Sillä yli 37 000 ihmistä oli jo ymmärtänyt, ettei uusnatsismia kannattavaa puoluetta ole syytä äänestää. Persujen äänestäjiä on nimittäin tuon verran vähemmän kuin viime vaaleissa.
Toinen ilonaihe, uusnatsismin väheneminen
natsismi_vähenee_OK
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Perussuomalaiset Eetu Salinin viitoittamaa tietä Järjestäytykää saatanat, niin saatte joukkovoimalla asianne ajetuksi (Eetu Saliin, suutari, Porin Satakunnan kansankeittiön pitäjä, kansanedustaja)
Perussuomalaisten uudeksi kansanedustajaksi valittiin Satakunnan vaalipiiristä Laura Huhtasaari, joka sai 9 254 äänen saaliin ja PERUSSUOMI sai äänistä 25 prosenttia. Toinen Perussuomen kansanedustaja uusi pestinsä Ari Jalonen 5741 tukijaa. Satakunnan ykköspuolue
SATAKUNNASSA SIIS PORISSA ON SUOMEN TYÖVÄENLUOKAN KESKUS
SUOMALAINEN SANKARI EETU SALIN TOIMI PORISSA, SATAKUNNASSA
SIELLÄ ON TEHTY HISTORIAA, TOSIN KOKOUS PIDETTIIN HÄMEESSÄ ELI FORSSASSA 1903
Nimittäin luotiin SUOMEN HYVINVOINTIVALTION PERUSTEET, joita Perussuomalaiset puolustavat
Symbolisesti NÄISSÄ VAALEISSA 2015 suurimman tappion kärsi ykköspuolue SDP. Satakunta on ollut Suomen sosiaalidemokraattisimpia maakuntia, mutta nyt menettivät ykköspuolueen paikkansa TYÖTÄTEKEVIEN PUOLUEELLE PERUSSUOMALAISET
Rämettyneitä viranmetsästäjädemareita ei auttanut, että Krista OPETTAJAVIRKOJENKÄHMIJÄPORISSA Kiuru oli ministerinä ehdokkaana Satakunnassa
http://yle.fi/uutiset/kokoomus_suurin_haviaja_satakunnassa__vain_yksi_kansanedustaja/7939103
Aivan:
http://hikipedia.info/wiki/Perssuomalaiset
Näitä persuloisia on siis vähemmän Suomessa. Hyvä juttu.
http://1.bp.blogspot.com/-BPDMh_Sac3M/Uj_pWz6p0JI/AAAAAAAAAPU/g5gwv49SoTs/s1600/Hetero pride Hki jäljiltä natsitteluparodiaa 21.9.2013 Seppo Lehto pic29.JPG
OLEN NÄHNYT TÄMÄN VIDEON RUOTSIN TELEVISIOSSA Veckans brott viikon rikos -sarjassa esitetty noin kuukausi sitten
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015042019551469_ul.shtml
Siinä pieni ja iso mamupoika jotka häiriköivät ja vartija iso karhu tulee paikalla ja pieni yrittää pakoon
vartijat ovat kysyneet puhelimitse toimintaohjetta poliisilta ja poliisi on ilmoittanut että illegaalit mamut meillä on tiedot näistä skurkeista
PITÄKÄÄ NE PAIKALLA
iso karhu poliisi ottaa pikkurääpäleen kiinni joka alkaa purra sylkeä ja huutaa kuin sikaa tapettaisiin ja hän istuu pojan päälle kevyesti ettei tarvi lyödä luita poikki
ympärillä on rutosti ihmisiä joista joku punikkisetä selittele että hänhän on vain lapsi
vaikka tuon ikäiset voivat olla paneskella sivistysmaissa kuten USA:ssa
yhdeksänvuotias siis
kundi pidetään paikallaan ja joku tolla yrittää rangaista turvamiestä joka hoiti homman hyvin
ja poliisi haki räkivän ja purevan ulkkarikakaran pois
Menisit sinäkin oikeisiin töihin.
Mamuvihasi on jo sairauden asteella. Ootko saanu mamulta joskus turpaasi vai mikä nuppisi on noin sekoittanut?
