Tuleeko Suomeen nyt porvarihallitus?

Tarvitseeko vähä-osaisten olla huolissaan? Muodostetaanko Suomeen nyt kovaa ja kylmää politiikkaa ajava porvariston hallitus?
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vähäosaisten??? En tiedä mut laiskojen loieläjien kannattaa huolestua.

Äänestä
  • Toivottavasti sairastut vakavasti ja joudut sen takia talousahdinkoon OLMI!

    Äänestä

Sitähän se on jo ollut kohta sata vuotta.Ei ole koskaan ollut risaperseitä johtamassa
maata, aina siellä verhon takana ovat rikkaat hääränneet lobbareineen. lahjottuja
on jokaisessa maiden hallituksissa, se on ihmisen luonteenmukaista. Vallankumoukset
johtuvat ylimistön sortovallasta köyhempiä kohtaan. Köyhä ei hallitse mitään, koskaan.

Äänestä

Keskusta ja persut eivät ole porvareita. Demarit ja vasurit hävisivät, joten siirryttiin jonnekin epämääräiseen tilaan joka ei ole oikein mitään. Epävarmuus lisääntyy, kun ei tiedetä, että kenen asialla suurimmat puolueet ovat.
Todellisen jytkyn saivat vihreät jotka puolitoistakertaistivat paikkamääränsä. Ei hyvä kenellekään, ei edes luonnolle, kun sälyttävät lisäkustannuksia yrityksille ja nämä kippaavat paskat toisen pään kautta mereen tai jonnekin, jos aikovat pärjätä, kun kustannuskatto on jo aikoja sitten tullut vastaan.
Se on onneksi varmaa, että vasurihallitusta ei Suomeen enää koskaan tule.

Äänestä
  • Ei kukaan halua vihreitä hallitukseen.

    Äänestä

Köyhille luvassa joka tapauksesa kylmää kyytiä. Kolme suurta, Kepu, Ps ja Kok Rkp.

Köyhät ja perusturva kyykkyyn!

Äänestä
  • Ainahan se on otettu köyhempien selkänahasta muiden hyvinvointi... kyllä suomen kansa on tyhmä

    Äänestä

  • Kokoomusta hallitukseen kaiken paskan jälkeen mitä Kokoomus on tehnyt ja samalla jää Rkp uikuttamaan oppositioon ja miljardeja maksava pakkoruotsi poistuu kuten myös Ahvenanmaan erityisedut.

    Äänestä

  • No ei se riisto nykyistä pahemmaksi voi enää mennä, kiitos SDP:n.

    Äänestä

  • yx9eurolainen kirjoitti:

    No ei se riisto nykyistä pahemmaksi voi enää mennä, kiitos SDP:n.

    Kokoomus on Suomen pahin riitopuolue koska kannattaa välillisten verojen jatkuvaa nostamista.

    Äänestä

Todennäköisin vaihtoehto: Keskusta, PS ja SDP. Kokoonpano puhaltaisi parhaiten yhteen hiileen ja loisi vakautta työmarkkinoille.

Äänestä
  • SDP ei kestä enää hallituksessa oloa. Jos menisi hallitukseen niin ensi vaaleissa kannatus olisi alle 15%. Parempi vaan tottua siihen, että Suomi on nyt ennätyskonservatiivinen. Vihreät voitti vaaleissa mutta persut ja vihreät eivät sovi samaa hallitukseen.

    Äänestä

Kyllä.

Äänestä
  • Kyllä. Ei.Kyllä. Ei.Kyllä. Ei.Kyllä. Ei.Kyllä. Ei.

    Tyypillinen suomalainen juntti. Kyllä. Ei

    Äänestä

Portti Natoon aukesi kun persut koheltaa, sinänsä erittäin ikävä asia.

Äänestä
  • Mitä portti natoonhan sulkeutui juuri.Eikö Keskusta ja PS sekä SDP ole Nato vastaisia? Kokoomus ja Rkp:han liputtavat Natoon menosta,minun käsittääkseni

    Äänestä

Hallituksessa on uusi työväenpuolue eli persut.
Miksi huolestua, mikäli nilkkipuolue SDP turpean apinan johdolla ei ole hallituksessa Arseenmäen punikkikoplasta puhumattakaan?

Kansa on puhunut. Nyt pulinat pois!!!

Äänestä
  • Jos persut on työväenpuolue niin ne on kansallissosialisteja kuten Saksassa aikoinaan.

    Äänestä

vähäosainen ei käy äänestämässä ja muuttuu entistä vähäosaisemmaksi, sitä saa mitä tilaa ja nyt tilasivat itselleen lisää kurjuutta, pulinat pois.

Äänestä
  • Olisi kannattanut äänestää.

    Äänestä

Nyt alkaa työttömien syyllistäminen tyyliin: "Olette aivan itse syyllisiä työttömyyteenne!"

Ja erilaiset pakkokeinot ja palkattomat orjatyöt lisääntyvät jotta porvareiden yritysomistajien taskuun saataisiin lapioitua entistä enemmän rahaa!

Maanviljelijät saavat lisätukiaisia ja siitä seuraa viljan ja sianlihan ylituotanto joka romahduttaa hinnat ja tätä romahdusta pitää sitten jälleen kerran tukea veroeuroilla jne, jne...

Äänestä
  • Eli syyllistetään tyyliin! "Miksi ette ole rikkaita teollisuuden omistajia kuten me Kokoomuslaiset" ja "Miksi ette ole rikkaita maa- ja metsätilallisia miljonäärejä kuten me Keskustalaiset?"

