Kuoliko tämä puolue jo?

Oliko edes ehdokkaita enää vuonna 2015?
9148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muutoksen hallituksen jäsen Oula Lintula siirtymässä Soinin leiriin.

Tervehdys.

Aivan aluksi onnittelut vaalituloksen johdosta. Neljä vuotta antaa itse kullekin perspektiiviä tarkastella menneitä ja samalla pohtia tulevaa.

Elämässä voi katua kahdenlaisia asioita: sitä että on tehnyt jotain ja sitä että on ollut tekemättä mitään. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuisi ikävältä. Kun olen aikani katsellut ympärilleni ja nähnyt yhteiskunnassamme monenlaisia epäkohtia, olen tavalla tai toisella pyrkinyt niihin tarttumaan. Menestystä ei useinkaan ole tullut, mutta omantuntoni olen näin saanut pidettyä puhtaana.

Olen lähes koko aikuisikäni ollut jonkin puolueen jäsen. Ensimmäinen ja toistaiseksi myös pitkäaikaisin puolueeni oli Kansallinen Kokoomus, josta erosin vuonna 2010. Tähän oli useita syitä, mutta mainittakoon tässä yhteydessä se, miten "kansallisuudesta" on nimestä huolimatta tullut sille miltei riippakivi. Itseäni kansallismielisenä ihmisenä masentaa välinpitämättömyys tai pahimmillaan suorastaan into siihen, miten kansallista päätäntävaltaa ollaan työntämässä ulkomaille.

Sen jälkeen toimin lähes viisi vuotta Muutos 2011:ssa, jonka tärkeimmät tavoitteet olivat suora demokratia, sananvapaus ja Suomen kansalaisten edunvalvonta. Nämä ovat tärkeimpiä tavoitteitani edelleen. Mikään puolue ei näitä kaikkia tavoitteita aja, mutta PS ajaa ainakin yhtä kolmesta, ja siinä se erottuu edukseen. Kansallismielisyys tarkoittaa minulle sitä, että valtion – niin Suomen kuin minkä tahansa muunkin – tärkein tehtävä on olla omien kansalaistensa edunvalvontaorganisaatio. Kansalaisten paikka on olla valtion asiakasomistajia, ei alamaisia. Pidän edelleen muutosta parhaana poliittisena hankkeena, jossa olen koskaan toiminut ja jonka hyväksi olen joltisenkin määrän työpanostani sijoittanut, mutta ilmeistä on että Suomen kansa on sen paremmuudesta eri mieltä.

Minulta on muutaman kerran kysytty, miksi en halua toimia perussuomalaisten jäsenenä. Tähän on ollut muutama syy, mutta vain yksi ylitsepääsemätön: perussuomalaisten säännöt kieltävät jäsenyyden muussa puolueessa.

Koska muutos nyt lain mukaan lakkaa olemasta puolue, tämä sääntö menettää merkityksensä. Asiaintilan näin ollen haen kohteliaimmin Perussuomalaiset rp:n jäsenyyttä.

Ennen kuin hakemukseeni vastataan, toivon, että muutama asia tehdään vielä selväksi. Allamainitut seikat ovat asioita, joista en tingi, ja mikäli ne johtavat hakemukseni hylkäämiseen, on vain parasta että asia tehdään selväksi mahdollisimman pian ja näin säästetään niin minun kuin puolueennekin aikaa.

Minut on valittu muutoksen hallituksen jäseneksi tämän vuoden loppuun asti. Mikäli muutos jatkaa olemassaoloaan rekisteröitynä yhdistyksenä, kuten vilpittömästi toivon, tulen osallistumaan hallituksen työskentelyyn vuoden loppuun asti, sillä tämän lupauksen annoin muutoksen jäsenistölle tullessani valituksi. Sen jälkeen minun on jo muutoksen sääntöjen mukaisesti erottava sen hallituksen jäsenyydestä toimittuani siinä täydet neljä vuotta. Mikäli muutos kerää vaaditut kannattajakortit ja rekisteröityy uudelleen puolueeksi, joudun siinä vaiheessa harkitsemaan asioita uudelleen.