Perustele töissäkäyminen kun verorahat lapataan joillekin punavihreille ja mamuille loput
ja kun sitten tehdään mamukuluista laskelata aletaan kinata mutta ei tutkia itse asiaa?
miksi kävisiin töissä maksaakseni Sipilälle ja Vanhaselle palkkaa jotta he tuovat mamuja ja maksavat sosiaaliturvaa ulkomaille?
Sinun kaltaisiltasi yhteiskunnan loisilta pitäisi ottaa kaikki tuet pois.
No siihenhän persut pyrkivätkin, joten eiköhän sekin pian järjesty. Omat koirat siis purevat loisivia persuja kaikkein pahimmin.
Mietipä vähän, mitä sotaa käyneet esi-isäsi miettisivät, jos näkisivät kirjoituksesi: Ensiksikin, he häpeäisivät, toiseksi he sanoisivat: "Mene poika töihin ja ota vastuu elämästäsi, niin mekin teimme."
Tykkään loikoilla kotona ja ihailla Hall-ahoa. On se niin sexy pakkaus.
joo ne 37 000 ääntä menetettiin liian löysän maahanmuuttopolitiikan takia. nyt ne 37 000 ääntä meni oikeille ääriliikkeille. Joten uusnatsismi ei hävinnyt mihinkään. Analysoitaisiinko myös se että olivatko ne 37 000 uusnatseja ja rasisteja jotka äänestivät 2011. Ei kai ne ajatukset katoa jos äänestettävä puolue vaihtuu.
Mutta tämähän on antipersun katkeraa laulua. Mutta odotas
Nyt nimittäin JYTKYTETÄÄN JYTKYTETÄÄN!!!
Ei voi kuin todeta, kyllä on antipersu todellakin sairas yksilö kun näitä omituisuuksia lukee.
"Halla-Ahon äänestäjä" on todellakin sairas yksilö. Elää tukien varassa eikä aiokkaan hakea työpaikkaa, vaan pitää parempana loisimista meidän verovaroillamme. Eli tyypillinen persukannattaja.
Yle luki tänään ääneen tavanomaista Hesarisoopaa, taistolaisen näyttelijän nälvintää Perussuomesta
Kouluttamaton kommunisti melskaa takanaan sivistystä Turkan - Parviaisen malliin teatterikoulussa:
HESARI:
"""Perussuomalaisten rynnistys toiseksi suurimmaksi puolueeksi keskustan ja kokoomuksen väliin osoittaa Suomen jakaantuneen kahtia, sanoo kirjailija-ohjaaja Pirkko Saisio. "Minusta tuntuu, että vihreät ja vasemmisto jakavat keskenään älymystön, kulttuuriväen, tutkijat ja yliopistoväen", hän sanoo. Saisiosta tuntuu, ettei vasemmistopuolueissa edes ole enää kovin paljon duunariehdokkaita, vaan niistä on tulossa selvästi älymystöpuolueita."""
UUDELLAMAALLA VIHREIDEN PÄÄEHDOKAS ON TANSSIJA TOIVOLA JA HELSINGISSÄ YLIOPPILAS HAAVISTO, taas Hakkaraisen puolueella Perussuomella on Uudellamaalla vaaleissa ehdokkaana neljä tohtoria, siinä teille kulttuuria. Kommunistien kulttuurinen puoluejohtaja on ainoa koulujakäymätön puoluejohtaja Antti Jurhinmäki
Mene pummi töihin.