    Oma syy!

    Ja nyt töihin siitä 9€ päiväpalkalla!

    Äänestä

  • Äänestäminen on teatteria johon mennään galluppien saattelemana ja johdattelemina.
    Kaikki gallupit ja ovisyykyselyt pitäisi kieltää kaksi kolme viikkoa ennen vaaleja, tämä ihan ensimmäiseksi.
    Tällä tuloksella vähäosaista kansaa lyödään ja lujaa, on aivan turhaa kuvitella muuta....nähdään kova kapitalismi kaikkine ilmiöineen.
    Myös SDP ja Vasemmistoliitto omilla toimillaan hämmensivät perinteisiä kannattajiaan....katsotaan jatkoa?

    Äänestä

No tulee tulee te Suomi24 se kaipaamanne porvarihallitus, kyllä sen jokainen vähänkin älykäs kansalainen on tiennyt jo ennen vaalitulosta. Nyt varmaan voitte sitten myös palstoilla lopettaa vasemmistoa äänestävien solvaamisen, yleensä kun heikompia ei ole demokratiassa tapana pilkata ja äänestämisen vapaus demokratiassa kuuluu yhtälaisesti kaikille. Ne perussuomalaisenne voivat nyt sitten varmaankin selkärankaisesti myös mennä sinne hallitukseen, etteivät halvaannuta Suomen valtion toimintaa taas seuraavaksi neljäksi vuodeksi turhanpäiväisellä räksytyksellä.


Yle:lle tässä samalla sellaista kritiikkiä - nimettömänä kun tämä keskustelu tapahtuu, että asiat vois olla kuten ennenkin, eli että sivuiltanne näkisi vaalipiireittäin kaikkien ehdokkaiden äänimäärät, eikä siten että voidakseen katsoa paljonko ääniä joku on saanut, pitää alistua kyyläämiselle, että Yle kyttää keiden ehdokkaiden äänimääriä kukin hakee. Ja toivottavasti joskus jää historiaan epädemokraattinen Yleisradion nykykäytäntö, missä ennen vaaleja mainostetaan vaan gallupeissa neljäksi suosituimmaksi gallupien mukaan määriteltyä puoluetta. Oikeassa demokratiassa kaikki puolueet saisivat saman verran näkyvyyttä maan viralliselta kanavalta.


En minä vielä ole muuttamassa maasta, mutta jos yhtään patavanhoillisemmaksi meininki muuttuu, alan ehkä harkita. Olen koulutettu ihminen, enkä aio alistua tekemään yhdeksän euron päiväpalkalla koulutustani vastaamatonta työtä, enkä ole mikään loinen, vaan ihminen joka on vähemmän tältä valtiolta saanut, kuin tälle antanut. Ja sillä ei ole mitään merkitystä mitä minä olen: en ole sellainen kuin tän Suomi24- foorumin vakiohäirikkökirjoittajat. Arvostan sivistystä, suvaitsevaisuutta ja se tarkoittaa sitä, että minusta asiattomat sivistymättömät termit kuten takiaispuolueet jne. ei kuulu demokraattiseen kielenkäyttöön sivistyneillä ihmisillä.


Pahin hallitus olisi punamulta, vasemmistoa äänestäneiden mielestä paras hallitus huonoista vaihtoehdoista on nyt sitten se kaipaamanne äärikonservatiivinen porvarihallitus, eli ottakaa porvarit kiitos sinne hallitukseenne ne kokoomuslaiset, persunne, rkp ja kristillisdemokraatit. Kokoomuksen puisto-osasto vihreätkin tietysti voi mennä hallitukseen, ihan sama, koska talouspolitiikassa vihreät; vaikkakin heillä on hienoja ympäristönsuojelullisia ajatuksia toki myös, ajaa lähinnä porvareiden linjaa.


Yli kolmekymmentä tai kolmisenkymmentä prosenttia kansasta jätti äänestämättä. Ja älkää unohtako, että pienemmistä puolueista rannalle eduskunnasta jäivät monet, joiden äänimäärä oli paljon suurempi kuin monilla suuremmista puolueista eduskuntaan valituiksi tulleilla. Mielenkiintoinen kikkailu oli tuo uusi vaalipiiriuudistus.


Kaikkea tsemppiä kaikille tavallisille ihmisille ja eritoten pienituloisille. Naistenlehtien kansissa säännöllisesti heiluvat huuhaatyypit eivät aja tavallisen ihmisen asiaa, puhumattakaan yritysjohtajista ja suurliike-elämäsidonnaisista, jotka jostain oudosta syystä vuodesta toiseen tulevat valituiksi, vaikka olisivat tehneet mitä. En ole minkään puolueen jäsen, enkä mainosta mitään, mutta nyky- Suomi ei ole ihanne- Suomeni, enkä usko olevani ainoa joka näin Suomessa ajattelee.


Onnittelut kuitenkin jytkyttelijöille, kokkareille ja muille linssiluteille. Vaalitulos on vaalitulos, ans' katsoa nyt millaista politiikkaa seuraa. Konservatiivi- Suomea pukkaa, pitäisköhän tässä olla huolissaan kun ei ole tullut tekaistua neljää kakaraa, ei ole uskonnollinen, ei rikas, eikä omaa mitään mielipidettä maahanmuutosta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuaaaaaaaaa kirjoitti:

Tarvitseeko vähä-osaisten olla huolissaan? Muodostetaanko Suomeen nyt kovaa ja kylmää politiikkaa ajava porvariston hallitus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu