Itse rehellisenä miehenä rinnastaisin perussuomalaiset ja heidän kannattajansa ennemminkin pedofiileihin kuin rasisteihin. Jammu-sedän murhanhimoon verrattavaa tuo on, jos esimerkiksi Syyriassa konekivääritulen keskellä peloissaan elävien lasten ottaminen turvaan Suomeen olisi muka suomalaisille jokin "uhka". Samoin pedofiiliaan verrattavaa, jos ei haluta auttaa köyhiä nepalilaisia lapsia lukemaan ja kirjoittamaan, jotta heillä olisi parempi elämä.
Antti Rinteen olisi Soinin kanssa naamatusten väitellessään pitänyt sanoa suorat sanat sille Paavin uskoiselle möhömahalle, että tuo on todella raukkamaista, jos te aikuiset verorahoilla läskeiksi syötetyt "miehet" turvallisessa Suomessa valittatte huonoa elämää ja protestoitte sitä muka äänestämällä populistipuoluetta samalla kun maailmalla lapset joutuu täristen pelkäämään konekivääritulta ja kuolemaan nälkään. Valitettavasti, kuten ruotsalaiset mediatkin ovat jo todenneet, niin suomalaiseen pelkurimaiseen luonteeseen kuuluu kuitenkin tällaisissa tilanteissa ettei sanota suoraan asiaa vaan mielistellään näitä kunniattomia paskiaisia eli persuja ja sen sijaan että sanottaisiin suorat sanat päin naamaa. Ruotsissa muut puolueet sensijaan uskaltavat sanoa suoraan ruotsidemokraateille päin naamaa. Se kuuluu ruotsalaisten lujuuteen ja rohkeuteen, jotka suomalaisilta puuttuvat.
Ei tuollaisia valittajia kuin mitä perussuomalaisten äänestäjät ovat voi yksinkertaisesti pitää miehinä. Isot miehet itkevät sitä kun sossuraha pienenee ja sillä ei saa enää ostettua yhtä kallista älypuhelinta samalla kun joku lapsi maailmalla kamppailee hengenvaarallisissa oloissa keskellä kriisiä ja nälänhätää! Kyllä on perussuomalaiset "prostestiäänineen" säälittävää porukkaa! Kasvaisivat miehiksi ja lopettaisivat marisemisen. Pieni lapsikin jossain maailman kriisialueella selviytyy äärettömän paljon kovemmissa oloissa kuin ne "kauheudet" täällä joihin persut ja muut populistit vaativat "muutosta". Kyllä hävettää olla suomalainen, kun meillä on aikuisten miesten runsaasti äänestämä valittavien marttojen kerho. Kyllä ei mistään suomalaisesta sisusta ole tietoakaan.
Toteaisinkin samalla tavoin kuin Ruotsin kokoomuksen Carl Bildt totesi ruotsidemokraateista, että kunnialliset Suomen kansalaiset eivät yksinkertaisesti äänestä perussuomalaisia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jahans, sitä on täällä taas joku ryssäntrolli vääntämässä torttua keskellä yötä.
Otettaisiinko nuo kaikki syyrialaiset siis "turvaan" Eurooppaan ja varsinkin Suomeen?
Samoin kaikki muut kehitysmaalaiset Afrikasta, Lähi-Idästä, Afganistanista jne?
Pari miljardia siis? Jokainen EU-kansalainen ottaisi vaikkapa nelisen kappaletta kämppäänsä.
Vai tehdäänkö niin, että arvalla katsotaan, ketkä voittavat lotossa ja saavat ilmaisen elatuksen länsimaassa, ja loput saavat pärjätä miten pärjäävät (häviäjille vaikkapa ilmainen lapio, niin voivat itse kaivaa paskahuussinsa ja kaivonsa itselleen)?
Vai pannaanko nuo tappelemaan keskenään, ja voittajille sitten tuo lottovoittoelatus länsimaissa?
Vai ehkä rikkaimmille, tai jotka kykenevät lainaamaan ihmisten kuskaajille maksettavan summan tulla laittomasti Eurooppaan?
Vaiko vain niille, jotka selviävät voittajina tappelussa lautalla tai veneessä, ja kykenevät heittämään toisen uskontokunnan, kuten kristittyjen, edustajat mereen, ja näin voittajina voittavat myös elatuksen loppuiäkseen länsimaissa kuten Suomessa ja EU:ssa (nyt ei tarvitse hävinneistä välittää, koska ne on tapettu)?
Minä vertaisin pedofileihin niitä vihervasureita, jotka toisivat tänne tuhansittain neeegereitä ilman minkäänlaista kontrollia. Heitä nämä täällä pedofiilit sitten "hoitaisivat" ja aikanaan he raiskaisivat ihan suomalaisia pikkulapsia.
Onneksi persut ehkäisevät moisten pervojen aikeita.
Eikös juuri Vihreät ole ihan avoimesti keskustelleet mm. suojaikärajan poistamisesta?
Että Suomen Islamilaista Kalifaattia kohti ollaan menossa silläkin saralla...
Vai että sossun rahoilla uusi älypuhelin se ei kantasuomalaiselta onnistu somalilta sen sijaan kyllä.
Vaikka tämä onkin nyt sitä suurinta peppukipua mistä saan nauttia seuraavat 4 vuotta