Myös pakkoruotsia saatiin ajettua alas koska kommunistiopiskelija Li Andersson ja Rkp-läinen koulujakäymätön Biaudet eivät ole arvostettuja edustajia vaikkakin armoitettuja pakkoruotsittajia ja suomalaisten kyykyttäjiä
Kommunistien Li Andersson on kovan linjan pakkoruotsittaja, joka opiskelee pakkoruotsitusta Åbo Akademissa ja valtio-oppia ja venäjää, eli aineita, joilla ei tee muuta kuin broileria ja sitäkin poliittisesti
Lipposka sai eduskuntapaikan Lipposen vieressä seisomalla ja makaamalla mutta nyt lipesi kun Lipponen lipesi ensin historian tynnyriin, pakkoruotsittajakyykyttäjä-Lipponen https://www.youtube.com/watch?v=Sqq7BOwJH6s
On olemassa Tampereen Rkp tai sen tapainen Pispala-Pyynikki-Amuri-Keskusta-Tammerkoski -alueelta saa muutaman äänen. TÄMÄN JOHDOSSA ON LÖÖPERI -niminen kaveri koska tamperelaiset eivät osaa nimeä ääntää (puuttuu ruotsalaisia kirjaimia). Ja kaveri puhuu lööperiä.
Ylöjärvi-Hämeenkyrö välillä Sulo Vilenin penssiiniaseman (tamperelaisilta puuttuu kirjaimet b f g ) niin siis
vieressä Tankki täyteen
olevalta Sasin kylältä kotoisin oleva raaka pakkoruotsittaja putosi juuri tämän aloitteen hylkäämisen ja siihen liittyvän kohun takia, kumma vempule jonka sukua hallinneet rovastit olivat piikovia suomalaisuusmiehiä (tieto tohtori Heikki Talalta)
Pirkanmaa ja Tampere ovat niin suomenkielisiä, että niiden kielessä ei ole b g f kirjainta JOTEN SASIN TOIMET OVAT TÖRKEYS PIRKAMAATA JA TAMPERETTA KOHTAAN, jossa ei ole ruotsinkielisiä
Kun tamperelainen tulee Turkuun jossa nuo kirjaimet ovat
hän sanoo vöri vaikka tarkoittaa föri
ELI PAKKORUOTSIN VASTAINEN ALOITE PITÄÄ NYT VAIN PANNA UUDESTAAN VETÄMÄÄN 2019 ALKUKEVÄÄSTÄ äänestettäväksi
Hyvät PS kansanedustajat, pyydän että puolue sekä avustaisi että myös hiukan taloudelisesti tukisi pakkoruotsin vastaisten toimenpiteiden eli aloitteen aikaansaamiseksi taas koska se auttoi puoluetta ...
Tutkimukset (Zimbardo et al) ja 30-4 -lukujen natsien tutkiminen osoitti, että n. kolmannes ihmisistä nauttii toisten ihmisten kiduttamisesta ja tappamisesta. Persujen tekstejä lukiessa voi todeta, että melkoinen joukko tuosta porukasta kokee persut kodikseen.
Sosiaalipsykologia ja arkikokemus osoittaa, että elämässään epäonnistuneiden viha kohdistuu mahdollisimman puolustuskyvyttömään kohteeseen. Vaimon hakkaajat ja mamujen vihaajat ovat yhtä ja samaa porukkaa.
Oma joukkonsa sitten se ruikuttajien yhteisö, joka on sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää elättää ja passata heidät. Ja näitähän peräkyliltä löytyy. Siellä se yhteiskunnan taloudellisen kestävyysvajeen syy on.
Puolueen pomo taas palvoo paavia, pyhäinjäännöksiä jne.25
Eli ihminen on idiootti ja typerys joa ei äänestä kuten sinä? Tuo on demokratian pilkkaa pahimman lätuisena. Kyllä mahtaa sapettaa vasureita kun kansa jättää teidät ja ajasta jääneet ajatuksenne.
Persujen rasistisuus karkoitti jo 37000 ihmistä puolueen äänestäjistä. Ja lisää lähtee kun totuus paljastuu JOS hallituspaikka avautuu.
Halla_Aholainen uusnatsismi homma-foorumeineen on Suomen vastenmielisin ilmiö. Ja vaarallisin myös.
Uusnatsismiako persujen duunarijäsenet tilasivat äänestämällä persuja?
Sitä ainakin saivat. Vassokuu...
Kyllä nyt menee antipersun yksinpuhelunkin persuteella tietämättömyyden, ja tyhmyyden piikkiin. Ei kai se ole edes Halla-ahon vika, että antipersu on näköjään idiootti !