Perussuomalaisissa on paljon moitteen sijaa. Näistä eniten julkisuutta on saanut puolueen kanta sukupuolineutraaliin avioliittolakiin. Olen itse julkisesti kannattanut kyseistä lakimuutosta ja kannatan sitä edelleen, mutta olen valmis suvaitsemaan puoluetovereita, jotka ovat tästä asiasta eri mieltä – kuten olen muutoksessakin suvainnut. Vastapainoksi haluan suvaitsevaisuutta itse tämän ja muiden omien mielipiteideni johdosta.

Ryhmäkuria en ole koskaan hyväksynyt enkä hyväksy, ja tämän tein selväksi jo kokoomuksen aikanani. Koska en kokoomuksen jäsenenä menestynyt vaaleissa, en päässyt tätä puhettani missään käytännössä lunastamaan. Jos kuitenkin tulen joskus luottamustehtävään valituksi, on korkeimpana ohjaajanani oma omatuntoni. Tämän olen tehnyt ja tulen jatkossakin tekemään äänestäjillenikin selväksi.

En koskaan vannonut uskollisuutta kokoomukselle sen enempää kuin muutoksellekaan. Jos hakemukseni hyväksytään, en vanno uskollisuutta myöskään teille. Puolue, olipa sen nimi mikä tahansa, on minulle vain väline ajaa parempaa yhteiskuntaa, ja tällä hetkellä perussuomalaiset on kaikkine vikoineenkin näistä välineistä paras mahdollinen.

Akaassa 21.4.2015

Oula Lintula

Äänestä
  • kirje on vähän liian pitkä ja vika-asioita korostava Sanokaa henkilölle ettei ala tapella lillukanvarsista

    Soini kertoo kirjassaan Peruspomo miten Hesari päästi taviskirjoittajan jonka nimen Soini antaa kirjassa niin siis tämän taviskirjoittajan nälväisemään yleisönosastossa että soini kiihottaa homomarssillaan jne väkivaltaan

    Valtaosa päivilipposista ja mariakuse niinoista olisi vetänyt lehden julkisen sanan neuvostoon haukuttavaksi perättömyydestä

    Soini ei vetänyt

    hän kirjoitti yksityiskirjeen päätoimittajille ja ilmoitti peruuttavansa Hesarin tilauksen ja mainosti tätä siis vielä kirjassaan

    Minäkin sanoin irti Hesarin tilaukseni enkä enää tilaa (ellei lehti muutu suomalaismieliseksi johon en usko)

    Näin toimitaan politiikassa, ei puuhastella oikeusjutuilla eroamisilla sun muilla uhkauksilla vuosikausia haukkumalla
    vaan organisoidutaan

    Eli ei voi tulla puolueeseen jos luettelee vikoja ja filosofoi omiaan hirmuisen tärkeinä

    erittäin vaarallisia aiheita ovat filosofiset jänkkäämiset

    Tiedän että Soini uskoo jumalaan
    Tiedän että en itse usko jumalaan
    mutta tiedän paljon historiaa lukeneena että Paavi on yhtenäisyyden ainoa tekijä hajanaisessa euroopassa, ok

    en suostu moittimaan Soinin uskonnollista näkemystä vaikka olemme eri mieltä

    Äänestä

MOLEMMAT PERUSSUOMESTA POISTUNEET KANSANEDUSTAJAT JÄIVÄT selvästi VALITSEMATTA SEKÄ MUUTOSLAINEN ETTÄ KESKUSTALAINEN (tämä tamperelainen sairaanhoitaja oli tappio Suomelle, sillä hän oli vanhushoidon tuntija. Hänen olisi pitänyt jäädä Perussuomeen ja tulla valituksi uudestaan, nyt hän putosi. Mutta hän oli valitettavasti mamunrakastaja, ja se ajoi seinään nyt, koska vanhuksia ei voi hoitaa ja samalla tuoda mamuja kuluttamaan vanhusten hoitorahoja http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7173506.html )

