YLE syrji puolueita eduskuntavaaleissa

ylen

Lähde http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185978-hyva-ylen-paatoimittaja

Hyvä YLE:n päätoimittaja

Kirjoitatte 2.2.2015 "En ole ainoana Suomessa sitä mieltä, että Ylen rooli tulevaisuudessa on erityisen tärkeä: Varmistaa, että kaikilla suomalaisilla on pääsy tärkeään tietoon ja mahdollisuus osallistua tietoisena ja ajattelevana kansalaisena yhteiskunnan toimintaan."

Tuosta voi olla vahvasti samaa mieltä. Miten Teidän mielestänne em. kantaanne sopii se tosiasia, että YLE ei tarjoa tulevien eduskuntavaalien alla äänestäjille yhtään mahdollisuutta verrata nykyisten eduskuntapuolueiden ja eduskuntaan pyrkivien puolueiden tavoitteita toisiinsa radiossa eikä tv:ssa?

YLE ei siis järjestä yhtään valtakunnallista tv- tai radiokeskustelua, joissa uusien puolueiden edustajat voisivat haastaa nykyisiä eduskuntapuolueita.

Yleisradiolain 7 § mukaan Yleisradion julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti...tukea kansavaltaa. Kansanvalta ei toimi ilman tasapuolista kohtelua mediassa. Puoluelain 10 § määrää Yleisradiota kohtelemaan kaikkia puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen. Puoluelain 10 § 2. momentin mukaan Yleisradio Oy voi soveltaessaan 1 momenttia yhtiön vaaliohjelmiin ottaa huomioon myös ohjelmallisia näkökohtia.

Ohjelmallisten näkökohtien pitäisi merkitä sitä, että eduskunnan ulkopuolella olevia ja eduskuntapuolueita on samoissa keskusteluissa.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, ETYJ:in vaalitarkkailuelin ODIHR muistutti viime eduskuntavaalien yhteydessä tekemässään tarkastuksessa YLE:a sen velvollisuudesta kohdella kaikkia puolueita oikeudenmukaisesti ja ilman syrjintää. ETYJ/ODIHR:n vaaliarviointivaltuuskunnan raportti 21.7.2011 (s. 18): "Julkisen palvelun tehtävänsä ja elinvoimaisen kansanvallan jatkuvan edistämisen vuoksi Ylen pitäisi kehittää edelleen kaikkien puolueiden oikeudenmukaista ja syrjimätöntä osallistumista vaaleihin antamalla myös pienemmille ja uusille puolueille riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia esittää kantansa. " http://oikeusministerio.fi/material/attachments/om/tiedotteet/fi/2011/6AEVan3cs/ETYJ-raportti.pdf

Ilmeisesti ODIHRin muistutus on saanut aikaan, että YLE tarjoaa nyt kaikille ehdokkaille mahdollisuutta neljän minuutin videohaastatteluun, joka tulee nähtäväksi YLE:n nettisivulla. Tämä sinänsä hyvä uudistus ei kuitenkaan poista sitä puutetta, että puolueiden tavoitteiden vertaaminen ei ole mahdollista vaalikeskusteluissa. On myös muistettava, että huomattava osa äänioikeutetuista ei käytä nettiä.

Ennen vaaleja millään puolueella ei ole yhtään tulevien vaalien ääntä. Puolueiden ja ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun pitää lähteä siitä, että annetaan kaikille mahdollisuus näyttää kykynsä ja vaihtoehtonsa.

Urheilun ystävät pahoittaisivat mielensä, jos sadan metrin juoksussa annettaisiin 50 metriä etumatkaa niille, jotka ovat aiemmin pärjänneet hyvin. Tällainen menettely näyttää kuitenkin arkipäiväistyneen puolueiden kohtelussa.

Vaikka YLE onkin eduskunnan käsissä, se voisi yrittää pyristellä irti vallitsevasta rakenteellisesta korruptiosta.

Parhain terveisin,

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        97
        2703
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        104
        2290
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2040
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        14
        1775
      5. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1701
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        36
        1676
      7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1676
      8. 92
        1602
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        129
        1467
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1284
      Aihe