Luulenpa että monet tosiuskovat ovat hävinneet meluisilta estradeilta Hyvän Paimenen hyvään seuraan. Ovat huomanneet, ettei Raamattua pidetä auktoriteettina. Joka tahtoo pysyä kaidalla tiellä Jeesuksen perässä, saa huomata olevansa outo? Pitäisi mennä ajan virtausten mukana, mutta kun ei tahdo katsotaan pitkään! Siksi tuntuu olevan niin, että Jeesuksen totiset seuraajat ovat yhä enemmän joukko siellä täällä olevia lampaita. Laitumen he löytävät, Psalmi 23 mukaan. Ja he tuntevat kuka myös on lammas, joka samoin rakastaa Jeesusta. Yli kaiken, yli kaikkien. Henki yhdistää heitä Jeesukseen ja toisiinsa. Joh 10:27-30. Näi Herra kokoaa laumaansa, on yksi lauma ja Yksi paimen. Ei hätää! Hes 33.luku. Täälläkin seurataan Jeesusta, ei olla hävitty mihinkään!
http://findiastory.vuodatus.net/
http://hopedoor-fin.vuodatus.net/
http://suomistory.vuodatus.net/lue/2015/03/siunauksensateet
Väärennetty raamattu on saatanallisuuden käsikirja. 1992 vuoden suomenkielinen on tarkalleen todistus siitä. Sen väärennöksen Jumalan ja Jeesuksen Lain "älä tee huorin" poistivat jotta uskovaiset nuss isi vat itsensä helevettiin. Tulikohan aloituksen tekijälle asia selväksi!
Teille, jotka tutkitte Jeesuksen evankeliumia, niin:
-älkää antako siinä tekstissä olevien viiteiden ohjata teitä pois Jeesuksen ja Mooseksen kirjoihin osoittavista viite teksteistä.
-ja kun väärennetty Jeesuksen evankeliumi tuottaa ongelmia, niin on muutamia keinoja miten löytää Jeesuksen totuus väärennöksistä huolimatta;
Esim. Jeesus ei anna samasta asiasta kahta; toisistaan poikkeavia tietoja, ne ovat raamatun väärentäjän sopaskaa.
Ja silloin pitää olla tarkkana, pitää muistaa, että Jeesuksen opit pitää olla "yhtä" ja että Jeesuksen tekoihin sopusoinnussa.
Esimerkiksi pesu, peseytyminen "kaste" opin tilalle, Jeesus todisti raamatun väärennetyksi pesemällä opetuslapsiensa jalat. Kreikan kielen "kaste" sana merkitsee myös pesemistä ja se pelastaa tänäänkin maailmassa tuhansia ihmisiä, mm sairaaloissa.
Siis Jeesus ei käskenyt kastaa ketään, pikku lapsiakaan; lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden jäseniksi, uskovaisiksi tai edes niiden perkeleen perisyntisiksi ja pedofiilien uhreiksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
"Jeesus on tie
1.7.2011 20:09
Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
Jumalalta!"
MISSÄ ON TÄMÄ JEESUKSEN ANTAMA TIETO????
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
"teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
"teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
jne...
Mitä huolellisemmin luet Jeesuksen evankeliumit, (ellet ole uskontunnustuksen kaltainen) niin vähitellen tulee apua Jumalallisuuden ymmärtämisen muodossa. Sinun ei tarvitse uskoa vaan selvyydet ovat sielusi Jumalan Valtakunnan kaltaisuudessa jos et ole siitä ja ihmisyydestäs luopunut uskontunnustuksessa. Minulla ei ole tietoa, kokemusta siitä, että voiko uskontunnustuksen herralle ja sen herra epäjumalille antaneet palautua takaisin Luojan luomaa kaltaisuuteensa. Jos joku on se kokenut niin olis tosi miellyttävää tietää se. Tosin tämä ei ehkä ole paras paikka sellaisen asian tarkaan tutkimiseen mutta mutta....
Uskovaiset ja etenkin pappislupauksen antaneet papit eivät saa tätä Jeesuksen antamaa käskyä noudattaa:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
HUOM!!!
Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalialais-luterilaisuuden sopaskaa!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"
OVATKO PAPPISLUPAUKSEN ANTANEET TIETOISESTI JUMALAN JA JEESUKSEN VIHAAJIA VÄÄRÄÄ TODISTUSTA ANTAVINA?
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
pappislupauksen kaltainen pappi; JEESUSTA PILKATEN:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701/#comment-49138876
"Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
Antti-pappi "
TÖRKEÄSTI, RIKOLLISUUDEN OPEIN JEESUKSEN NIMEEN VALEHDELLEN;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
"Hei Mirka,
Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
t. Maarit-pappi"
KIRKKO PAPISTOINEEN EI OLE VASTUUTA LAPSIKASTE RIKOKSESTA VAAN SIIRTÄÄ SEN PERKELEEN PERISYNNIN LASTEN VANHEMILLE. SIIS TOSI PIRULLINEN ANSA!
Rikollisella kristinuskolla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia EIKÄ Jeesuksen opetuslapsia vaikka valehdellen niin opettavat. Niin, ja heidän taivaan isä on herransa helevetin tulella tapattanut uskovaisia ihmisiä, pikku lapsiakin herransa helevetin tulella noitarivoilla suomessakin.
Ja mitä tulee kasteeseen niin sitä ei ole Jeesus asettanut vaan väärennetty raamattu herra jumalaa palvelevien uskontunnustuksensa kaltaisten Jumalaa ja Jeesusta vihaavat sen opin keksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
"Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
Tämä on ilmeisesti eksyttäjiltä unohtunut!
Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa...
Johanneksen evankeliumi:
13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
Siis JEESUS teoillaan, pesemällä opetuslapsiensa jalat; todisti raamatun väärennökseksi!
JA TÄRKEÄÄ ON MUISTAA, ETTÄ;
Jeesus EI OLE käskenyt kastaa ketään, ihmisiä, pikku lapsiakin tappaneen, tapattaneen, lapsiakin raiskanneen rikollisuuden jäsenyyteen, uskovaiseksi tai edes pedofiilien uhri alttareille uhrattavaksi!
Jeesus siunasi lapsia ja toisin lapsia kohtelevilla Jeesus antoi myllynkivien käyttöohjeet.
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan;
10:16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä
Lapsista, meidän tulee muistaa myös se, että Jeesuksen antaman tiedon mukaan Jumalan Valtakunta on lasten kaltainen joten lapset ovat Jumalan Valtakunnan kaltaisia. KASTAMALLA JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAINEN LAPSI, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen jne rikollisuuden PERISYNTISEKSI, ON RIKOS myllynkivi opin mukaan.
Uskovapautta koskeva Laki ei anna kenellekkään uskoa toisen puolesta, edes edes oman lapsen.
Ihmis- ja lasten oikeuksia ja lasten suojelusta on selvät kansain väliset sopimukset JA KIRKOILLE EI OLE ANNETTU ERIKOIS OIKEUKSIA NIIDEN SOPIMUKSIEN MUKAAN.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
Rikkomalla yhtäkään Suomen Perustuslain 1§ > 10§ ei ole LAILLINEN 11§ uskonnollinen uskonvapaudesta nauttiva järjestö vaan on laiton ja usein selvää rikollisuutta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
Pistäkääs ne raamatulliset faktat kohdalleen Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukaisesti ja osoittakaa saatanaa palveleville totuus!
jk.
Nykyinen raamattu on mielestäni kolmi-osaiseksi tietolähteeksi sopivin ja samalla antaa mahdollisuuden "valita" Jumalansa ja Jumalia joiden oppeja noudattaa ja siten uskoo.
VT - on historiaa jonka muutamiin kohtiin Jeesus opeissaan viittaa.
JEESUKSEN EVANKELIUMEISTA väärentämättöminä ei ole paljoa jäljellä ja sitä vähääkään ei pappislupauksen antaneet saa opettaa ja saarnata. Noin 18 Jeesuksen evankeliumeista on vain neljä Paavali ja sen oppikunta ottanut , raamattuun, osittain voimakkaasti väärennettynä Lutherin oppikuntakin toimesta. Jeesus ei viittaa opeissaan muiden kuin Mooseksen antamiin tietoihin, Moos. 1-5 kirjat mutta eksyttäjien raamatuissa viitteet Jeesuksen evankeliumeista usein viittaavat Paavalin jne teksteihin ja se on yksi monista tavaoista eksyttää ihmisiä pois Jumalallisuuden opeista.
UT - on paavalilais-luterilaisuuden eksytys tulkintoja Jeesuksen evankeliumeista ja mm Jumalan ja Jeesuksen Lain väärennyksellistä tekstiä sisältävä.
Siis todellisuudessa JEESUKSEN EVANKELIUMIT eivät edes kuulu rikollisen kristinuskon raamattuun. Niistä, arviolta 18:sta evankeliumeista neljä osittain rajusti väärentämällä luvatta anastettiin rikollisuuden käyttöön. Sen väärennös työn aloitti Paavali oppikuntineen. Ja ehkä törkein on suomenkielisenä 1992 vuoden saatanallisuuden käsikirja jossa Jumalan ja Jeesuksen Lakiakin väärensivät tosi pahan eksytyksen aikaan saamiseksi.
Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. "
Joten aloittajallekkin suosittelen asioiden tutkimista tarkemmin ihmisyydellä eikä Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestään luopuneen uskontunnustuksen kaltaisena.
Uskontunnustuksensa lahkoille antaneet ovat JUMALAN VALTAKUNNAN KALTAISUUDESTAAN, JA IHMISYYDESTÄÄN LUOPUNEITA AIVOPESU UHREINA.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/uskontunnustus.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa.'
FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
"hänestä"- herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
totta! Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'
EIHÄN luder/lutherista TULLUTKAAN muuta kuin rikollisuuden herra jumala joka loi mm suomalaisille mm rikollisen saatanallisuuden noitaroviot opit ja muut uskonnolliset saatanallisuudet...
TÄMÄ EI OLE SUOMALAISTA KANSAN PERINNETTÄ VAAN MIEKKA SIVISTYKSEN SAATANLLISUUTTA JOKA EI OLE TERVE JÄRKISTEN VAAN SAIRAAKSI AIVOPESTYJEN AIKAAN SAANOKSIA; Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!
2 Tim 3; 1-5
Ei minusta ole kovin hedelmällistä keskustelu Raamatun opetuksista. Raamattu tosiaan opettaa että älä ryhdy väittelyyn. Olen ollut täällä siksi kun olen huolissani monista asioista jotka on pahansuopaisuuttaan sanottu halveksivassa sävyssä. Ehkä tämä palsta on joillekin purkautumismahdollisuus selviytyä oman elämänsä kanssa eteen päin. Voisiko sanoa että on monen laista hätää jotka ihmisen mielestä vastustamattomasti pulpahtaa sanallisesti esiin mikä milläkin perusteella. Voisiko sanoa siten että sanomiset ovat sielun peili.
Mitä tulee Raamattua kunnioittaviin ihmisiin he varmaan saavat turhauman jos täällä liikaa viihtyy kun niitä muitakin vaihtoehtoja on mahdollisuus toteuttaa.
Otettaisiinko käyttöön sellainen tyylilaji joka suvaitsee erilaiset mielipiteet sillä ne eivät ole itseltä mitään pois vaan kaikessa rauhassa keskusteltaisiin asioista ja jäätäisiin ihmettelemään ihmisten erilaisuutta suhtautumisessa milloin mihinkin.
Avain lukkoon on ei tarvitse myöntää jos ei halua ja ei tarvitse vaatia että on oikeassa. Jätetään lopullinen ratkaisu sitten Jumalalle.
Muistetaan vielä jokainen ihminen on Jumalalle tärkeä joka käsitys on Kristityillä.
Käsittääkseni räksyttävät puskista, kun eivät enää kehtaa kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillään. Ainakin yksi varma tapaus.