Ennen vaaleja Perussuomen ryhmässä oli 37 edustajaa

tietenkin osa vaihtui ja 12 uutta tuli

mutta RYHMÄN HENKI ON ERITTÄIN MYÖNTEINEN KOSKA NS. KAIKKI VALITTIIN ELI EDUSTAJIA TULI 38 eli ryhmän kannalta yksi lisää

Menetetty paikka oli Oulusta

Tämä on liimaa edustajien välillä koska kukaan ei voi syyttää ketään siitä että vaalit olisi hävitty söheltämisen takia (vaikka yksi paikka putosi 2011 tulokseen nähden) koska ns. KAIKKI omat VALITTIIN UUDESTAAN JA vielä YKSI LISÄÄ

Taistelutahto on siten kova ja ryhmä hitsautunut yhteen nyt

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-aanikuningattarille-muhkea-potti/

PERUSSUOMEN 26 uudelleen valittua:

Juho Eerola, Kike Elomaa, Teuvo Hakkarainen, Reijo Hongisto, Olli Immonen, Ari Jalonen, Arja Juvonen, Kimmo Kivelä, Jari Lindström, Maria Lohela, Anne Louhelainen, Pirkko Mattila, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Matti Mölsä, Mika Niikko, Jussi Niinistö, Pentti Oinonen, Tom Packalén, Mika Raatikainen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Vesa-Matti Saarakkala, Timo Soini, Maria Tolppanen, Kaj Turunen ja Ville Vähämäki

PERUSSUOMEN 12 uutta:

Simon Elo, Tiina Elovaara, Laura Huhtasaari, Toimi Kankaanniemi, Kari Kulmala, Rami Lehto, Jani Mäkelä, Jari Ronkainen, Veera Ruoho, Sami Savio, Ville Tavio ja Sampo Terho

JA TOSTA SE ALKAA (Väinö Linna Pohjantähti 1.)

Äänestä

SIPILÄN KESKUSTA AJAA SUOMEN SOSIAALITURVAA ALAS PAKKOMAMUTUKSELLA

KOKOOMUS TUKEE PAKKOMAMUTUSTA, PÄIVI RÄSÄNEN EI OLE POLITIIKASTA KUIN PIHALLA

Petri Sarvamaa (kok) eilen Strasbourgissa:
"Minä äänestin tuon taakanjaon puolesta. Se on vähän sillä tavalla, että vaalipuheet on vaalipuheita ja todellisuus maailmassa on sitten toista."


https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/768852156568314 Aikakirjoihin merkittäköön, että Euroopan parlamentti hyväksyi eilen valtavalla enemmistöllä julkilausuman, jossa vaaditaan komissiolta sitovaa taakanjakomekanismia turvapaikanhakijoiden tasaiseksi sijoittamiseksi jäsenmaiden kesken.

Päätöslauselman puolesta äänestivät suomalaisista keskustan, kokoomuksen, sosialidemokraattien, RKP:n, vasemmiston ja vihreiden edustajat.

Sisäministeri Päivi Räsänen puheenjohtajien tentissä ennen vaaleja: "Taakanjako, josta puhuit... Yksikään EU-maa ei ole esittänyt sitä että... Siis ei ole esittänyt neuvostossa, tehnyt sitä esitystä että nää turvapaikanhakijat jaettaisiin EU:n sisällä. Eikä me olla sellasta kannatettu. Ei sellasta järjestelmää ole tulossa."

Petri Sarvamaa (kok) eilen Strasbourgissa: "Minä äänestin tuon taakanjaon puolesta. Se on vähän sillä tavalla, että vaalipuheet on vaalipuheita ja todellisuus maailmassa on sitten toista."


LUE HALLA-AHON UUSIN libe = tohtori Jussi Halla-aho on maahanmuuton asiantuntija ja istuu näiden asioiden kanssa täysipäiväisesti LIBE-valiokunnassa EU-parlamentissa (Civil Liberties, Justice and Home Affairs, European Parliament / Committees)

http://www.halla-aho.com/scripta/taakanjakoa_ja_numeroita.html

Äänestä

Muutokseen on tullut niin outoa väkeä, että aika mahdottomuus jatkaa, jos Jari Leino ja Marjukka Kaakkola jää pois. Kalajoelta vaalipäälikkö on olevinaan niin miestä, mutta tuossapa vähän hänestä juttua, että kannatta tarkasti harkita mikä on miehiään. http://keskustelu.suomi24.fi/t/10845599

Äänestä
  • Grand pappa show

    Äänestä

Kiitos Muutos2011 työstänne maahanmuuttokriittisten äänien hajauttamiseksi, kiitos, kiitos, kiitos.

Äänestä
  • No ei, ei muutos ole hajauttanut, maisteri Leino on pitänyt ainakin netissä hyviä esityksiä ja Lokka joka on skarppi vaikuttaa myös hyvältä tyypiltä, ainoa asia on mitä en ymmärrä että mistä johtuu tämä yhteistyötkelvottomuus

    HALLA-AHON VETOOMUS MUUTOS-PUOLUEELLE
    http://www.halla-aho.com/scripta/vaalitulosten_tutkailua.html Esitän taas voimattoman toiveen, että sillä sektorilla toimivat täysjärkiset ihmiset tulisivat kehittämään perussuomalaisten epätäydellistä toimintaa vähemmän epätäydelliseksi ja jättäisivät erilaiset kommunistiset puolueet odottamaan proletariaatin yhdistymistä

    Itse en esim. ole uskovainen enkä mieti avioliittoa homouden kannalta mutta Soini ei ollenkaan aiheuta minulle ongelmaa tässä suhteessa vaikka hän on harras katolinen (Paavi on tukenut Suomea sodassa, tämä on hyvä muistaa ja ollut yhdistävä tekijä Euroopassa)

    MUISTAKAA ETTÄ KOMMUNISTINA PROFILOITUNUT SUVI -ANNE SIIMES ON ORTODOKSI ja siellä ei hyväksytä naiselle mitään arvoa ei naispappeutta (kunnioitan ortodokseja kuitenkin koska he ovat taistelleet Konstantinopolin alueella Euroopan muslimisaatiota vastaan tehokkaasti)

    Muistakaa että SarviHiiri ja tämä Tampereen kansaedustaja Laina Koskela, jotka poistuivat Perussuomesta eivät kumpikaan päässeet eduskuntaan joten heidän äänensä eivät niin selvästi olleet heidän omiaan vaan perussuomalaisina ansaittu ainakin isoksi osaksi

    Molempien poistuneiden äänimäärä romahti ja Laila Koskela ehti vielä nälviä Halla-aho
    lähtiessään http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7173506.html

    SIPILÄ EI PYSTY ESTÄMÄÄN MAMUTUSTA JA RUOTSIN VALTION TIELLE JOUTUMISTA

    RUOTSI TARVITSEE KIIREELLISESTI 600 000 ASUNTOA MAMUILLE

    jos lasketaan asunnon kooksi 70 neliötä ja hinnaksi 7 000 euroa neliö eli asunto maksaa 500 000 euroa, maksaa tämä asuntorakennusohjelma veronmaksajille

    300 miljardia euroa eli siis 300 000 miljoonaa euroa eli 300 000 000 000 euroa

    jokaista ruotsalaista kohti 30 000 euroa MUTTA silloin mukana ovat mamut ja lapset eli

    oikeasti veroja maksavaa henkilöä kohti ehkä jotain 100 000 euroa

    Ruotsin väestönkasvu on rajua ja perustuu pelkästään mamuihin ja enimmäkseen miehiin

    joiden perheet sitten vähitellen yhdistetään ei-työperäisesti lepäämään sossuun

    http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=104&artikel=6133331

    Inom de närmaste elva åren behövs det byggas nära 600 000 nya bostäder i hela landet. Göteborg är en av de städer som är hårt drabbad av bostadsbristen och störst är bristen på hyresrätter.

    Äänestä

Kuoli. 5000 kannattajakorttia voi herättää vainajan henkiin puoluerekisteriin. Saihsn puolua vaaleissa yli 7000 ääntä. Mutta kannattaako moinen typerä operaatio?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2011jomennyton kirjoitti:

Oliko edes ehdokkaita enää vuonna 2015?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu